Anneli Sauli kutsuu taisteluun
Suuri osa meistä suomalaisista tuntee Anneli Saulin valovoimaisena filmitähtenä, jonka elokuvia ja tv-esiintymisiä nähdään televisiossa aina uudelleen. Viime kesänä saimme nähdä muun muassa Hilja, maitotytön, elokuvan, joka aikoinaan yhdellä iskulla teki kaksikymppisestä pohjoisen tytöstä maankuulun filmitähden.
Anneli määrittää itsensä toisin. Hän on maalaistyttö hyvästä työläiskodista. Anneli kokee itsensä näyttelijäksi ja kommunistiksi, ei filmitähdeksi ja kaikkein vähiten diivaksi. Näytteleminen on ollut ammatti, ei mitään satua, vaikka siinä alkujaan olikin Tuhkimo-sadun aineksia.
Vielä nyt pikkuisessa 76-vuotiaassa Annelissa tunnistaa nuoruuden kaunottaren sirot piirteet. Ja vielä nyt Anneli jaksaa innostua ja taistella työväenaatteen puolesta.
Pohjoisen tyttö
Anneli syntyi vuonna 1932 ja eli ensimmäiset vuotensa äidin vanhempien isossa maalaistalossa. Kun huonot ajat tulivat, menetettiin talo, ja 5-vuotiaana Anneli muutti mummon kanssa radanvarsimökkiin Oulaisissa. Äiti oli joutunut menemään muualle palvelukseen.
– Sieltä on köyhyyden, nälän ja vähän vilunkin muisto. Sitten äiti tapasi Rovaniemellä hitsari Tapio Savolaisen, ja he menivät naimisiin.
Tapio Savolainen adoptoi Annelin heti mennessään naimisiin hänen äitinsä kanssa.
– Hän oli hyvä isä. Sain kaksi veljeä, toinen on 7 ja toinen 10 vuotta minua nuorempi, lisäksi minulla on nuorempi sisko Aino. Isäpuoleni oli aktiivinen Suomen kommunistisessa puolueessa. Itse olin pioneereissa, kun heti sodan jälkeen perustettiin osasto. Olimme myös työväentalon vahtimestareina. Olimme hyvin kunniallinen, hyvä perhe. Meitä lapsia ei piesty eikä haukuttu. Roskalehtiä ei saanut lukea, kirjahyllyssä oli klassikkoja. Elimme säädyllistä, toimeliasta elämää.
Annelin biologinen isä oli romanimies, "Kaunis Valte", jota Anneli ei milloinkaan tavannut. Hän ei siis kasvanut romaniyhteisössä, mutta sai lapsena koulussa kuulla nimittelyä ja kokea kiusaamista "mustalaisuutensa" vuoksi.
Anneli ei tuntenut itseään tämän laulavan heimon jäseneksi ennen kuin vasta aikuisena. Nyt Annelin olohuoneen seinällä on valokuvasta maalattu muotokuva isästä ja suuri värivalokuva Annelista itsestään pukeutuneena värikkääseen romaniasuun. Anneli nimittää itseään puolimustalaiseksi ja tuntee kiinnostusta ja sympatiaa heimolaisia kohtaan. Hän oli aikoinaan pari vuotta Ziriklin, sen ei-uskonnollisen romanilehden, päätoimittajakin.
Mutta pioneeri ensin ja kommunisti sitten, sitä Anneli on ollut nuoresta pitäen omasta halustaan.
Elämänuralle
Jälkeenpäin Anneli ihmettelee, miten "sitä on ollutkin niin tollo", että lähti juuri 18 vuotta täytettyään turvallisesta Raahen-kodistaan noin vain Lahteen, missä ei tuntenut ainoatakaan ihmistä.
Rohkeudella ja sinnikkyydellä hän kuitenkin pääsi oitis esittäytymään kaupunginteatterin johtajalle, joka kelpuutti hänet avustajaksi ja tanssijaksi teatteriin. Rahaa ei sieltä herunut. Elatukseksi oli pakko tehdä muita työtä. Hän aloitti harjoittelijana lastentarhassa ja teki sitten töitä kukkakaupassa, puusepäntehtaalla ja margariinitehtaassa. Ohjelmassa oli töitä kuutena päivänä viikossa, baletin ja lausunnan opintoja ja iltaisin vielä teatterityö. Oli siinä pikkuisella 18-vuotiaalla sisua.
Kahden Lahdessa viettämänsä vuoden jälkeen Anneli uskaltautui hakemaan näyttelijän paikkaa Kemin kaupunginteatterissa ja saikin sen.
Pian tämän jälkeen sattui jotain, mikä muutti elämän.
Hilja, maitotyttö
– Olin Helsingissä teatteripäivillä. Iltajuhlassa ravintola Adlonissa Ritva Arvelo sanoi Matti Oravistolle, että "menepä katsomaan tuota tyttöä". Oravisto kysyi, tulisinko koekuvaukseen. Menin sitten hänen ja Matti Kassilan kanssa T. J. Särkän puheille. Särkälle oli kerrottu minusta, mutta hän ei ollut vielä nähnyt minua. Särkkä oli vaikuttavan näköinen persoona. Minä yritin vakuutella, ettei minusta ole filmitähdeksi, olen ihan liian lyhytkin ja kaikkea, ja olin itse asiassa kihloissa hollantilaisen insinöörin kanssa.
Mutta niin vain Anneli tuli hetken kuluttua huoneesta ja heilutteli papereita kädessään: "Tässä on kahden vuoden sopimus." Olihan se pohjoisen tytölle suuri juttu.
Heti Annelin tavatessaan T. J. Särkkä oli tiennyt löytäneensä "Hiljansa". Hän oli jo pitkään halunnut filmata Johannes Linnankosken novellin ja oli kolmen vuoden ajan etsinyt mieleistään naista pääosaan. Tässä hän nyt oli.
Hilja, maitotyttö -elokuvan valmistuttua kaksikymppisestä Annelista tuli vuonna 1953 yhdellä iskulla koko kansan omaisuutta. Vieläkin Annelia ahdistaa sen myötä tullut seksisymbolin leima.
Yksi kohtaus, jossa Anneli on kuvattu takaa kahlaamassa alastomana uimaan, oli tuo ajan Suomessa kovin rohkea, ja siitä näyttelijä sai kohtuuttomasti palautetta. Sen leima on kiusannut Annelia vuosikymmenten ajan. Mutta siitä alkoi Annelin kuuluisuus filmitähtenä, ja nyt hän on ainoa elossa oleva tähti noilta kotimaisen elokuvan kulta-ajoilta.
"Elokuvatehtaan tyttö"
Ura tuotti kolmessa maassa, Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, yli 30 elokuvaa pääosin 14 vuoden kuluessa.
Ei filmitähteys Suomessa mitään ylellistä elämää tiennyt.
– Aluksi asuin meidän ompelijan omakotitalossa. Kapea huone, heteka, kirjat pakkilaatikoissa, yksi tuoli – ei siinä juuri muuta ollutkaan. Sain kyllä hieman enemmän palkkaa kuin teatterissa. Ja olen aina ollut säästäväinen. Unelmoin, että jos tällä elokuvauralla saisi edes yksiön ostetuksi. Ei kyllä ollut mitään tunnetta, että olisi jotain erityistä.
Annelilla on ollut jalat maassa, ja hän kutsuu tuonaikaista itseään elokuvatehtaan tytöksi. Särkän yhtiö tuotti elokuvia kuin liukuhihnalta, ja hyvin monissa niistä Annelilla oli päärooli.
Vuonna 1956 oli Annelin 2-vuotinen sopimuskausi SF:n kanssa päättynyt, ja tähti saattoi ottaa vastaan työn toiselta yhtiöltä. Anneli teki tuolloin Aarne Tarkaksen ohjaaman elokuvan Jokin ihmisessä, joka perustuu Mika Waltarin novelliin. Se on jäänyt Annelin mieleen hyvin tärkeänä ja vaikuttavana työnä.
Sitten Anneli suostui uuteen sopimukseen ja jatkoi uurastusta SF:n liukuhihnalla.
Myöhemmin Anneli teki uran myös Saksassa taiteilijanimellä Ann Savo. Tuolloin Annelin ulkomaisesta menestyksestä ja myös hänen hohdokkaasta yksityiselämästään suuressa maailmassa kirjoiteltiin paljon Suomen aikakauslehdistössä. Seurustelu maailmanluokan tähden Maximilian Schellin, paroni Alexander von Richthofenin ja alppilajien kuninkaan, itävaltalaisen Toni Sailerin kanssa sekä näissä seurapiireissä liikkuminen olivat Suomesta katsoen eksoottista elämää. Anneli itse tietää ajoin järkyttäneensä tuolloisia yläluokkaisia ystäviään ja tuttaviaan marxilaisilla mielipiteillään.
Side työväenluokkaan
– Tunne kuulumisesta työväenluokkaan tuli voimakkaana kotoa. Heti sodan jälkeen oli valtavan toiminnan aikaa. Elokuvauran aikana poliittinen toiminta jäi ihan tahattomasti sivuun. Tuli sitten se Saksaan meno ja kaikki. Sitten kun palasin Saksasta 60-luvulla, liityin puolueeseen. Ei filmitähteys muuttanut maailmankatsomustani. Se on vain lujittunut, kun on katsonut tätä maailman kurjuutta. Kun itselläni on lapsi ja kaksi lapsenlasta, siinä on suuri murhe maailman menosta. En voi edes katsoa kaikkea tv:stä. Ja nyt kun olin Afrikassa, ne kuvat sieltä eivät koskaan unohdu.
Yhteiskunnallisesta omastatunnosta ei pääse eroon, vaikka sitä kuinka pilkattaisiin. Pilkatkoot! ....
TYTTI KOTILAINEN