Vladimir Iljitš Uljanov täyttää 22. huhtikuuta 150 vuotta. Leninin perinnön puolustaminen, vaaliminen ja kehittäminen ovat tänäkin päivänä kommunistien ydintehtäviä.
Esko-Juhani Tennilä on kuollut
Pitkään Lapin kansanedustajana toiminut Esko-Juhani Tennilä on kuollut. Lauantaina 76-vuotiaana kuollut Tennilä toimi monissa luottamustehtävissä myös SKP:ssä ja Rovaniemen kaupunginvaltuustossa.
Tennilä toimi kansanedustajana 36 vuotta, syksystä 1975 kevääseen 2011. Hänen kannatustaan kuvaa se, että kun SKDL ei ottanut 1983 Tennilää enää listalleen, hänet valittiin Lapin suurimmalla äänimäärällä kansanedustajaksi valitsijayhdistyksen listalla.
SKP:n ja SKDL:n hajaannuksen jälkeen Tennilä valittiin eduskuntaan Demokraattisen Vaihtoehdon ja sitten Vasemmistoliiton ehdokkaana.
Esko-Juhani Tennilä toimi SKP-yhtenäisyyden puheenjohtajana 1989-1990. Toimittajana uransa aloittanut Tennilä toimi myös Tiedonantajan avustajana.
Lapin asioiden räväkän ajamisen ohella Tennilä tunnettiin Naton vastustajana sekä idänkaupan ja arktisen alueen yhteistyön edistäjänä. Hän julkaisi useita kirjoja, niin poliittisia pamfletteja kuin runoja, lastenkirjoja ja muistelmia. Tennilä oli myös aktiivinen jalkapalloilija.
Kirjoittajan artikkelit
Työttömyys on paljon muutakin kuin taloutta: se on ilmiö, jolla on sosiaalisia, psykologisia, yhteiskunnallisia ja historiallisia ulottuvuuksia.
Yli 150 kulttuurin, tieteen ja kansalaisliikkeiden vaikuttajaa vetoaa postin kehittämiseksi julkisena palveluna. Vetoomuksen ensimmäisiä allekirjoittajia olivat muun muassa elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ja rap-artisti Paleface.
- ‹ edellinen
- 26 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?