Etelä-Afrikka: kovat opit vasemmistolle

01.08.2024 - 15:30
(updated: 22.08.2024 - 14:42)
SACP:n Punaisen prikaatin ja ANC:n aktivistit eri puolilla maata kampanjoivat yhdessä ANC:n voiton puolesta.

HALLITSEVAN AFRIKAN kansalliskongressin (ANC) ennustettiin jäävän alle 50 prosentin äänisaaliin, joka tarvitaan enemmistön saamiseksi parlamentissa. Oli kuitenkin epävarmaa, pystyisikö se kampanjan viimeisinä viikkoina keräämään tarpeeksi kannatusta varmistaakseen tarvittavan äänimäärän.

Suurin villi kortti vaalien alla oli entisen presidentin Jacob Zuman johtaman, vasta perustetun MK-puolueen (joka on nimetty ANC:n entisen aseellisen siiven mukaan apartheidin vastaisen taistelun aikana) mahdollinen vaikutus, sillä sen odotettiin saavan noin 10 prosenttia äänistä. MK-puolue menestyi kuitenkin paljon odotettua paremmin, sillä se sai 14,6 prosenttia äänistä ja nousi maan kolmanneksi suurimmaksi poliittiseksi voimaksi oikeistolaisen Demokraattisen Allianssin (DA) jälkeen. ANC sai hieman yli 40 prosenttia äänistä, kun se edellisissä vaaleissa vuonna 2019 sai 57 prosenttia. DA:n kannatus kasvoi vain vähän, hieman alle 22 prosenttiin.

ANC on hallinnut Etelä-Afrikkaa maan ensimmäisistä demokraattisista vaaleista lähtien vuonna 1994. Ennen kuin ANC vapautettiin kiellosta vuonna 1990, se oli yhdessä liittolaisensa Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen (SACP) ja muiden vapautusjärjestöjen kanssa sen maanalaisen liikkeen tukipilari, joka vapautti Etelä-Afrikan apartheidista ja valkoisen vähemmistön hallinnasta. Liittoutumalla SACP:n ja Etelä-Afrikan ammattiyhdistysten kongressin (Cosatu) kanssa, jonka jäsenistä suurin osa on myös ANC:n jäseniä, ANC on säilyttänyt enemmän tai vähemmän luonteensa liikkeenä eikä poliittisena puolueena sanan varsinaisessa merkityksessä.

Hallituksessa ANC on valvonut Etelä-Afrikan massiivista siirtymävaihetta 30 vuotta kestäneen demokratian aikana. Apartheidin aikana suurin osa resursseista ja infrastruktuurista suunnattiin siihen, että eurooppalaista syntyperää oleville ihmisille voitaisiin tarjota ”ensimmäisen maailman” elintaso. Vuodesta 1994 lähtien tavoitteena on ollut saattaa eteläafrikkalaisten mustan enemmistön elämä tasa-arvoiseen asemaan valkoisen vähemmistön kanssa lopettamalla rotuun perustuva eriarvoisuus. 

Talouden vipuvarret ovat edelleen valkoisten monopolikapitalistien ja pienen mustan porvariston käsissä.

Tähän on sisältynyt laajoja ohjelmia, joilla on pyritty tarjoamaan valtion asuntoja, vesi- ja sähköhuoltoa, terveyspalveluja ja yhtenäinen koulutusjärjestelmä, jolla on korvattu aiemmat rotuerottelevat järjestelmät. Se on luonut alkeellisen sosiaaliturvaverkon, jonka tarkoituksena on lieventää köyhyyden vaikutuksia, avannut ja laajentanut korkeakoulutusta uusille sukupolville nuoria mustia eteläafrikkalaisia ja luonut positiivista toimintaa koskevan lainsäädännön, jolla pyritään lisäämään mustien osallistumista talouteen. Viimeisimmän, juuri ennen vaaleja voimaan tulleen korkean profiilin uudistuksen tavoitteena on luoda yleinen kansallinen sairausvakuutusjärjestelmä, jolla pyritään poistamaan rahapulasta kärsivien julkisten ja yltäkylläisten yksityisten terveydenhuoltojärjestelmien aiheuttamat terveyserot. ANC ja sen liittolaiset kutsuvat tätä uudistusprosessia kansalliseksi demokraattiseksi vallankumoukseksi (NDR).

Etelä-Afrikka on epäilemättä hyvin erilainen paikka kuin 30 vuotta sitten. Mutta matkan varrella on ollut valtavia takaiskuja, eikä NDR ole lunastanut lupauksiaan, joihin sen suurenmoinen nimi viittaa. Vapautumisen hedelmät - jotka hahmoteltiin kuuluisassa aiejulistuksessa, vapauden peruskirjassa, joka hyväksyttiin vuonna 1955 apartheidin vastaisen taistelun aikana - ovat edelleen saavuttamattomissa eteläafrikkalaisten enemmistölle. 

He elävät maailman epätasa-arvoisimmassa maassa. Talouden vipuvarret ovat edelleen valkoisten monopolikapitalistien ja pienen mustan porvariston käsissä. Viime vuosisadan alussa aloitettu maan pakkolunastus, jonka tarkoituksena oli rajoittaa mustien omistus vain 13 prosenttiin maasta, on suurelta osin jäänyt käsittelemättä. Alueellinen apartheid jatkuu edelleen. Suurin osa mustista eteläafrikkalaisista asuu edelleen laajoissa asuntoloissa, kaupunkien lähiöissä tai köyhyyden runtelemilla maaseutualueilla.

Niin sanotut epäviralliset asuinalueet eli hökkeliasunnot ovat levinneet, kun ihmiset ovat muuttaneet maaseudulta ja naapurimaista paremman elämän perässä. Kasvava köyhyys lisää edelleen väkivaltarikollisuutta ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa. Noin 45 prosenttia eteläafrikkalaisista nuorista on työttömiä, ja nuorten naisten osuus on lähes 50 prosenttia.

Entinen presidentti Jacob Zuma MK-puolueen tilaisuudessa. Kuva: Hsaan Haffejee/Xinhua

 

MUTTA NÄMÄ eivät ole vain ulkoisia asioita. Ne liittyvät olennaisesti myös valtion sisäisiin puutteisiin, erityisesti taloudelliseen korruptioon ja huonoon hallintoon sekä siihen, että ANC:n osia on vääntynyt tuottoisiksi holhouksen ketjuiksi. Tämä kärjistyi Zuman puheenjohtajakaudella siihen pisteeseen, että vuonna 2018 hän joutui eroamaan, ja Cyril Ramaphosa astui tilalle. 

Ramaphosan aikana ANC on edistynyt jonkin verran korruption ja huonon hallinnon torjunnassa. Näillä on kuitenkin ollut systeemisiä vaikutuksia, jotka sähkön ja muiden palvelujen tarjoamisen kaltaisilla aloilla ovat iskeneet raskaasti talouteen ja ihmisten elämään, erityisesti Covid-pandemian jälkeen. 

ANC:n hallitus ei ole myöskään onnistunut puuttumaan työttömyyteen ja köyhyyteen millään merkityksellisellä tavalla, vaan se on noudattanut poliittisesti keskitien linjaa, jossa se toivoo, että houkuttelemalla lisää ulkopuolisia investointeja talous ”kasvaa”. Tärkein este talouden rakenneuudistukselle on valtiovarainministeriön ja yksityisomistuksessa olevan keskuspankin (South African Reserve Bank) epäterve yhteys, joka on johtanut työväenluokan vastaiseen hyökkäykseen, johon sisältyy sosiaalimenojen leikkauksia, myös terveydenhuoltomenojen leikkauksia, ja haluttomuutta puuttua alikehitykseen ja köyhyyteen. 

Maan siirtymävaiheen epäonnistuminen köyhyyden poistamisessa on avannut oven populistiselle etnonationalistiselle politiikalle. Entisen ANC Youth League -liiton johtajan Julius Maleman johtaman Economic Freedom Fighters (EFF) -puolueen ja Zuman perustaman uuden MK-puolueen syntyminen vuonna 2013 sekä molempien järjestöjen saama tuki ovat osittain vastauksia näihin epäonnistumisiin. 

Mutta vaikka ne kannattavat nopeasti korjattavaa, näennäisesti vasemmistolaista politiikkaa, kumpikaan puolue ei tarjoa luokka-analyysiä Etelä-Afrikan ongelmista eikä näe niitä kietoutuneina kapitalismin myöhäisvaiheen kriiseihin vaan pikemminkin valkoisten etuoikeutena ja mustien köyhtymisenä ja riistämisenä. Molemmat puolueet pyörivät myös täysin johtajiensa mahtipontisten demagogisten persoonien ympärillä, jotka molemmat olivat joutuneet ANC:n syrjäyttämiksi ja jotka siksi kantavat paljon kaunaa järjestöä kohtaan. On kuitenkin helppo ymmärtää, miksi ne ovat saaneet kannatusta ANC:hen kyllästyneiden ihmisten keskuudessa, EFF:n tapauksessa erityisesti nuorten keskuudessa.

 

TAKAISIN VAALITULOKSEEN. SACP on väittänyt, että ANC:n olisi muodostettava vähemmistöhallitus ja noudatettava vaaliohjelmassaan antamiaan sitoumuksia ilman, että se sitoo itseään hyppäämällä sänkyyn oikeistolaisen DA:n kanssa. ANC ei ehkä saavuttanut tarvitsemaansa suoraa enemmistöä, mutta sillä on edelleen suurin äänestäjien tuki, SACP korosti. ANC:llä on 159 paikkaa uudessa parlamentissa, ja DA:lla on 87 paikkaa. 

SACP pelkää, että uusliberaaliin politiikkaan sitoutunut DA käyttää hallituksessa perusteetonta ja epätoivottua vaikutusvaltaa heikentämällä edistystä työntekijöiden oikeuksien alalla ja pyrkimyksiä uudistaa sosiaaliturvaa ottamalla käyttöön perustulotuki. Se vaikeuttaisi yleisen sairausvakuutuksen käyttöönottoa koskevan uuden lain täytäntöönpanoa. Lisäksi se yrittäisi horjuttaa Etelä-Afrikan ulkopolitiikkaa, jossa tuetaan pyrkimyksiä moninapaisen kauppajärjestelmän aikaansaamiseksi BRICS-maiden kautta Yhdysvaltojen ja EU:n hegemonian vastustamiseksi ja puolustetaan Palestiinan asiaa Israelin kansanmurhaa ja apartheidia vastaan. 

DA:n vaalikampanja oli täynnä rahaa, ja se perustui suuryritysten kotimaisiin ja ulkomaisiin lahjoituksiin. Loppujen lopuksi DA:n suurin tukija ei kuitenkaan ollut sen pyrkimys jäljitellä eurooppalaisia oikeistopuolueita, vaan Zuman MK-puolue, joka jakoi ANC:n äänet viestillään valkoisten vaikutusvallan torjumisesta Etelä-Afrikassa. Tätä kirjoitettaessa oli epävarmaa, liittyykö DA Ramaphosan ”kansallisen yhtenäisyyden hallitukseen” (Government of National Unity). Se on vaatinut määräysvaltaa keskeisiin salkkuihin, muun muassa ulkosuhteisiin, minkä ANC saattaa torjua.

Etelä-Afrikka on yksi maailman eriarvoisimmista valtioista, ja tämä eriarvoisuus on monin tavoin periytynyt apartheid-ajan rotuerottelupolitiikan seurauksena. Kuva: Johnny Miller

Olipa uuden hallituksen kokoonpano mikä tahansa, tosiasia on, että ANC on menettänyt paljon kannatusta puolueille, jotka tavalla tai toisella sanovat puhuvansa köyhien ja työväenluokan puolesta. ANC:n, EFF:n ja MK-puolueen äänet yhdessä merkitsevät sitä, että äänestäjien enemmistö hylkää DA:n kannattaman oikealle kääntymisen. Viesti on, että eteläafrikkalaisten enemmistö kaipaa mielekästä edistyksellistä muutosta, jolla puututaan köyhyyteen, työttömyyteen ja rikollisuuteen.

SACP:n johtajat väittävät edelleen, että ANC ja NDR:n ohjelma ovat parhaita välineitä Etelä-Afrikan muuttamiseksi ja lopulta sosialistisen yhteiskunnan aikaansaamiseksi. SACP on historiallisesti tiiviisti sidoksissa ANC:hen, ja se oli kauan sitten keskeisessä asemassa kehitettäessä ANC:tä mustien älymystön marginaalisesta, suurelta osin keskiluokkaisesta järjestöstä joukkoliikkeeksi, joka lopulta syrjäytti apartheidin ja valkoisen vähemmistön vallan. Joidenkin mielestä SACP:n pitäisi erota ANC:stä, varsinkin jos Ramaphosan hallitukseen kuuluu DA, toisten mielestä SACP:n pitäisi pysyä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa ja taistella sen puolesta, että siitä tulisi se radikaali vasemmistolainen muutosvoima, joka se kerran oli.

SACP:n Punaiset Prikaatit ja ANC:n vapaaehtoisten joukkoja vetivät vilkkaan ja näkyvän vaalikampanjan koko maassa ANC:n voiton puolesta. SACP:n ruohonjuuritason läsnäolo köyhissä ja työväenluokan yhteisöissä vaalien ulkopuolella on kuitenkin lähes olematonta, eikä sen kampanjoilla ole juurikaan vetovoimaa näissä yhteisöissä. Tämä jättää paljon vapaata tilaa äänekkäämmälle ja näyttävämmälle EFF:n ja MK-puolueen tyyliselle populismille saada huomiota. Jos SACP aikoo voittaa taistelun demokratian puolesta, sen on saatava läsnäolonsa tuntumaan syvällisemmin ja mietittävä uudelleen, miten se tehdään. 

 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat