Lisää ääntä! – Sunnuntaina marssitaan ilmaston puolesta useilla paikkakunnilla

30.05.2024 - 13:15
(updated: 06.06.2024 - 14:59)
Ilmastolupausten lunastamista vaadittiin Helsingissä eduskuntatalolla 5. maaliskuuta 2022. Kuva Emma Grönqvist

Käynnissä olevat europarlamenttivaalit määrittävät, kuinka ympäristökriisiin ja sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen vastataan seuraavien ratkaisevien vuosien aikana. Lisää ääntä -kampanja on pyrkinyt kevään aikana nostamaan ilmasto- ja ympäristökysymyksiä vaalikeskustelun ytimeen. Tulevana sunnuntaina kampanja huipentuu valtakunnalliseen Lisää ääntä -ilmastomarssiin, joka järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla.

Yksi kampanjan vapaaehtoisista koordinaattoreista Tampereella on Leena Marjamäki. Hän haluaa olla mukana auttamassa ihmiskuntaa selviämään omasta törttöilystään ilmaston suhteen ja lieventää, tai jopa estää, ilmastokatastrofin syvenemistä.

– Tällä hetkellä ei näytä kovin hyvältä, ilmastodenialismi nostaa päätään ja luontokato jatkaa vääjäämättä etenemistään. En ymmärrä asian vastustusta, koska kaikki teot tasapainoisen ilmaston, puhtaamman ympäristön ja hyvinvoivan luonnon puolesta parantavat myös ihmisten olosuhteita.

Minulla on hyvin aikaa järjestää ja organisoida, joten paras tapani vaikuttaa on lahjoittaa aikaani hyvän asian puolesta, sanoo Marjamäki.

Lisää ääntä -kampanja linjaa, että ympäristökriisit ovat jo täällä eikä päätöksentekoa voi siirtää yhtään pidemmälle tulevaisuuteen. EU:lla on valtaa vaikuttaa globaalisti ympäristön ja ilmaston puolesta, ja ympäristöasioissa välinpitämätön tai jopa suoranaisen vihamielinen EU-parlamentti olisi merkittävä uhka välttämättömille ilmastotoimille.

Kampanjalla on kolme keskeistä vaatimusta oikeudenmukaisen ja kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi: Meidän on sovitettava elämämme planetaaristen rajojen sisälle; Ympäristötuhon rahoittamisen on loputtava ja Kestävyysmurros on toteutettava oikeudenmukaisesti

Leena Marjamäen mielestä ydinasioihin kuuluu lmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen tai jopa hiilinegatiivisuus.

– Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on tehtävä töitä laajalla rintamalla ja uskallettava tehdä vaikeitakin päätöksiä asian edistämiseksi.

Konkreettisia toimia on Marjamäen mielestä tehtävissä myös paikallisesti.

– Globaalit vaikutukset tehdään paikallisesti ja jotta tavoitteissa pysytään, on jo kiire saada konkreettisia toimia aikaiseksi. Paljon on tehty mutta paljon on vielä tekemättä. Tampereellakin on vielä matkaa päästöttömään energiantuotantoon. Esimerkiksi puun polttaminen lämmittämiseen ei ole kuin väliaikainen ratkaisu matkalla hiilineutraaliuteen, hän päättää.

Lisää ääntä- kampanja jatkuu myös eurovaalien jälkeen, mahdollisesti vielä ensi kevään alue- ja kuntavaaleihin asti.

Kampanja ja sunnuntain marssi on kerännyt kunnioitettavan listan valtakunnallisia tukijoita. Järjestäjinä toimii Luontoliitto, Climate Move, Elokapina ja Ei polteta tulevaisuutta ja lisäksi marsseja ja kampanjaa tukevia järjestöjä on jo lähes neljäkymmentä. Ilmaston puolesta marssitaan kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna myös muualla Euroopassa. Kaduille lähdetään elinkelpoisen tulevaisuuden puolesta Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Itävallassa, Puolassa, Espanjassa, Ranskassa, Belgiassa ja Tanskassa.

Tampereen marssi kokoontuu Keskustorilla sunnuntaina 2.6. klo 14.00. Marssi lähtee klo 14.15 ja kulkee reittiä Puutarhakatu-Hämeenpuisto-Hämeenkatu palaten Keskustorille, jossa kuullaan puheita ja musiikkia.

Muut marssikaupungit ovat Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi, Turku ja Vaasa. Linkit marssien infoihin löydät täältä.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa