Algoritminen johtaminen yleistyy työpaikoilla – ja samalla työntekijöiden stressi. Työterveyslaitoksen uusin raportti paljastaa, kuinka koneet ohjaavat arkea ilman läpinäkyvyyttä. Tutkijat vaativat osallistamista ja avoimuutta. Tiedonantaja kysyy: kenen ehdoilla työelämä digitalisoituu?
Pentti Raittila: Hämeen Yhteistyö repesi puolueen ja journalismin ristipaineessa
Hämeen Yhteistyö oli Tampereella vuosina 1946–1992 ilmestynyt työväenlehti, joka toimi kommunistien ja kansandemokraattien äänenkannattajana. Lehti perustettiin heti sodan jälkeen vahvistamaan SKP:n ja SKDL:n paikallista tiedotustoimintaa, ja se oli pitkään kiinteä osa puolueorganisaatiota. Hämeen Yhteistyö ilmestyi 1960-luvulla kuusi kertaa viikossa ja sen levikki oli parhaimmillaan yli 6 000 tilaajaa – suunnilleen yhtä paljon kuin alueella oli kansandemokraattisia jäsenperheitä. Lehden toimitus sijaitsi Tampereella, ja sen päätoimittajina toimivat muun muassa Arvi Laakso, Keijo Savolainen ja myöhemmin Taisto Harra. Lehti oli erityisesti 1960-ja 70-luvulla ideologisten kamppailujen kenttä, jossa käytiin taistelua journalistisen itsenäisyyden, puolueuskollisuuden ja poliittisen linjan suunnasta. Hämeen Yhteistyö lakkautettiin vuonna 1992, kun SKP:n toiminta oli päättynyt ja vasemmistoliitto oli perustettu 1970-luvulla lehti oli luonteeltaan kampanjalehti, ja sen rooli muuttui järjestöviestinnän välineeksi.
Miten Hämeen Yhteistyö suhtautui Tšekkoslovakian miehitykseen elokuussa 1968 – ja mitä se kertoi puolueen sisäisestä jakolinjasta? Raittila nosti esiin, kuinka SKP:n enemmistö suhtautui kriittisesti miehitykseen, kun taas vähemmistö hyväksyi sen. Tämä jakolinja heijastui suoraan lehden sisältöön.
Vuonna 1968 varapäätoimittaja Taisto Harra julkaisi pääkirjoituksen, joka noudatti Neuvostoliiton virallista linjaa Savolaisen ollessa lomalla. Raittila kuvasi, kuinka tämä ratkaisu syvensi ristiriitoja lehden sisällä ja johti levikin laskuun. Levikin laskuun johti myös se, että lehden linja (siis SKP:n enemmistöä tukeva linja, ei Harran ja T-slovakia-pääkirjoituksen linja) ei tyydyttänyt Pohjois-Hämeen järjestöväen enemmistöä, mikä passivoitti levikkityötä. Suurin syy levikin laskuun oli kuitenkin SKDL:n kannatuksen lasku 60-luvun lopulla
“...Taisto Harra oli kirjoittanut pääkirjoituksen... joka noudatti täysin tätä Neuvostoliiton uutisoidun linjaa.”
Raittila toi esiin, että Harra ei ollut pelkästään puolueen äänitorvi, vaan myös toimituksellisen autonomian puolustaja. 1970-luvulla hän vastusti SKP-vähemmistön Tiedonantaja-linjan tiukkaa ohjausta ja pyrki säilyttämään journalistista liikkumatilaa. Vuonna 1977 Harra solmi sopimuksen, joka palautti lehden linjan puoluejohdon tueksi, mutta tämä johti levikin romahtamiseen ja aktiivisten tukijoiden menetykseen.
Mauri Sirnö puolestaan vastasi lehden kulttuurisisällöistä lähes koko 1960-luvun ajan. Hänen palstansa käsitteli radikaaleja aiheita, kuten pornografiaa, nuorison kapinaa ja popkulttuuria, mikä herätti voimakasta vastustusta järjestöväessä.
“Sirnö yhdisti myös kulttuurikirjoittamisen avoimeen kritiikkiin oman puolensa konservatiivisia asenteita ja rakenteita vastaan.”
Sirnön journalistinen tyyli oli rohkea ja provokatiivinen, mutta hänen siirtymisensä Kansan Uutisiin muutti hänen rooliaan. Sirnöstä tuli SKP-enemmistön ääni, joka ei enää haastanut puolueen linjaa toimitustyön keinoin. 1980-luvulla Sirnön rooli kunnallispoliitikkona painottui, ja Raittilan mukaan kriittinen journalismi jäi taka-alalle.
Journalistien itsenäisyyden kamppailu puoluelehdessä
Raittila nosti esiin, kuinka Hämeen Yhteistyön toimittajat alkoivat 1960-luvulla irtautua puolueen tiukasta ohjauksesta ja tavoittelivat journalistista autonomiaa. Tämä näkyi erityisesti uutistyössä ja kulttuurisivuilla.
“Itsenäisyyteen pyrittiin päivittäisessä uutistyössä – ei haluttu olla vain puolueen linjan kritiikittömiä äänitorvia.”
Toimittajien asema rinnastettiin puolueen toimitsijoihin, ja palkkaus oli sidottu metallialan työntekijöiden tasoon. Tämä aiheutti jännitteitä, sillä toimittajien työmäärä oli suuri, mutta korvaus jäi jälkeen muista medioista. Raittila korosti, että pyrkimys journalistiseen itsenäisyyteen oli osa laajempaa ammatillistumisen kehitystä, joka koski koko Suomen lehdistöä.
Lehden omistajuus ja piirijärjestöjen vaikutus
Toinen keskeinen jännite liittyi lehden omistajuuteen. Hämeen Yhteistyön omistivat SKP:n ja SKDL:n piirijärjestöt, jotka pyrkivät ohjaamaan lehden linjaa omien poliittisten tavoitteidensa mukaisesti. Tämä johti useisiin päätoimittajakiistoihin ja lopulta toimituksen hajoamiseen vuonna 1971.
“Oli kysymys siitä, kenen linjaa lehden noudattaa – puolueen valtakunnallisen johdon vai omistajien, piirijärjestöjen linjaa.”
Raittila kuvasi, kuinka toimituksen ja omistajien välinen ristiriita kärjistyi, kun piirijärjestöt nimittivät päätoimittajaksi Rauno Setälän, joka oli tunnettu SKP-vähemmistön kannattaja. Tämä johti toimittajien lakkoon, joka kesti yli kaksi kuukautta ja päättyi toimituskunnan irtisanoutumiseen.
Raittilan puheenvuoro käsitteli suoraan puolueen sisäisiä ristiriitoja, jotka heijastuivat toimituksen linjavalintoihin ja lehden sisältöön. Raittilan mukaan työväenlehdistön historia näyttäytyy kamppailuna journalistisen vapauden ja puolueuskollisuuden välillä.
Raittilan johtopäätökset ristiriidoista ja työväenlehdistön ideologisista jakolinjoista sai Werstaan yleisön hiljaiseksi. Suomen kommunistista puoluetta eikä Tiedonantajaa mainittu - Vasemmistoliitto kylläkin.
Pentti Raittila on entinen tutkimusjohtaja ja journalismin tutkimuksen dosentti Tampereen yliopistossa. Hän on syntynyt vuonna 1950 ja tunnetaan erityisesti journalismia ja kriisiviestintää koskevista tutkimuksistaan. Raittila jäi eläkkeelle vuonna 2015, ja eläkevuosinaan hän on tutkinut vasemmistolaisia journalisteja ja poliittista historiaa Tampereella 1960–1980-luvuilla. Raittila arvioi kirjassaan "Vasemman laidan toisinajattelijat" tamperelaisten kommunistien ja SKDL:n toimijoiden, kuten Taisto Harran ja Mauri Sirnön, merkitystä ja vaikutusta paikalliseen lehdistöön ja poliittiseen ilmapiiriin.
Kirjoittajan artikkelit
Miksi työväenluokan historiaa käsitellään akateemisesti, mutta harvoin työväen keskuudessa? Tampereen Työväenmuseo Werstaalla järjestetty seminaari paljasti, kuinka Yleisradion ja yliopistojen kulttuurinen perintö kietoutuu tiiviisti poliittiseen vallankäyttöön – mutta samalla etääntyy niistä, joiden elämästä se kertoo. Kun tutkijat puhuvat luokasta, kuka todella kuuntelee? Keskustelu toi esiin ristiriidan: työväenliikkeen analyysi tapahtuu yhä useammin korkeakoulutettujen kesken, samalla kun työläisten ääni jää kuulumattomiin. Aikana, jolloin media ja koulutus ovat jälleen poliittisen paineen alla, on syytä kysyä, kenelle historia kuuluu – ja kuka saa määritellä sen merkityksen.
Näyttivätkö kaikki naistenlehdet samalta 1960–1970-luvuilla – vaikka niiden sanoma palveli eri luokkia? Tamperelaisessa Työväki ja media -seminaarissa dosentti Arja Turunen nosti esiin yllättävän havainnon: vaikka suomalaiset naistenlehdet olivat ideologisesti kaukana toisistaan, niiden ulkoasu muistutti toisiaan hämmentävän paljon. Vasemmistolainen Uusi Nainen vaati rakenteellisia uudistuksia työväenluokan naisten aseman parantamiseksi, kun taas porvarillinen Suomen Nainen puolusti perinteisiä rooleja ja yksilön vastuuta. Kaupallinen Me Naiset liukui näiden välillä, myyden tasa-arvoa muodin ja kulutuksen kautta. Turusen puheenvuoro osoitti, että lehdet eivät olleet vain viihdettä – ne olivat luokkien välinen taistelutanner, jossa työväen ääni kamppaili näkyvyydestä pääoman hallitsemassa julkisuudessa. Kun nykykeskustelu tasa-arvosta ja oikeudesta itse määritellä oma sukupuoli käy yhä kiivaampana, on aika kysyä: kenen ääni kuuluu, ja kenen kokemukset eivät pääse lehtien sivuille?
- ‹ edellinen
- 2 / 17
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa + Teoria
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Luonto ei ole vain stressinlievityksen keidas, vaan poliittinen tila, jossa ihminen kohtaa itsensä. Turun yliopiston uusi tutkimus avaa luonnon merkitystä eudaimonisen hyvinvoinnin näkökulmasta – syvyytenä, toimijuutena ja yhteytenä. Ekokriisi haastaa nuorten itsehyväksynnän ja synnyttää ekosolidaarisuutta.