Keywords:

Uutuuksia Tiedonantajan verkkokaupassa

10.04.2024 - 16:00
(updated: 25.04.2024 - 14:22)

Tiedonantajan verkkokauppaan on saapunut uutuuskirjoja.

Tiesitkö, että USA:n kommunistinen puolue on paljosta velkaa suomalaisille kommunisteille? Sen lisäksi, että sen perustajajäsenistä suuri osa oli suomalaisia siirtolaisia, oli myös sen pitkäaikaisin pääsihteeri suomalaistaustainen. Gus Hallin elämä ja siihen kietoutuva yksi FBI:n menestyksekkäimmistä soluttautumisoperaatioista ovat Tuomas Savosen kirjan aiheena.

Taloustieteen rocktähti Thomas Piketty tarjoaa murskaavaa nykypolitiikan kritiikkiä ja ehdottaa rohkeasti uudenlaista ja reilumpaa talousjärjestelmää. Pääoma ja ideologia on jatkoa Pikettyn menestysteokselle Pääoma 2000-luvulla.

Lea Ypi varttui 1980-luvun Albaniassa, stalinismin ikeessä. Maasta pääsi pois vain pakenemalla. Elämää hallitsivat niukkuus ja jonot, teloitukset sekä kaikkialle näkevä salainen poliisi. Lealle Albania oli kuitenkin lämmin koti, jossa naapurit auttoivat toisiaan. Vuonna 1990 kaikki muuttui liki yhdessä yössä. Stalinin ja Hoxhan patsaat kaadettiin, ja ihmiset saivat äänestää ja puhua mitä halusivat. Samalla maa ajautui konkurssiin ja väkivalta levisi kaduille.
Mukaansatempaava myyntimenestys Vapaa kertoo nuoresta tytöstä keskellä maailmansa luhistumista.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Mainos