SKP:n pääsihteeri
Tiedonantajan toimituskunnan jäsen
Budjetti jäi Soinin varjoon
Juha Sipilän viimeinen budjettiesitys käsiteltiin eduskunnassa. Kova leikkauslinja saa jatkua loppuun asti ja työväkeä kyykytetään niin kauan kuin pystytään. Tämä linja ei aiheuttanut rakoja hallituksen yhtenäisyyteen, mutta ulkoministeri Timo Soinin esiintyminen rikkoi porvarihallituksen sisäistä yhtenäisyyttä.
Valtiovarainmininisteri Petteri Orpo puolusti esitystään eduskunnassa vedoten hallituksen linjaan, joka kieltämättä jatkui johdonmukaisena. Hallitus keventää myös vuoden 2019 budjetissa pääomien ja omaisuuden verotusta. Tehtyjä leikkauksia ei peruta tai lievennetä, vaikka esimerkiksi koulutusbudjettiin tehtiin satojen miljoonien eurojen leikkausten jälkeen kosmeettinen kymmenien miljoonien palautus.
Indeksileikkaukset purevat 2019 niin pienimpiin tukiin kuin kuntien valtiomosuuksiin. Tämä heikentää kaikkein pienituloisten asemaa. Myös kulutukseen ja asumiseen kohdistuvien verojen nostaminen iskee juuri heihin.
Kolme kokoomuksen naiskansanedustajaa jätti osallistumatta luottamusäänestykseen, vaikka he istuivatkin salissa.
Aborttikysymys kuohutti
Tämän viikon poliittiseksi puheenaiheeksi ei noussut leikkausbudjetti vaan Timo Soinin toiminta ulkoministerinä. SDP:n Maarit Feldt-Rannan esittämä epäluottamusäänestys aiheutti hallituksen sisälle yllättävää kuohuntaa. Vaikka eduskunta lopulta antoi Soinille tukensa 101 edustajan voimin, hajosivat kokoomuksen rivit enemmän kuin moni ennakkoon odotti.
Kolme kokoomuksen naiskansanedustajaa jätti osallistumatta luottamusäänestykseen, vaikka he istuivatkin salissa. Etukäteen sinisten puheenjohtaja Sampo Terho uhkaili hallituksen hajottamisella tällaisten irtiottojen nojalla, mutta hänkin vaikutti lopulta tyytyväiseltä tulokseen. Soinin jääräpäisyys aborttikysymyksessä johti nyt kuitenkin hallituksen yhtenäisyyden rakoilemiseen, mikä ei taatusti helpota tilannetta eduskuntavaalien alla.
Irtisanomisperusteista taistellaan
Budjetin osalta suuria yhteenottoja ei eduskunnassa nähty, mutta sen ulkopuolella kamppailu duunareiden kyykytystä vastaan voimistuu. Tällä hetkellä myös ay-liike on liikekannalla hallituksen linjaa vastaan. Irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 hengen yrityksissä vaikeuttaisi merkittävästi se työntekijöiden asemaa.
Ylityökiellosta päätti viimeksi PAU. Kuljetusalalla ylityökielto on jo voimassa ja PAU:n osalta sitä aletaan soveltaa 24.9. alkaen. Super ja Tehy liittyvät ylityökieltorintamaan 26.9. alkaen.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Morenan voitto yhdessä Latinalaisen Amerikan suurimmista maista herätti toivoa alueen edistyksellisten voimien keskuudessa; Latinalaisen Amerikan johtajat ja intellektuellit ovat puhuneet Meksikosta uuden progressiivisen aallon keskuksena pallonpuoliskollaan. Mutta Morenan voitto kohtasi kolme haastetta.
Naomi Klein ei pelkää tarttua suuriin teemoihin havainnollistavasti ja loogisesti. Myös hänen uusin teoksensa Tuli on irti tarjoaa sekä analyysiä että konkreettisia ratkaisuja, joiden taakse soisi suomalaistenkin demareiden ryhmittyvän.
Kenraali Abdel Fattah Al Burhan on hajottanut Sudanin demokraattista siirtymää valmistelleen neuvoston ja kaapannut vallan maassa. Sudanin kommunistinen puolue pyytää kansainvälistä tukea taisteluun demokratian puolesta sotilasjunttaa vastaan.
- 1 / 18
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.