Chilen köyhälistölle vallankaappaus tiesi unelmien särkymistä
Mario Ormeno
muistaa päivämäärän 11.9.1973
kuin eilisen päivän. Tosin sen päivän piti olla tuolloin
vähän yli parikymppisen nuoren miehen elämässä
vain yksi tavallinen päivä muiden joukossa. Santiagon katolisessa
yliopistossa opiskelleelle Mario Ormenolle tuo päivä tiesi kuitenkin
elämän käsikirjoituksen muuttumista koko loppuelämäksi.
Tuon päivän aamuna kello 9.03 Chilen laillisesti valittu presidentti
Salvador Allende
aloitti puheensa kansalle radio Magallanesin kautta;
" Tämä on varmasti viimeinen kerta, kun minulla on tilaisuus
puhua teille....
Loppu onkin historiaa. USA:n tukemat oikeistovoimat syöksevät
vallasta Salvador Allenden ja tämän vasemmistohallituksen. Alkaa
Augusto Pinochetin
yli viisitoista vuotta kestänyt sotilasdiktatuuri.
Taloustieteen opiskelija Mario Ormenolle sotilasvallankaappaus tietää
pakolaisuutta ja uutta elämää Suomessa.
Istumme Mario Ormenon viehättävässä rivitaloasunnossa
turkulaisessa lähiössä. Kolmessakymmenessä vuodessa
nuoresta taloustieteen ja hallinnon opiskelijasta on tullut vankka talouspuolen
ammattilainen suureen suomalaiseen monialayritykseen. Perheeseen kuuluvat
vaimo
Anne
ja lapset
Andres
(20),
Claudia
(18) ja
Viviana
(12).
Mario Ormeno muistaa Salvador Allenden valinnan presidentiksi vuonna
1970 merkinneen Chilen köyhälistölle toiveita paremmasta.
1960-luvun loppu oli ollut Chilen köyhille sosiaalisen pahoinvoinnin
aikaa.
- Köyhälistö oli ikuisuuden ollut jonkin ikeen alla, nyt
sillä oli lopulta mahdollisuus päättää itse kohtalostaan.
Allendehan oli ollut ehdolla presidentiksi jo 1958, ja 1964 jolloin oli
ollut erittäin lähellä voittoa, muistelee Mario Ormeno.
Kipinän Allenden kannattajaksi Ormeno muistaa saaneensa isältään,
joka köyhänä maatyöläisenä oli kaikissa vaaleissa
pitänyt tärkeänä Allenden äänestämistä.
Niinpä seitsenlapsisen perheen Mariokin nähtiin usein mukana Allendea
kannattavissa mielenosoituksissa. Puolueeseen Mario Ormeno kuitenkin kieltää
koskaan liittyneensä.
Mario Ormeno kertoo, että vallankaappaus ei tullut Chilessä kenellekään
yllätyksenä. USA:n toiminta kulissien takana oli tiedossa, ainoa
mikä yllätti, oli kaappauksen rajuus ja ääretön
väkivalta.
- Me chileläiset olimme aina pitäneet itseämme jotenkin
enemmän humaaneina kuin monia naapureitamme, joissa kyllä oli
totuttu erilaisiin rajuihinkin vallankaappauksiin. Esimerkiksi Bolivian
tilannetta ja Brasilian 1960-luvun kehitystä olimme Chilessä seuranneet
kauhistuksella. Olimme siis kerta kaikkiaan vain liian sinisilmäisiä
oman maamme suhteen. Vallankaappaus ei siis tarkoittanutkaan vain uusien
kukkien vaihtamista maljakkoon, pohtii Ormeno.
Mario Ormeno muistelee vallankaappauksen jälkeistä sekasortoa,
räikeitä ihmisoikeusloukkauksia ja teloituksia; hänen opettajana
toiminut sisarensakin vangittiin ja kuljetettiin pois tuntemattomaan paikkaan.
- Koko yhteiskunnasta tuli yhtäkkiä ilmiantajien yhteiskunta.
Ihmiset kantelivat toisistaan, riitti kun sormella osoitti vihamiestään
ja poliittista vastustajaansa. Osoiteltavaa riitti, sillä yhteiskuntahan
oli vahvasti kahtiajakautunut. Katoamisilla ei tuntunut olevan loppua, onneksi
saimme sentään siskomme elävänä takaisin, huokaisee
Ormeno.
Puolelle miljoonalle chileläiselle ainoa mahdollisuus pelastua vangitsemiselta,
kidutukselta ja teloitukselta oli pakolaisuus; eräänä iltana
DDR:n suurlähetystön ovelle koputti taloustieteen opiskelija MarioVelasquez
Ormeno. Hän muistaa Suomen tuolloin hoitaneen väliaikaisesti DDR:n
asioita Chilessä, niinpä hän 10.1.1974 astuikin Suomen maaperälle.
Mario Ormeno kertoo, ettei tiennyt Suomesta muuta kuin pääkaupungin
nimen.
- Lentomme saapui yöllä, Suomessa oli öljykriisi ja koko
maa tuntui olevan pelkkää pimeyttä. Lämpötilaero
oli 54 astetta, tulimme keskeltä kuuminta kesää, muistaa
Ormeno.
Pian saapumisen jälkeen pakolaiset siirrettiin Turkuun, jossa alkoivat
kummallisen kielen opinnot vaihtelevalla menestyksellä.
Ormenolle uusi kotimaa tiesi kehnosta kielitaidosta johtuen suhteellisen
huonosti edenneitä opintoja aluksi Tampereella, myöhemmin Raisiossa.
Vasta vuosien myötä parantunut kielitaito mahdollisti hyvin sujuneet
taloustieteen opinnot Turun yliopistossa.
Turkulaisen rivitalokodin viehättävässä keittiössä
suomalaista nisua toimittajalle tarjoava Mario Ormeno vaikuttaa tyytyväiseltä
mieheltä. Vuonna 1984 ensimmäisen kerran Chilessä vallankaappauksen
jälkeen pistäytynyt mies ei haikaile takaisin synnyinmaahansa,
täällä Suomessa on perhe ja työ. Ellei sitten joskus
eläkepäivinä! Hän muistaa kiittää suomalaisten
lämmintä solidaarisuutta, jota chileläiset pakolaiset 1970-luvulla
saivat osakseen. Samaahan eivät kai aina voi sanoa esimerkiksi tämän
päivän somalipakolaiset, pohtii hän.
Entä millainen Chile olisi vastassa Ormenoa jos hän jostain
syystä kuitenkin päättäisi palata?
- Vaikka Pinochetin aika on virallisesti päättynyt, vaikeuttaa
vuoden 1980 perustuslaki edelleen siirtymistä todelliseen demokratiaan.
Armeijan ja oikeuslaitoksen piirissä on edelleen valta samoilla ihmisillä,
pohtii Ormeno. Hän muistuttaa tuloerojen olevan Chilessä rajussa
kasvussa, aivan kuin täällä meillä Suomessakin.
Samasta kamppailusta, kuin Chilessä vuonna 1973, maailmassa on edelleen
kysymys, sanoo Ormeno. Maailman tapahtumia tarkkaan seuraava mies muistuttaa
New Yorkin pommi-iskusta 11.9.
- Ei varmaan ollut sattumaa, että World Trade Centerin pommi-isku
osui samalle päivälle kuin Chilen vallankaappaus, pohtii mies.
Kaikki nämä vuodet Chilen kansalaisena pysytellyt talousmies
Ormeno jättää paluusta haaveilemisen tyttärelleen Claudialle,
joka valmistautuu parhaillaan ylioppilaskirjoituksiin. Ainakin espanjasta
on odotettavissa laudatur. Claudiaa kiinnostavat jatko-opinnot Chilessä,
ehkä siinä samassa yliopistossa, jossa hänen isänsäkin
kerran opiskeli. Ympyrä saattaa sittenkin olla sulkeutumassa.