Keywords:
"Demokratia ei yllä rahavallan organisaatioihin"
Turkulaista Eira Kejosta harmittaa erityisesti se, että yhteiskunta ei huolehdi heistä, jotka eivät itse siihen pysty. Turvaverkon ulkopuolelle jää koko ajan suurempi joukko ihmisiä.
Asiantuntijoita sivuutetaan voitontavoittelun vuoksi.
– Yhteiskunnan, valtion ja kuntien toimia puretaan ja siirretään yksityisille tahoille. Demokratia ei yllä rahavallan organisaatioihin. Valta siirtyy yhä kauemmas kansalaisten ulottuvilta. Veronkeruu ja valtiontulot ovat olleet yhteiskunnan toimivuuden tae. Suuryritykset, jotka miltei kaikki ovat monikansallisia, vievät voittonsa veroparatiiseihin maksamatta ollenkaan veroa Suomeen.
Kunnat ovat purkaneet terveydenhuoltoaan, vammais- ja vanhuspalveluitaan sekä päiväkoti- ja koulutoimintaa. Osin syynä on valtion ohjaus rahoittajan ja lainsäätäjän ominaisuudessa, mutta myös asiantuntijuuden sivuuttaminen voitontavoittelun vuoksi.
Kela valtion ylläpitämää lääketehtaiden mafia
Kejosen mielestä Kela on valtion ylläpitämää lääketehtaiden mafia.
– Tiedän, että tämä on kova väite. Suomessa tuetaan tiettyjen sairauksien hoitoa lääkkeillä. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten monet, erityisesti naiset saivat masennusdiagnoosin. Kipuja hoidettiin myös masennuslääkkeillä. Olisi ollut tarjolla myös pehmeitä hoitoja. Näihin ei kuitenkaan myönnetty kelakorvausta.
Ratkaisujakin löytyisi.
– Perusturva jokaiselle, joka ei pysty itse ansaitsemaan toimeentuloa köyhyysrajan 1 200 euron yläpuolelle. Pääomatulot verolle. Lääketehtaista riippumaton hoitosuositus Kelaan. Kela demokraattisesti valvottavaksi, listaa Joukkovoimaan lauantaina suuntaava Kejonen, joka on Suomen kommunistisen puolueen poliittisen toimikunnan jäsen.
Kirjoittajan artikkelit
Kaj Chydenius vaikutti laajasti suomalaiseen kulttuuriin ja vasemmistolaiseen liikkeeseen. Hänen laulunsa elävät.
- ‹ edellinen
- 5 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Sanna Siirtola lähtee lauantaina Kaarinasta Helsinkiin osallistuakseen Joukkovoima-mielenosoitukseen. Siirtola itse on jo tottunut köyhyyteen, mutta lastensa elämän ja tulevaisuuden kurjistamiseen hän ei kykene alistumaan.
Joukkovoimaan 12.3. suuntaavan Wilma Karikon mielestä ajatus siitä, että hallituksen pelleilyä pitäisi sietää vielä seuraavat kolme vuotta, on mahdoton.
JHL:n Tero Pitkä ja Metallin Terho Laitila suuntaavat molemmat lauantaina Joukkovoiman mielenosoitukseen. Pitkä ei hyväksy naisvaltaisen hoitoalan leikkauksia, Laitila haluaa näsäviisaille idioottiporvareille kurinpalautuksen.
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.