Eero Ojanen - Monipuolinen säveltäjä ja muusikko

Säveltäjä, muusikko, pianisti ja sovittaja Eero Kaarle Ojanen täytti tammikuun ensimmäisenä päivänä 70 vuotta. ”Ertsi” syntyi 3.1.1943.

Eero Ojasta on luonnehdittu taiteilijana tavallaan kaksijakoiseksi persoonaksi: toisaalta hän on vannoutunut jazzmuusikko, toisaalta asiaansa vihkiytynyt poliittisten laulujen luoja. Kummallakin saralla hän on ollut merkittävä tekijä, vaikka ei olekaan pitänyt suurempaa ääntä aikaansaannoksistaan.

Ojasen säveltämä poliittisten laulujen lista on valtaisa, tässä vain murto-osa: Oppimisen ylistys, Lukevan työläisen kysymyksiä, Kahden laulu, Chile, Chile, Chile, United Fruit, Kahden laulu, Vallankumouksellisen ylistys, Laulu liikkeen ikuisuudesta, Kansa ei lakkaa kasvamasta, Älä usko sananparsiin, Olen kommunisti, Allendelle. Niin ja meidän lehtemme ikioma laulu Aulikki Oksasen sanoihin: Laulu Tiedonantajasta – ja niin edelleen.

Kaj Chydenius kirjoitti vuonna 2002 julkaistuun Ojasen sävellysten tuhtiin CD-kokoelmaan esipuheen otsikolla ”Säveltäjä pitää ihanteistaan kiinni”. Chydenius luonnehtii Ojasta näin:

”Eero Ojanen jakoi sukupolvensa ihanteet: vapauden, veljeyden ja tasa-arvon, sosialismin ja kommunismin, solidaarisuuden (Vietnam, Chile, kotimaan lakkotaistelut). Bertolt Brecht oli ja on pysynyt Eero Ojasen keskeisenä runoilija-auktoriteettina. 2000-luvun alussa Agit-Prop edelleen niittää laakereita päänumeroinaan Vallankumouksellisen ylistys ja (uudelleen sovitettu) Oppimisen ylistys. Oma suosikkini on Lukevan työläisen kysymyksiä, siinä Brechtin ja Ojasen hiljainen huumori ja terävä sarkasmi kohtaavat ihanteellisella tavalla.”

Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin ja yhtyeisiin

Ojasella on ollut tunnetusti tiiviit yhteydet musiikkialan vaikuttajiin ja yhtyeisiin. Björn Björklöfin yhtye, Ojanen pianistina 1963-65, Juhani Vilkki Sextet, Ojanen pianistina 1966-, Esa Pethman Quartet, Ojanen pianistina 1966-, Kaj Backlund Big Band, Ojanen pianistina 1967-, Edward Vesala Jazz Band, Ojanen pianistina 1968. Muut Ojasen henkilöyhteydet: Otto Donner, säveltäjä, muusikko, tuottaja, Kaj Chydenius, säveltäjä, Eero Koivistoinen, säveltäjä ja muusikko, Tapani Tamminen, muusikko.

Eero Ojanen on muusikkona itseoppinut. Koulussa hänen silloinen musiikinopettajansa Matti Rautio kiinnitti huomionsa pojan luontaiseen lahjakkuuteen ja patisti hänet jatko-opintoihin Sibelius-Akatemiaan. Mutta enemmän jazzista kuin klassillisesta musiikista kiinnostunut nuorukainen ei viihtynyt siellä järin kauan. Sen sijaan hän alkoi jammailla eräiden samanhenkisten kanssa muun muassa legendaarisessa "Mäyränkolossa" eli Old House Jazz Clubissa.

Vaikka useimmat Eero Ojasen tuolloisista aikalaisista olivat enemmän kiinnostuneita iskelmistä tai rockista, nuori Ojanen vannoi jazzin nimeen.

"Jazz on kyllä ehdottomasti se lähtökohta. Sehän edusti silloin in-juttua, kapinallisuutta", hän muisteli Elokuva- ja viihdesäveltäjien Selvis-lehden numerossa 1/2001 julkaistussa Pekka Tegelmanin haastattelussa. "Oltiin erilaisia. Omaa koodia, ei vanhuksille."

Ensimmäiset bändit

Siitä se sitten lähti. Ojasen ensimmäinen vakituinen kiinnitys oli vuonna 1963 trumpetisti Björn Björklöfin yhtyeeseen, jossa soittivat myös tenorisaksofonisti Stanley Lindroos, pasunisti Seppo "Emppu" Peltola, basisti Gösta Holm ja rumpali Matti Koskiala. Nuorekas sekstetti esitti ajan hengen mukaisesti vahvasti jazzvaikutteista tanssimusiikkia.

Pian sen jälkeen Eero Ojanen otti seuraavan askeleen jazzmuusikon urallaan: "Juhani Vilkin sekstetti, jossa oli mm. Stanley Lindroos ja Pöyryn Pekka ja tietenkin Vilkki itse kitarassa", hän kertoo edellä mainitussa haastattelussa. "Jotain 1964 tehtiin ensimmäinen levytys, ihan jatsia. Toisella puolella oli mun biisi, tallenne oli EP-levy".

Ne kaksi puuttuvaa sekstetin jäsentä olivat Ojasen myöhemmät soittokumppanit basisti Teppo "Kalmisto" Hauta-aho ja rumpali Pekka Tirkkonen, ja tuo historiallinen äänityssessio tapahtui todellisuudessa syyskuun ensimmäisenä 1965. Mainittakoon vielä, että se vaatimattoman pianistin mainitsema "mun biisi" levyn ykköspuolella oli nimeltään Generator ja löytyy myös myöhemmästä CD-kokoomasta Suomalaista jazzia 6. - That Old Feeling.

Samoissa jameissa hänen kanssaan pyörineen Otto Donnerin välityksellä Eero Ojanen sotkeutui vuonna 1966 toimintaansa aloitelleen avantgardistisen äänilevy-yhtiön Love Recordsin puuhiin. Niinpä hän oli mukana sovittajana jo yrityksen ensimmäisessä LP-projektissa, joka oli otsikoitu hieman hämäävästi Kaj Chydenius: Lauluja. Chydenius kun esiintyi koko levyllä ainoastaan säveltäjänä.

"Tarvittiin käyttöbiisejä. Biisejä joita voi laulaa", Ojanen muistelee noita aikoja.

"Tutustuin Chydikseen Pikku Lillanin 'Keväinen lauluilta' -proggigsessa Kajn musaan, mutta siinä yhteydessä hän patisti tekemään lauluja. Olisiko peräti työntänyt tekstejä syliin ja sanonut, että tee nuo."

Chydeniuksen opissa

Tutustuttuaan Ojaseen Kaj Chydenius pestasi hänet mukaan sovittamaan musiikkia maaliskuussa 1966 Helsingissä kantaesityksensä saaneeseen ja heti alun pitäen suurta kohua herättäneeseen Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperaan. Kesällä Ojanen nähtiin ensimmäisissä Porin jazzfestivaaleissa Juhani Vilkin sekstetin jäsenenä, joten sekään puoli ei jäänyt häneltä unohduksiin. Tämän jälkeen hänestä tulikin usein nähty vierailija noissa ympyröissä.

"Oton (Donner) kanssa myös paljon hommia, ekat Porin jatsit...", Ojanen kertoo Selvis-lehden haastattelussa vuodelta 2001. "Osakunnat järkkäs siihen aikaan paljon jami-tilaisuuksia, joissa tietenkin vedettiin lähinnä standardeja. Se oli tietenkin yhteinen kieli, omia biisejä tietenkin pikkuhiljaa."

Uuden kosketuksen näyttämömusiikkiin Eero Ojanen sai vuonna 1967 sovittaessaan nimeä Teatteri 67 kantaneen esiintyjäryhmän niin sanotun Pax-kabareen Ei rumputusta, pamputusta, simputusta. Osa tästä musiikista tallennettiin EP-levylle, jolla säestyksestä vastasi sovittajan johtama yhtye kokoonpanolla Eero Koivistoinen, Hasse Walli, Pekka Sarmanto ja Ronnie Österberg.

Mutta tapahtui Ojasen taiteilijauralla vuonna 1967 paljon muutakin huomionarvoista. Ensinnäkin laulajakomeetta Kiril ”Kirka” Babitzin levytti singlelleen hänen sävelmänsä Silloin ihminen kaunein on fuusioyhtye Blues Sectionin avustamana ja samaisen kokoonpanon vokalisti Jim Pembroke singlensä Hey, Hey, Hey kääntöpuoleksi Ojasen sävellyksen Shivers Of Pleasure. Jälkimmäinen esitys otettiin sittemmin mukaan myös Blues Sectionin LP:lle Once More For The Road, missä muodossa se saavutti laajempaakin tunnettavuutta.

Pöyryn ja Koivistoisen kelkassa

Alkuvuodesta 1968 Eero Ojanen osallistui Teekkarien Jazzyhdistyksen Dipolissa järjestämään taidetapahtumaan, jonka puitteissa Pekka Pöyryn ja Eero Koivistoisen yhteinen kvintetti ikuisti esityksensä Scamp ja Lorna teekkareiden ikiomalle Jazz At The Polytechnicum eli JATP-levymerkille. Mahtuipa nuoren pianistin työlistalle muunkinlaisia tehtäviä, kuten sovitukset Pentti Lumiraen hupisinglelle Tiskarin jenkka / Lännen lokari.

Vuoden 1968 merkkitapahtumiin Ojasen jazz-uralla kuului ehdottomasti myös esiintyminen Montreuxin jazzfestivaaleissa Sveitsissä Pöyryn kvartetin jäsenenä. rumpalina Reino "Reiska" Laine, mutta maistiaisia heidän tuolloisesta soitannastaan saatiin levylle vasta yli kolme vuosikymmentä myöhemmin nostalgiakoosteessa Julkaisemattomat, Vol. 8.

Eero Ojasen taidot ja lahjakkuus noteerattiin jo varhaisessa vaiheessa laajemmaltikin. Tämän vahvistaa se, että hänet palkittiin vuonna 1969 Suomen Jazzliiton järjestyksessä vasta kolmannella Yrjö-tunnustuksella. Hän oli mukana myös samana vuonna lähinnä levytystä varten kootussa kvartetissa, joka kantoi nimeä Edward Vesala Jazz Band ja jonka muut jäsenet olivat saksofonistit Juhani "Junnu" Aaltonen ja Seppo "Paroni" Paakkunainen sekä basisti Pekka "Pekkis" Sarmanto.

Martti "Edward" Vesalan johtama kokoonpano jakoi LP:n Nykysuomalaista - Contemporary Finnish Paakkunaisen luotsaaman Soulsetin kanssa ja levyllä kuultiin yksi Ojasen sävellys: The Joke. Kiekko jäi kaupallisemman tuotannon puristukseen, mutta se oli konkreettinen muistutus siitä, että Suomessakin osattiin soittaa jazzia.

Donnerin kanssa Porissa

Porissa Eero Ojanen nähtiin Otto Donnerin kokoamassa Otto Donner Treatment -ryhmässä jo siinä vaiheessa, kun se esitti festivaaleissa muun ohjelmistonsa ohessa Pentti Saarikosken runoihin sävelletyn laulusarjan En soisi sen päättyvän. Esitys tallennettiin vuonna 1970 myös äänilevylle. Lisäksi hän oli jäsenenä Eero Koivistoisen Music Society -nimisessä kokoonpanossa, joka ikuisti marraskuussa vuonna 1970 LP:llisen jazzia otsikolla For Children.

Samana vuonna Ojanen vahvisti mainettaan poliittisen laululiikkeen saralla sovittamalla ja johtamalla Aulikki Oksasen Kaj Chydeniuksen lauluista kootun albumin Kenen joukoissa seisot? Tällä tavalla yhdeksi radikaalivasemmiston "hovisäveltäjäksi" ajautuneen musiikintekijän panos oli lisäksi merkittävä myös juhla-LP:llä V.I. Lenin 1870-1970. mihin sisältyi muun muassa hänen sävellyksensä Kolme luotia Rudi Dutschkeen.

"Mun suhtautuminen laulun tekemiseen on se, että mä olen yrittänyt ymmärtää sen tekstin, runon. Mikä sen ajatus on", Ojanen on luonnehtinut. "On aivan eri juttu, miten klassisella puolella tehdään, että aletaan käsitellä tekstiä kuin materiaalia. Siitä tulee musiikille alisteista. Se on eri juttu."

Ojasen lähtökohta laulujen rustaamiselle on ollut vähemmän akateeminen. "Itse yritän silleen maalaisjärkipohjalta", hän on sanonut. "Olen aina pyrkinyt löytämään luontevan rytmin. Jopa proosarunoista, joilla ei ole mittaa, voi sen rytmin löytää ja sitä kautta muodon."

Keväällä 1971 Eero Ojanen osallistui kansalliseen euroviisukarsintaan Pentti Saaritsan sanoittamalla ja Arja Saijonmaan esittämällä laulullaan Talvilintu, mikä jäi kuitenkin kisassa viimeiseksi. Elokuussa hän pääsi palaamaan taas jazzin pariin levyttäessään Koivistoisen kanssa albumin The Original Sin, minkä tuotannosta vastasi Jaakko Salo. Samana vuonna Ojanen oli mukana kulttuuriyhdistys Kiilan 35-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa levytyksessä, jossa häneltä ikuistettiin kolme laulua: Kalle Holmbergin esittämä Rakentajan laulu, Vesa-Matti Loirin laulama Rakentaja sekä Vesa Mäkelän tulkitsema Orjan selkä.

Lauluja laidasta laitaan

Kuten jo alussa todettiin, Eero Ojasella on ollut merkittävä asema vuonna 1971 toimintansa aloittaneen Agit-Prop-lauluyhtyeen historiassa niin säveltäjänä ja sovittajana kuin ylipäänsä musiikillisena johtajana. Kvartetin vuonna 1972 ilmestyneellä esikois-LP:llä kuultiin kolme hänen sävellystään, muun muassa sittemmin monelle kokoomalevylle sisällytetty United Fruit, ja hänen panoksensa oli huomattava myös samoihin aikoihin julkaistussa lauluryhmä Meripioneerien kokoelmassa Vietnamin linnut.

Kolmantena opuksena tähän Ojasen poliittisten levyjen sarjaan voidaan lukea LP Elämme Vietnamin aikaa, minkä sisällöstä puolet oli hänen nuottikynästään.

Suomalaisen valkokankaan ikoneihin kuulunut Tauno Palo teki vuonna 1972 albumin Kulkurin kannel, johon sisältyi myöhemmin monen kuoron ohjelmistoon kelpuutettu, ikivihreäksi kasvanut Ojasen sävellys Silmät armaat sinisenharmaat. Samana vuonna Ojanen sai myös valmiiksi ensimmäisen oman sävellystyönsä näyttämölle: musiikin Tikapuuteatterille näytelmään Lain nimessä. Sen jälkeen seurasi tiivistä yhteistyötä KOM-teatterin ja siihen kiinteästi liittyneen vasemmistoälymystön kanssa, kuten äänitekokoelmat Torpedo ja Rauha, ystävyys, solidaarisuus.

Vuonna 1974 KOM-teatteri julkaisi albumin Kaikki muuttuu, minkä chileläissävytteinen sisältö oli kauttaaltaan Matti Rossin sanoittamaa sekä Eero Ojasen säveltämää ja sovittamaa. Levyn esityksistä poimittakoon erikseen Tango fasismin ja kapitalismin suhteesta. Samoihin aikoihin ilmestyi Agit-Propin LP Laulu kaikille, jonka numeroista yli puolet edusti Ojasen käsialaa. Ojanen oli itseoikeutetusti mukana KOM-kvartetissa, joka levytti vuonna 1975 kuusi kitaristi Jukka Haurun sävellystä otsikolla Älä tuhlaa aikaa. Yhtyeen muut jäsenet olivat Haurun ohessa basisti Tapani Tamminen ja rumpali Ari Valtonen, ja taltioinnissa myötävaikuttivat lisäksi vokalistit Eija Orpana sekä Pertti Melasniemi.

Sen jälkeen Eero Ojasen nimeä ei nähtykään kovin usein levytystiedoissa, ennen kuin kauppoihin ilmaantui vuonna 1977 taltiointi hänen kunnianhimoisesta kantaatistaan Väinämöisen soitto neljälle laulajalle ja jazzkvartetille.

Balettia ja bigbandia

Vasemmistokulttuurin airueena toimineen Love Records -äänilevy-yhtiön toiminnan hiipuminen 1970-luvun lopulla ja lopullinen vararikko vuonna 1979 heijastuivat myös Ojasen työpäivyrissä, mutta KOM-teatterin uusi laulukokoelma Vapauden kaiho saatiin kuitenkin ulos uudella merkillä vielä ennen vuosikymmenen vaihtumista. 1980-luvun aloitti heti perään hänen osaltaan Kaj Chydeniuksen albumi Tervetuloa ikä, jolla Ojanen esiintyy pianistina ja johon sisältyy myös hänen sävellyksensä Kullervon kuolema.

Levytystoimeksiantojen vähennyttyä Eero Ojanen keskittyi entistä enemmän näyttämömusiikin tekemiseen säveltäen muun muassa Marjo Kuuselan koreografioiman baletin Seitsemän veljestä Suomen Kansallisoopperalle ja musiikin Kuopion Kaupunginteatterin Nummisuutarit-esitykselle. KOM-teatterissa hänen musiikkiaan kuultiin muun muassa Myrskyn ja Maratontanssien näyttämöllepanossa. Vuonna 1983 hän sävelsi UMO:lle teoksen Dodeka-be dodeka-bop, mikä ei löytänyt kuitenkaan tietään levylle asti.

1980-luvun lopussa Ojanen työsti omista sävellyksistään albumin Miten enkeleitä vietellään, toimien myös produktion kapellimestarina ja pianistina. ja kuten sanottu, Kuopion Kaupunginteatterille valmistui vuonna 1981 musiikki näytelmään Nummisuutarit ja KOM-teatterille pari vuotta myöhemmin musiikki näytelmään Saatana saapuu Moskovaan. Sarjaa täydensi vuonna 1984 ensi-iltansa saanut Suomen Kansallisteatterin Yössä Gehennan.

Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Eero Ojasen säveltuotantoa edustivat muun muassa baletti Sudenhetki, mikä valmistui vuonna 1987 Joensuun Laulujuhlille ja musiikki Shakespearen näytelmään Richard III samana vuonna Turun Kaupunginteatterille. Vuotta myöhemmin hänestä tuli myös elokuvasäveltäjä, kun TV-1 esitti filmin Dunckerin kersantti, minkä sisältämä musiikki oli lähtöisin häneltä.

1990-luvun alkaessa Ojanen oli mukana pianistina Sinikka Sokan levyllä Jäätanssi, jonka nimisävelmä on hänen käsialaansa. Vuonna 1991 häneltä syntyi musiikki myös kahteen uuteen TV-1:n esittämään elokuvaan: Tapporahat ja Mysterion. Lisäksi Helsingin Kaupunginorkesteri otti vuotta myöhemmin ohjelmistoonsa hänen sinfoniaorkesterille säveltämänsä teoksen Hylje.

"Säveltäminen on vatkaamista”

"Säveltäminen on intuition ja järjen prosessi", Eero Ojanen on selvittänyt työskentelytapaansa.

"Eli paljon vatkaamista, sitä että tietää mitä ei ainakaan halua, vaikka ei sitä haluamaansa heti löytäisi. Tässähän piano ja improvisaatio ovat oivallisia ja perinteisiä välineitä."

Vuonna 1992 Ojaselta ilmestyi hänen historiassaan harvinainen tuotos: omissa nimissään tehty levy. Kysymyksessä oli single, joka toi kuultavaksi Musette-valssin KOM-teatterin ohjelmistoon kuuluneesta musiikkinäytelmästä Jules ja Jim. Sitä seurasi hieman myöhemmin laulusarja Kaukaa saapuu sade ja UMO:lle suunnattu big-band-teos Tomorrow Is Here Today, joita kumpaakaan ei ole ainakaan toistaiseksi levytetty. Sen sijaan Kaisa Korhosen kokoomakiekko Elämäni laulut vuodelta 1993 sisältää useita Ojasen säveltämiä tai sovittamia kappaleita vuosien takaa.

Samana vuonna Ojanen perusti saksofonisti-huilisti Seppo "Paroni" Paakkunaisen ja basisti Teppo "Kalmisto" Hauta-ahon kanssa yhtyeen, joka sai nimen Trio Nueva Finlandia. Sen supistettu versio Duo Nueva Finlandia (ilman Paakkunaista) äänitti vuonna 1998 Eero Ojasen teossarjan Short Stories, mikä ilmestyi CD-levyllä vasta seitsemisen vuotta myöhemmin. Sillä välin ehtivät markkinoille muun muassa sellaiset Chydeniuksen lauluja sisältävät äänitteet kuin Monna KamunÄkkiä elämässä (1999) ja Eija Ahvon Maalaistyttö (2000), joissa molemmissa levytyksissä Ojanen kunnostautui pianistina ja säestäjänä.

Vuonna 1999 Ojanen vastasi musiikista elokuvassa Sokkotanssi ja hänen uransa filmimusiikin tekijänä kulminoitui vuonna 2002 elokuvassa Haaveiden kehä, joka toi hänelle arvostetun Jussi-palkinnon. Samana vuonna Ojanen urakoi Taina Lehdon kanssa Hämeenlinnassa CD:n, joka sai sinänsä mielikuvituksettoman otsikon Konserttini. Heitä avustivat tässä työssä basisti Jorma Ojanperä sekä rumpalit Tomi Parkkonen ja Esko Rosnell.

Perusasiat on opittu

Vuonna 2003 julkaistiin Ojasen 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kahden CD-levyn albumi Opi perusasiat - Eero Ojasen sävellyksiä, josta jo tämän jutun alussa kerrottiin. Se toi kuultavaksi edustavan valikoiman hänen musiikkiaan. Toinen mielenkiintoinen, hänen toimintaansa poliittisten laulujen parissa peilaava kokooma-CD oli vuonna 1995 ilmestynyt Agit-Prop 1970-77.

Eero Ojasen taiteilijakuvaa tarkasteltaessa ei sovi myöskään unohtaa kokoelmia Julkaisemattomat 1956-1964 , Vol. 7. vuodelta 1999 ja Julkaisemattomat 1966-1969, Vol. 8. vuodelta 2001, koska ne tuovat kuultavaksi muun sisältönsä ohessa eräitä sellaisia Ojasen jazzesityksiä, joita ei ole ollut saatavana aikaisemmin levytyksinä. Mukana ovat muun muassa hänen radioäänitteensä Tokyo Blues Björklöfin yhtyeen jäsenenä vuodelta 1963 ja historiallinen livetaltiointi Fincrisp Pekka Pöyryn kvartetin kanssa Montreuxin festivaaleilta 1968.

Eero Ojasen suhtautumisesta ammattiinsa kertoo paljon seuraava siteeraus Pekka Tegelmanin haastattelusta Selvis-lehteen 1/2001: "Soittaminen on vaan nastaa... Siis tekeminen. Musiikin tekeminen. Kaiken muun muassa. Asioiden selville ottaminen. Sitähän musiikin tekeminen parhaimmillaan on. Ja sitä voi tehdä joka päivä.”

Lähteitä mm: Erkki Pälli: Eero Ojanen. Wikipedia: Eero Ojanen (säveltäjä).Westerberg, Hans 1977: Suomalaiset jazzlevytykset 1932-1976 (Suomen Jazzliitto ry., Helsinki). Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2002: Suomi soi 3 - Ääniaalloilta parrasvaloihin (Tammi, Helsinki.). Haavisto, Jukka 1991: kaskimaille (Otava, Keuruu.). Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki). Tegelman, Pekka: Selvis-lehti 1/2001.