Ei ”Iranin ydinkiista” vaan sotaa luonnonvaroista
On mahdotonta ymmärtää Bushin hallinnon tavoitteita katsomatta karttaa. Koko Lähi-idän ja Keski-Aasian lasketaan sotilaallisessa kielenkäytössä olevan keskeinen taistelukenttä maailmanlaajuisessa sodassa luonnonvaroista. Tämä alue ulottuu Sudanista etelässä Kazakstaniin pohjoisessa, Egyptistä lännessä Pakistaniin idässä. Tämä on se alue, missä valtava enemmistö maailman jäljellä olevista luonnonvaroista on, ja se tulee olemaan USA:n ulkopolitiikan ensisijainen painopistealue koko tämän vuosisadan ajan.
Kun ymmärretään USA:n uusimman taistelukentän ääriviivat, harhakuvitelmat ”terrorisminvastaisesta sodasta” katoavat nopeasti. Tämä on nykyisen konfliktin maantieteellinen todellisuus. ”Terrorisminvastainen sota” on pelkästään bluffia.
Silmäys alueeseen osoittaa, miten ratkaisevan tärkeää on Iranin yhdentäminen USA:n kokonaissuunnitelmaan. USA:n täytyy hallita tätä aluetta, jos se toivoo säilyttävänsä etulyöntiasemansa suhteessa kiinalaisiin ja eurooppalaisiin kilpailijoihinsa. Iran ja Syyria ovat epäonnisia esteitä tämän suunnitelman tiellä. Useimmat muut maat ovat joko USA:n suojatteja tai halukkaita yhteistyöhön liiemmin vastustelematta.
Sudan saattaa olla poikkeus tästä säännöstä, mutta strategia sen suhteen on jo toteutumassa. USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton ajaa YK:ssa läpi suunnitelmaa lähettää Sudaniin ”rauhanturvaajia”, jotka toteuttavat USA:n määräyksiä. Tämä tarkoittaa Sudanin öljy- ja maakaasuvarojen siirtämistä lännen valvontaan ja niiden jakamista entisten siirtomaavaltojen kesken.
Ne, jotka uskovat, että ”humanitaarinen interventio” Sudanissa vähentää Darfurin asukkaiden kärsimyksiä, erehtyvät pahasti. Tarvitsee vain katsoa Irakin ”vapauttamista” tai Afganistanissa toteutettavaa ”Marshall-suunnitelmaa” tajutakseen, että mitään ei tulla tekemään turvallisuuden aikaansaamiseksi takamailla. ”Humanitaarinen interventio” on juoni, jota käytetään aggression ja riiston peittämiseen. Kenenkään ei pitäisi olla niin yksinkertainen, että odottaa aitoa apua ”kansainväliseltä yhteisöltä” tai sellaisilta instituutioilta kuin Maailmanpankilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta, jotka ajavat yksinomaan yksityisen bisneksen etuja.
Kun viime viikkoina kohuttu Suvi-Anne Siimes väittää opiskelleensa ahkerasti kansainvälisiä kysymyksiä ja siksi oivaltaneensa ”humanitaaristen interventioiden” välttämättömyyden ilman YK:n valtuutusta, on vaikea päättää, itkeäkö vai nauraa.
Bushin yleissuunnitelma ei voi täysin onnistua, jos ei toteuteta hallinnon vaihdosta Teheranissa ja yhdennetä Irania alueellisen herruuden kaavaan. Iranilla on lähes 10 prosenttia maailman jäljellä olevasta öljy- ja maakaasuvaroista eli se on toisena heti Venäjän jälkeen. Iranin hallussa oleva alue on ratkaisevan tärkeä tulevien öljyputkireittien kannalta, jotka yhdistävät idän länteen ja ruokkivat uusia energiankulutuksen jättiläisiä, Kiinaa ja Intiaa. Bushin hallinnolla ei ole mitään aikomusta antaa tämän rikkauden ja vallan tipahtaa Iranin käsiin.
Nykyinen kiista Iranin kuvitteellisista ydinaseohjelmista on vain USA:n juoni Iranin demonisoimiseksi ennen sotilaallisen hyökkäyksen aloittamista. Kuten Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtaja Mohamed ElBaradei on toistuvasti sanonut, ei ole ”mitään todisteita ydinaseohjelmista tai ydinasemateriaalia koskevasta harhautuksesta”. Tästä huolimatta Bushin hallinto on taitavasti manipuloinut yleistä mielipidettä esittämällä jatkuvana virtana harhaanjohtavia syytöksiä, jotka ovat heikentäneet uuden sodan vastustusta. YK on näytellyt alhaista roolia tässä harhautuksessa ruokkimalla uskomusta, että Iranin ydinohjelmista vallitsee suuri epävarmuus, vaikka sellaista ei ole.
Valtamedian menestys yleisen mielipiteen saamisessa Washingtonin hyökkäyssotien kannalle on ylittänyt kaikki odotukset. Joka päivä on mahdollista löytää satoja ellei tuhansia Iran-aiheisia artikkeleita tai sähköisiä viestejä, jotka on laadittu samasta näkökulmasta ja jotka luovat saman vaikutelman, että Iran ”uhmaa” sopimusvelvoitteitaan. Enemmistö ainakin yhdysvaltalaisista on mielipidekyselyjen mukaan mennyt halpaan karvaista Irak-kokemuksista huolimatta. Epäilemättä valtamedian propagandajärjestelmä on kaikkein vaikuttavin ase Pentagonin arsenaalissa. Hallinto olisi kykenemätön edistämään nykyistä sotastrategiaansa ilman siihen liittyviä valtamedian ponnistuksia.
Hyökkäys Irania vastaan sisältää suuren riskin ja on olemassa todellinen näköala, että eskalaatio johtaa ydinsotaan. Kuten kiihtyvä retoriikka kuitenkin osoittaa, suunnitelma on menossa eteenpäin eikä tule pysähtymään USA:n kongressin vastahakoisuuteen, suuria vaatimattomampiin mielenosoituksiin eikä YK:ssa esitettäviin tehottomiin valituksiin.
Ne, jotka torjuvat Iranin vastaisen hyökkäyksen mahdollisuuden ”hulluutena”, eivät ymmärrä fanatismin todellista luonnetta. Bushin hallintoa ei ohjaa sen enempää järki kuin moraalinen suoraselkäisyyskään; kumpikaan ei näyttele mitään roolia sen päätöksentekoprosessissa.
(ES)
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
