Keywords:
Eläinoikeuspuolue, Feministinen puolue ja Suomen kommunistinen puolue tekniseen vaaliliittoon Pirkanmaalla
Eläinoikeuspuolue, Feministinen puolue ja Suomen kommunistinen puolue lähtevät tavoittelemaan kansanedustajan paikkoja teknisen vaaliliiton kautta Pirkanmaan vaalipiirissä. Nykyiset valtapuolueet eivät ole onnistuneet lisäämään ihmisten, eläinten tai luonnon hyvinvointia, ja eduskuntaan tarvitaan nyt uudenlaista ajattelua. Kolmen puolueen vaaliliitto pyrkii täyteen, 19 ehdokkaan listaan.
Kolmen puolueen vaaliliitto pyrkii täyteen, 19 ehdokkaan listaan.
Suomen kommunistinen puolue tekee vaalikampanjaa laajasti eri aihepiireillä, joista kärkeen nousevat perusturvan eri muotojen tuntuva korottaminen, peruspalvelujen pitäminen julkisina ja lähellä, työehtojen parantaminen ja työpäivän lyhentäminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen koko yhteiskuntaa koskettavalla talousjärjestelmän muutoksella sekä sotilaallinen liittoutumattomuus ja hävittäjähankinnan peruuttaminen kokonaisuudessaan.
Pirkanmaalla SKP:n ehdokkaaksi asetettu tamperelainen Petra Packalén pitää lähes kolmenkymmenen vuoden aikana tehtyä politiikkaa törkeänä hyvinvoinnin romuttamisena.
“Suomesta luotiin hyvinvointiyhteiskunta kovalla työllä ja konkreettisilla uudistuksilla. Paremmat työehdot ja työturvallisuus, maailman huippua oleva ja kaikille kuuluva peruskoulu, jokaisen saavutettavissa oleva terveydenhoito ja pienet tulo- ja varallisuuserot ovat vain joitain esimerkkejä hyvinvointimme kulmakivistä. Näitä on romutettu enemmän ja vähemmän oikeistolaisten hallitusten toimesta pian 30 vuotta ja leikkauspolitiikka on Sipilän aikana vain kiihtynyt.”
Eläinoikeuspuolueen päämääränä on uudistaa nykyinen lihanormiin perustuva yhteiskuntamalli, joka sallii eläinten käytön ihmisen tuotantovälineinä, ravintona, viihdykkeinä ja asusteina. Puolueen eduskuntavaalikampanjan eläinpoliittiset kärkiteemat ovat Tulevaisuus on kasvituotannossa, Jokaisella yksilöllä on itseisarvo ja Kohti eettistä eläinsuhdetta.
“Suomessa eläinteollisuudessa tapetaan vuosittain kymmeniä miljoonia tuntevia itseisarvoisia olentoja. Se on myös ympäristön kannalta katastrofaalista. Eläinteollisuus on tällä hetkellä suurin moraalinen vääryys yhteiskunnassa, ja se velvoittaa muutoksiin ruuantuotannossa. Eläintuotannosta on luovuttava tuottajien kanssa yhdessä kompromissien kautta ja siirryttävä kohti suoraan ihmisille kelpaavan kasvisravinnon tuotantoa”, nokialainen ehdokas Jaakko Perttunen sanoo. Muita puolueen ajamia asioita ovat ympäristöpoliittiset teemat, kuten ympäristölle haitallisten elinkeinotukien alasajo ja lentovero sekä ihmisarvokysymykset, kuten perustulo ja vapaa liikkuvuus.
Feministisen puolueen kärkiteemoina ovat ilmastonmuutos, työelämän murros ja sosiaaliturvan uudistaminen, joihin esitettävillä toimenpiteillä tavoitellaan tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämistä politiikan kaikilla osa-alueilla. Puolueen eduskuntavaaliohjelma 100 aloitetta yhdenvertaisuudesta julkaistaan alkuvuodesta.
”Politiikassa päätöksenteon lähtökohtana tulee olla ihmisten hyvinvointi. Nykyisen kilpailuun perustuvan talouspolitiikan tilalle tulee luoda hyvinvointitalouden malli, jossa julkisia investointeja ohjataan hoivaan, hyvinvointiin ja sosiaaliseen infrastruktuuriin eli yhteiskuntaa uudistaville ja runsaasti työllistäville aloille”, Annamaija Saarela summaa.
Saarela on kulttuurialan ammattilainen, yrittäjä ja toimitusjohtaja sekä Feministinen puolue Pirkanmaan puheenjohtaja.
Ehdokasasettelu jatkuu vielä kaikilla kolmella puolueella.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Suojaosan poisto työttömyysturvasta on ajanut monet osa-aikatyötä tehneet työttömyyteen. YTK:n kysely paljastaa, kuinka kapitalismin rakenteet ohjaavat työväenluokan valintoja. Työn vastaanottaminen ei ole enää kannattavaa, ellei se ole kokoaikaista – ja sitä ei aina ole tarjolla. Tämä on kertomus vallasta, vaihtoehdoista ja yhteiskuntaluokkien ristiriidasta.
Orpo-Purran jallitus aikoo poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Päätös iskee suoraan työväenluokan järjestäytymiseen. Asiantuntijat ja järjestöjohtajat varoittavat verosanktiosta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.