Katso lehden sisällys ja tilaa Tiedonantaja!
Eläkeliiton kuntavaaliteesit haastavat miettimään osallisuutta
Huhtikuussa Suomen kuntiin valitaan jälleen vaaleilla iso joukko valtuutettuja, jotka saavat sote- ja maakuntauudistusten myötä johdettavakseen aivan uudenlaisia kuntia. Kuntien tehtävät uudistuvat ja kunnallisilta luottamushenkilöiltäkin edellytetään uudenlaisia ajatuksia ja näkökulmia oman kunnan kehittämiseen ja kuntalaisten hyvän tulevaisuuden turvaamiseen.
Päätöksentekijöinä tulevien valtuutettujen ja muiden kuntavaalien myötä valittavien luottamushenkilöiden tulee huomioida päätöstensä vaikutukset erilaisten ihmisten arkeen. Suomi ja Suomen kunnat ikääntyvät kovaa vauhtia.
Eläkeliitto haluaa muistuttaa, että ikääntyneiden tarpeet huomioivat esteettömät kulttuuri-, koulutus- ja liikuntapalvelut sekä joukkoliikenne ja kaavoitus ovat keskeisiä tekijöitä, joilla voidaan vaikuttaa ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvointiin.
Suomi ja Suomen kunnat ikääntyvät kovaa vauhtia.
Valmistauduttaessa vuoden 2017 kuntavaaleihin, on tärkeätä haastaa ehdokkaat pohtimaan myös sitä, miten ikääntyvien kuntalaisten osallisuutta ja ja kuulluksi tulemisen mahdollisuuksia voidaan vahvistaa. Eläkeliitto pitää tärkeänä, että kuntavaalikeskusteluissa ympäri maata käydään rakentavaa keskustelua yli sukupolvirajojen.
Kunnallisten vanhusneuvostojen toimintaedellytyksiä on vahvistettava ja niiden yhteys maakunnallisiin vanhusneuvostoihin varmistettava.
Lakisääteisten kunnallisten vanhusneuvostojen rooli määritellään sote- ja maakuntauudistuksen myötä uudelleen. Kunnallisille vanhusneuvostoille on turvattava jatkossakin riittävät resurssit ikääntyneiden kuntalaisten äänen vahvistamiseen. Kunnalliset vanhusneuvostot ovat se linkki, jota kautta sosiaali- ja terveyspalveluita käyttävien ikäihmisten ääni kanavoidaan maakunnalliselle tasolle.
Ikääntyneiden kuntalaisten tarpeet on huomioitava kulttuuri-, koulutus- ja liikuntapalveluiden kehittämisessä.
Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus itsensä kehittämiseen. Kulttuuri-, ja liikuntaharrastukset sekä elinikäisen oppimisen mahdollisuudet lisäävät ikääntyvien toimintakykyä, terveyttä ja elämänlaatua. Kunnallisia kulttuuri-, koulutus- ja liikuntapalveluita kehitettäessä on muistettava ikäihmisten tarpeet. Panostukset liikuntaan ja kulttuuriin ovat mitä parhainta terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.
Kaavoituksessa ja asuntotuotannossa muistettava esteettömyys ja muu ikäystävällinen suunnittelu - näin turvataan ikääntyneiden monimuotoiset asumisen tarpeet.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuuluu kunnan kaikille toimialoille. Suomi ikääntyy kovaa vauhtia. Vuonna 2030 Suomessa on yli 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Heidän hyvinvointiinsa ja toimintakykyynsä voidaan vaikuttaa maakunnallisten sote-palveluiden lisäksi myös kaavoituksella ja esteettömällä asuntotuotannolla.
Kuntien toimitilat saatava maksutta kansalaisjärjestöjen käyttöön - Ilman tiloja ei ole toimintaa.
Juhlapuheissa ja kyselytutkimuksissa Suomen kunnat ovat ilmoittaneet suhtautuvansa myönteisesti yhteistyöhön kolmannen sektorin kanssa. Yhdistysten vapaaehtoistoiminnan arvo hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on kiistatonta. Helpointa ja vaikuttavinta kolmannen sektorin vapaaehtoistoiminnan tukemista olisi kuntien toimitilojen antaminen maksutta kansalaisjärjestöjen käyttöön.
Kirjoittajan artikkelit
Rauhan ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta järjestetään mielenosoitus viikonloppuna Helsingissä. Myös asekauppaa Israelin kanssa vaaditaan lopetettavaksi.
- ‹ edellinen
- 2 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.