EU:n hajoamiseen syytä varautua
Euroopan unionissa eliitti voi paksusti. Sen sijaan kansalaiset kärsivät. Tämä ei ole sattuma, pohti pitkän linjan EU-kriitikko Thomas Wallgren.
Wallgren oli mukana joulukuussa Vapaus valita toisin –järjestön Eurooppa-teemaisessa keskustelussa. Hän luonnehti omaa kantaansa: Kyllä maailmalle, ei EU:lle.
Wallgrenin mielestä EU:n kehitys pitää nähdä, ei talouden eikä instituutioiden, vaan sivilisaation uudistamisen näkökulmasta.
– Unioni rakennettiin todelliseen tarpeeseen. Globalisaation myötä todettiin, miten kansallisvaltiot olivat liian heikkoja vastaamaan sen asettamaan haasteisiin. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että kansallisvaltiot ovat luovuttaneet lisää valtaa niille tahoille, jotka niitä kiusaavat. Unionissa rakennetaan autoritääristä kapitalismia. Unelma on hyvä, mutta metodi väärä.
Wallgren totesi, että toki kaikki se paha, mitä Suomessa on tapahtunut, olisi voinut tapahtua ilman unioniakin, kuten esimerkiksi työttömyyden kasvu ja mahdottomat talouskasvu unelmat.
– Kuitenkin EU:n nykyisissä oloissa on vaikeampaa hakea luovasti radikaaleja kehityksen vaihtoehtoja, joita nyt tarvitsemme. EU on esteenä keskeisille ratkaisuille, summasi Wallgren.
Unionin rinnalle muodostettava uutta
Thomas Wallgren huomautti, että euroeliittiä ruokkiva talouspoliittinen linja on vain seurausta niistä rakenteellisista ratkaisuista, joita Euroopan yhdentymisprosessissa on tehty. Ratkaiseva kehitys tapahtui vuosien 1985-1995 välillä. Euroopan punavihreät sosiaaliliberaalit voimat saatiin uskomaan, että EU on ainoa ratkaisu talouden globalisaation ongelmiin. Luotiin unioni, joka on läpeensä epädemokraattinen.
"Jos EU hajoaa, siihen pitää valmistautua."
Wallgren pitää unionin demokratisoimista erittäin hankalana. Hänen mielestään on mahdollista, että EU hajoaa.
– Jos EU hajoaa, siihen pitää valmistautua. Erkaantumisprosessi on jo alkanut, viittasi Wallgren esimerkiksi Iso-Britannian brexit-ratkaisuun.
Hänen mukaansa EU:n hajoaminen tarjoaa mahdollisuuksia. Suomella on pohjoismainen valttikortti, puhumattakaan paikallisen tason ratkaisuista.
– Isänmaata ei pidä unohtaa, mutta ei myöskään romantisoida. EU:n hajoaminen ei jätä meitä tyhjän päälle. On olemassa paljon muitakin instituutioita. Emme ole valmiissa maailmassa, mutta emme myöskään tyhjässä. EU on aika huono vaihtoehto ja sitä kannattaa yrittää kehittää, mutta sen rinnalla on muodostettava uutta. Meillä on jo nyt olemassa muita pohjoismaisia, eurooppalaisia ja globaaleja verkostoja ja instituutioita, joiden varaan rakentaa.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Suojaosan poisto työttömyysturvasta on ajanut monet osa-aikatyötä tehneet työttömyyteen. YTK:n kysely paljastaa, kuinka kapitalismin rakenteet ohjaavat työväenluokan valintoja. Työn vastaanottaminen ei ole enää kannattavaa, ellei se ole kokoaikaista – ja sitä ei aina ole tarjolla. Tämä on kertomus vallasta, vaihtoehdoista ja yhteiskuntaluokkien ristiriidasta.
Orpo-Purran jallitus aikoo poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Päätös iskee suoraan työväenluokan järjestäytymiseen. Asiantuntijat ja järjestöjohtajat varoittavat verosanktiosta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.