Euroopan ay-liike saatava yhteistyöhön

13.03.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 10 / 13.3.2009

Viime syyskuussa UPM Kymmene Oyj ilmoitti lopettavansa Kajaanin paperitehtaan 2008 jouluun mennessä. Reilu 500 työntekijää irtisanottiin tai siirrettiin eläkeputkeen. Työpaikkojen menetys on ollut raskas isku koko Kainuulle.


Kajaanilainen Jonas Kettunen on seurannut suomalaisen puu- ja metsäteollisuuden alasajoa. Nuori 25-vuotias mies itse työskentelee Jannpuu Oy:ssä. Vuonna 1992 perustettu perheyritys toimii alihankkijana huonekaluteollisuudelle sekä valmistaa lopputuotteina erilaisia sisustusratkaisuja rakennusteollisuudelle.




Uusi pääluottamusmies heti neuvotteluihin



Jonas Kettusen aloittaessa työnsä pari vuotta sitten puuttui firmasta pääluottamusmies. Aikansa hän kuunteli työtovereidensa valitusta mitä erilaisimmista asioista, kunnes tuli siihen tulokseen, että työpaikalla on järjestäydyttävä kunnolla.


– Kimmoke oli Puuliiton nuorten laivaseminaari lokakuussa 2008. Siellä tutustuin pariin liiton mieheen, joille kerroin työpaikkamme tilanteesta. Tultiin siihen tulokseen, että minä ryhdyin hommaamaan pääluottamusmiestä työpaikalleni. Valtaosa työntekijöistä kuului sentään jo valmiiksi liittoon.


Ja niinhän siinä sitten kävi, että Jonas Kettunen valittiin viime syksynä yksimielisesti työpaikkansa pääluottamusmieheksi. Hän kertoo, että on luottamustoimessaan lähtenyt varovaisesti liikkeelle. Päällimmäisenä tarkoituksena on varmistaa, että Jannpuulla on jatkossakin pääluottamusmiehen pesti.


Talouden taantuma tuntuu Kainuun huonekaluteollisuudessa mutkan kautta. Tällä hetkellä Jannpuussakin ovat käynnissä yt-neuvottelut yleisen taloustilanteen vuoksi, vaikka vuosi 2008 oli omistajan ilmoituksen mukaan ennätyksellinen: liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 18 prosenttia vaikeutuneesta markkinatilanteesta huolimatta.


Vasta valittu pääluottamusmies joutui heti yt-neuvottelujen myötä tositoimiin.


– Koeaikaiset pistettiin ensimmäisenä pihalle. Lomautuksilta on sentään vältytty, kuvaa Kettunen tilannetta.


Saman alan Suomi-Soffassa on Kettusen mukaan tehty Kajaanin tuotantoyksikössä päätös, ettei henkilöstöä irtisanota ainakaan tänä vuonna.




Kohti EU-vaaleja



Jonas Kettunen kertoo, että häntä on nuoresta pitäen kiinnostanut ottaa selvää yhteiskunnallisista asioista. Poliittinen koti löytyi vasemmalta.


– Kommunismi on lähimpänä omaa ajatusmaailmaa, sanoo Kettunen, joka valittiin vastikään paikallisen puolueosastonsa puheenjohtajaksi.


Häntä on myös esitetty Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaaksi kesäkuussa järjestettäviin Euroopan unionin parlamenttivaaleihin. Kriittisesti unioniin suhtautuva Kettunen haluaisi nähdä Euroopan ay-liikkeen toimivan enemmän yhteistyötä.


– Esimerkiksi jos Suomessa on jollakin alalla käynnissä työtaistelu, ei työnantaja voisi teettää töitä alihankintana muualla Euroopassa, pohtii Kettunen eurooppalaisen ay-liikkeen yhteisen kamppailun mahdollisuuksia.


Toinen miestä askarruttava asia on sotilasliitto Nato ja sen moninaiset kytkökset Euroopan unioniin. Hän ei hyväksy Suomen viemistä lähemmäksi Natoa suoraan eikä EU:n puolustusulottuvuuden kautta.


Harmittavalla tavalla EU-vastaisuutta ollaan median myötävaikutuksella kanavoimassa perussuomalaisille. Rasismisyyttelystä huolimatta Timo Soiniakin markkinoidaan lopulta "hyvänä jätkänä".


Jonas Kettunen ei ymmärrä, mitä syitä kenelläkään olisi "persuja" äänestää.


– Eivät ne ainakaan vasemmistolaisia ole, tuumii Kettunen.



MARKO KORVELA



* Jonas Kettusen verkkopäiväkirja:


jonaskettunen.blogspot.com

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli