Genovan väkivallan vyyhtiä setvitään

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Hanna Nikkanen


 



Genovan G8-ryhmän kokouksen jäljiltä kaupungin vankiloissa
on yhä kymmeniä mielenosoittajia. Kun väkivaltaisuuksista
on kulunut lähes kolme viikkoa, vakavasti loukkaantuneita suostutaan
viimein siirtämään sairaaloihin kotimaissaan.



Ensimmäisten päivien aikana poliisiväkivalta kiistettiin
tiukasti. "Poliisi toimi ammattimaisesti", sisäministeri
sanoi raportissaan hallitukselle. Nyt yksittäiset poliisit myöntävät
summittaisen väkivallan ja kidutuksen, mutta syyttävät poliisijohtoa
ja muita yksikköjä.



 




"Pelottaa ja hävettää"



Italialaisen La Repubblica-lehden haastatteluissa kaupungin poliisit
kertovat oman näkökulmansa tapahtumiin. "Poliisissa on yhä
paljon fasismia", nimettömänä puhuva poliisi myöntää.
Hän syyttää Gomia, vankilapoliisin erityisryhmää,
vankiloiden muuttamisesta keskitysleiriksi.



Poliisin mukaan käsky majoituskoulun ja mediakeskuksen väkivaltaisesta
rynnäköstä tuli Roomasta. "Jotkut sanovat, että
Roomasta olisi tullut selvä määräys: pidättää
ihmisiä hinnalla millä hyvänsä. Sitä johtivat muut
kuin Genovan poliisi, joka ohitettiin. Se oli hulluutta. Sekä uhrien
vuoksi, meidän julkisen kuvamme vuoksi että "kansannousun"
riskin vuoksi."



"Tapahtumat koululla ja myöhemmin täällä Bolzanetossa
oli oikeuksien pidättämistä, perustuslain olemattomuutta.
Yritin puhua kollegoideni kanssa. He vastasivat ettei meidän tarvitse
pelätä. Olemme suojattuja."



"Poliisiautoista tuli niitä nuoria ja heitä hakattiin",
haastateltu poliisi kertoo. "Heitä pakotettiin seisomaan seinää
vasten. Jonkun päälle virtsattiin, heitä hakattiin jos he
eivät laulaneet fasistilaulua. Eräs tyttö oksensi verta ja
Gom:in päälliköt katsoivat. Muita tyttöjä uhattiin
raiskauksella."



La Repubblican haastattelema poliisi kutsuu itseään demokraatiksi.
Hän vakuuttaa, että osa poliiseista yritti mennä väliin,
kun nuoria kidutettiin. "Meitä on yhä paljon, mutta nyt meitä
pelottaa ja hävettää."



 




"Me emme tehneet mitään"



Väkivaltaisuuksista syytetyn Gom-yksikön tutkija Paolo Tolomeo
puolustaa ryhmäänsä. Hänen mukaansa syytöksiä
esittäneet nuoret ovat erehtyneet univormuista: "Olemme ainoita,
jotka eivät tehneet mitään", tutkija sanoo La Repubblicalle.



Tolomeo vakuuttaa pahoinpitelyn tapahtuneen jo ennen, kuin nämä
joutuivat vankilapoliisin huostaan.



"He toivat meille hakattuja ja verisiä, joku itki, toiset huusivat,
jotkut olivat yhä kivettyneitä pelosta ja silmät selällään.
Erään ulkomaalaisen kivekset olivat rikki potkuista. Hän
näytti saksalaiselta, en ole koskaan nähnyt niin suurta tuskaa
kenenkään kasvoilla."



Pidätetyt olivat olleet väliaikaisissa säilöissä
tavallisen poliisin huostassa jopa yhdeksän tuntia ennen vankilaan
kuljettamista. Tänä aikana säilöistä kuului Tolomeon
mukaan itkua ja huutoa. "Täytyi olla siellä ymmärtääkseen
tilanteen."



Pidätetyt kertovat joutuneensa laulamaan ylistystä Pinochetille
ja Mussolinille. Gom pesee kätensä tästä. "Poliisi
yrittää syyttää meitä mutta meidän miehiämme
oli vankiloissakin vuorossa vain pieni osa. Me emme ole tehneet mitään."


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli