Protuleirien suosio on ollut kasvussa ja leirit on ilmoittauduttu täyteen vuosi vuodelta yhä lyhyemmässä ajassa. Tänä kesänä niille osallistuu lähes 1000 leiriläistä. Protuleirillä keskustellaan ja väitellään yhteiskunnallisista, filosofisista ja omaan elämään liittyvistä teemoista.
Keywords:
Heinz Bierbaum Euroopan vasemmiston puheenjohtajaksi
Saksan vasemmistolaisen Die Linke -puolueen Heinz Bierbaum valittiin Euroopan vasemmiston (EV) uudeksi puheenjohtajaksi Espanjan Málagan puoluekokouksessa 13.-15. joulukuuta. Bierbaum (s. Triberg, 1946) on tällä hetkellä vastuussa Die Linken kansainvälisistä suhteista. Hän on aiemmin toiminut ammattiliitto IG Metallin pääsihteerinä Frankfurtin alueella, alueellisena edustajana Saarlandissa ja Die Linken varapuheenjohtajana.
Hän puhuu viittä eurooppalaista kieltä (saksa, englanti, espanja, ranska ja italia) ja on ammattiliittotyönsä aikana pitänyt tiiviisti yhteyksiä Italian ja Katalonian työväenliikkeisiin. Bierbaum on taloustieteen tohtori ja hän on työskennellyt myös yliopisto-luennoitsijana kotimaassaan Saarlandissa, Länsi-Saksassa.
EV:n kuudennen puoluekokouksen 400 osanottajalle pidetyssä puheessaan hän kuvasi valintaansa "tilaisuudeksi ja henkilökohtaiseksi haasteeksi, joka vaatii työtä", ilmaisi vahvan halunsa "jatkaa Euroopan vasemmiston rakentamista ja parantamista" ja vahvistaa työtä tekevien ihmisten asemaa kaikkialla mantereella.
Uusi puheenjohtaja myönsi, että puolue on joutunut ”vaikeaan tilanteeseen” sen jälkeen, kun se menetti paikkoja Euroopan parlamentissa vuonna 2019. Tämä takaisku vaatii ”puolueen tulevan suunnan kriittistä arviointia”.
Meidän on priorisoitava sitä, mikä yhdistää meidät - ja se on politiikkamme
– Ongelmanamme on, että emme ole pystyneet esittämään itseämme uskottavana poliittisena vaihtoehtona, Bierbaum totesi ja jatkoi tarpeesta lisätä Euroopan vasemmiston poliittista profiilia
Bierbaum sanoo, että "erilainen kanta siihen, voidaanko EU uudistaa tai ei" sopii yhteen jäsenpuolten välisen yhteistyön vahvistamisen kanssa.
– Meidän on priorisoitava sitä, mikä yhdistää meidät - ja se on politiikkamme, linjaa uusi puheenjohtaja.
Varapuheenjohtajiksi Euroopan vasemmistolle valittiin:
Maite Mola (1. varapj.), Yhdistynyt vasemmisto, Espanja
Anna Mikkola, Vasemmistoliitto, Suomi
Pierre Laurent, Ranskan kommunistinen puolue, Ranska
Natassa Theodorakopoulou, Syriza, Kreikka
Margarita Mileva, Bulgarian vasemmisto, Bulgaria
Paolo Ferrero, Kommunistinen Refoundation-puolue, Italia
Euroopan vasemmiston hallitukseen valittiin seuraavalle kolmen vuoden kaudelle myös Suomen kommunistisen puolueen JP (Juha-Pekka) Väisänen ja Tiina Sandberg. Hallituksessa on jäseniä jokaisesta jäsenpuolueesta.
Heinz Bierbaumin haastattelu Euroopan vasemmiston tubekanavalla (englanniksi): https://www.youtube.com/watch?v=LAZHw-dndEk
Kirjoittajan artikkelit
Tampereella järjestetään Natoa vastaan, rauhan puolesta! -mielenosoitus lauantaina 4. kesäkuuta. Marssi järjestäytyy klo 14:00 Sorin aukiolla, josta kuljetaan Jugendtorille. Järjestäjien mukaan Suomen liittyminen supervalta USA:n johtamaan sotilasliittoon merkitsee aseveljeyttä maailman kansoja vastaan, eikä se voi olla myöskään Suomen kansan etu.
Olemmeko me ihmisiä, jotka sotivat? Vai olemmeko me ihmisiä, jotka keskustelevat ja ovat järkeviä, kysyy Kommunistinuorten uusi puheenjohtaja Bex Tapanainen. Nuorisojärjestö otti vuosikokouksessaan selvän kannan: Suomen ei pidä liittyä Natoon.
- ‹ edellinen
- 24 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Vietnam juhlii itsenäisyyden 80-vuotisjuhlaansa, mutta maa seisoo ristiriidan ytimessä: talouskasvu ja vauraus tuovat kansalle etuja, mutta samalla ne syventävät luokkaeroja ja altistavat sen globaalille kapitalismille. Onko Vietnam todella vapaa, vai onko se vain uusi muoto siirtomaavallan alistuksessa?
Kun Euroopan johtajat puhuvat vapaudesta, Ranskan kommunistinuoret (MJCF) kysyvät: kenen vapaudesta on kyse, kun aseet puhuvat ja pääoma hyötyy? Ranskalaisnuorten kannanotto paljastaa sodan todelliset voittajat – asefirmat, jälleenrakennusmarkkinat ja EU:n federalistiset haaveet – samalla kun työväenluokka kantaa ruumiiden ja budjettileikkausten taakan. Sota Ukrainassa ei ole kansojen etu, vaan pääoman projekti, jossa rauhan mahdollisuus tukahdutetaan taloudellisen hyödyn nimissä. Uudissana sotahyötytalous kuvaa järjestelmää, jossa konflikti ei ole poikkeus vaan tuottoisa normaali.
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.