Helsingin budjettiesitys 154 miljoonaa ylijäämäinen

06.10.2016 - 15:00

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) esittää Helsingin ensi vuoden talousarvion tavoitteeksi 154 miljoonan euron ylijäämää. Lisäksi kaupungin omistamien yhtiöiden, kuten Helenin, Sataman ja Palmian, voitoista ainakin puolet jätetään näihin yhtiöihin. Samaan aikaan kaupunginjohtaja esittää, että palvelujen määrärahat jäädytetään ja niitä karsitaan, vaikka asukasmäärä kasvaa lähes 8 000 henkeä.

Tarkoitus on vähentää lähiterveysasemia, vanhusten ympärivuorokautisen hoidon paikkoja sekä psykiatrian ja päihdehuollon laitospalveluja.

Tarkoitus on vähentää lähiterveysasemia, vanhusten ympärivuorokautisen hoidon paikkoja sekä psykiatrian ja päihdehuollon laitospalveluja. Henkilöstömenot supistuvat yli 70 miljoonaa euroa kiky-sopimuksen leikatessa palkkojen sivukuluja ja lomarahoja. Toimeentulotuen perusosan siirtyminen ensi vuoden alusta Kelan hoidettavaksi näkyy sosiaali- ja terveystoimen menojen vastaavana supistumisena.

Lapsilta leikataan

Sivistystoimesta kokoomuslainen kaupunginjohtaja esittää leikattavaksi noin 10 miljoonaa tämän vuoden menoihin verrattuna. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat perusopetukseen, jonka määrärahoja aiotaan vähentää, vaikka oppilaiden määrä kasvaa yli 900. Myös varhaiskasvatuksesta aiotaan leikata viisi miljoonaa, vaikka hoitopaikkaa tarvitsevien lasten määrä kasvaa yli 500.

Työllisyydenhoitoon luvataan kokonaisuudistus, mutta budjetissa varaudutaan kuitenkin maksamaan työmarkkinatuen kuntaosuutta sakkomaksuna Kelalle peräti 65 miljoonaa euroa, joka on enemmän kuin käytetään työllisyyden hoitoon. Maahanmuuttajien ja pakolaisten kotouttamiseen ei esitetä lisärahoitusta, toisin kuin tänä vuonna.

Useimpiin muihin kuntiin verrattuna Helsingin talous on vahva, vaikka hallitus leikkaa valtionosuuksia ja työttömyys on laajaa. Kaupungin vuosikate ylittää poistot ja yli puolet investoinneista rahoitetaan suoraan tulorahoituksella. Velkaa otetaan uusiin rakennushankkeisiin samaan aikaan kun palveluihin jää asukasta kohti entistä vähemmän rahaa.

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä vaatii budjettilinjan muuttamista niin, että palveluista ei leikata vaan kaupungin ylijäämistä ohjataan lisää rahaa erityisesti peruspalveluihin, työllisyyteen, asumiseen ja joukkoliikenteeseen.

Seuraavaksi budjetista alkavat neuvotella kaupunginhallituksen ryhmät. Valtuuston käsittelyyn budjetti tulee marraskuun alussa. 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.