– Mielestäni poliittisuus on herättelemistä, ravistelemista, kehotusta ottaa itse asioista selvää, toteaa kirjailija Jani Saxell. Saxellin uusin teos jatkaa vaihtoehtoiseen Eurooppaan sijoittuvaa saagaa, joka ottaa vahvasti kantaa.
Hikipajan orjat osuuskunnan töihin Argentiinassa
Säällisiä työehtoja ajava Puhtaat vaatteet -kampanja etenee Argentiinassa. Parikymmentä vaatevalmistajaa on jo sitoutunut takaamaan työntekijöilleen kunnon työehdot.
Osuuskunta 20 de Diciembren vaatetehtaassa pidetään ruokatunti ja työpäivän pituus on seitsemän tuntia, jotta vanhemmat ehtivät hakea lapsensa koulusta.
Lounastunti ja työaika löytyvät myös Argentiinan laista, mutta osuuskunnan perustaneen La Alameda -säätiön mukaan suurin osa pääkaupunkiseudun 3 000 hikipajasta ei piittaa säädöksistä. Kansainväliseen Puhtaat vaatteet -kampanjan kuuluvaan järjestön mielestä niissä teetetään orjatyötä.
– Saimme lautasellisen kehnoa ruokaa ja senkin jaoimme lastemme kanssa, kertoo bolivialainen Susana Chiura.
Hän on nykyään osuuskunnan jäsen, mutta Argentiinaan hänet toi perulainen hikipajan omistaja.
– Hän lupasi hyvän työpaikan ja asunnon. Perillä huomasimme, että meille oli puhuttu palturia. Pääsimme ulos vain lauantai-iltapäivisin. Kauppareissut tehtiin valvotusti tehtaan omistajan kyydillä, Chiura kertoo.
Chiura oli muiden hikipajatyöläisten tavoin viimeinen linkki ketjussa, jonka alkupäässä ovat työntekijöiden asemasta tietämättömät tai piittaamattomat vaatefirmat.
Orjatyötä lukituin ovin
Susana Chiura jakoi pienen ja huonosti ilmastoidun huoneen vanhimman poikansa kanssa. Hänen palkkansa oli vain murto-osa lain määrittelemästä minimistä, ja työaika venyi aamukuudesta puolille öin. Palkasta nipistettiin joka kuukausi matkakuluja sekä vuokra ja ruokaraha.
La Alameda -säätiön mukaan Chiura oli muiden hikipajatyöläisten tavoin viimeinen linkki ketjussa, jonka alkupäässä ovat työntekijöiden asemasta tietämättömät tai piittaamattomat vaatefirmat.
Naisten vaateliike Vero Viran omistaja Verónica Virasoro ostaa vaatteita osuuskunnalta. Hän on myös mukana Puhtaat vaatteet -verkostossa, jonka tavoitteena on orjuuden poistaminen Argentiinan tekstiiliteollisuudesta.
Kun Virasoro halusi nähdä paikan, jossa vaatteita tehdään, hän törmäsi suljettuun oveen.
– Minusta homma haiskahti. Lukkojen takana piilotellaan aina jotain.
Virasoro uskoo, että moni suunnittelija tilaa tuotteensa hikipajasta, koska se tulee halvaksi. Osa ei edes ymmärrä tekojensa seurauksia.
Kuolema herätti kuluttajat
Huhtikuussa 2015 kaksi bolivialaispoikaa menehtyi tulipalossa buenosairesilaisessa hikipajassa, jossa he myös asuivat.
– Sen jälkeen me saimme useita puheluita tuohtuneilta ihmisiltä, jotka kysyivät, kenen vaatteisiin he voivat pukeutua. Paljastimme useita hikipajoissa tuotteensa valmistuttavia brändejä, ja se sai ihmiset huolestumaan, kertoo osuuskuntaa johtava Tamara Rosenberg.
– Aloimme korostaa asiakkaillemme, että on mahdollista tuottaa muotivaatteita kelvollisissa työoloissa. Osuuskunta saa tilauksia suunnittelijoita, jotka välittävät ihmisoikeuksista ja laskuttavat tuotteistaan kohtuullisesti.
Tuotteet hinta ei kerro työoloista mitään, sillä moni kallis brändi teettää vaatteensa hikipajoissa.
– Siellä tehdään 16 tunnin työpäivää noin 300 euron kuukausipalkalla, Rosenberg selittää. Osuuskunnan tehtaassa työaika on seitsemän tuntia ja palkka voi nousta 450 euroon.
Osuuskunta ja suunnittelijat ovat jo järjestäneet eettisen muodin näytöksiä. Rosenbergin suunnitelmissa on luoda reilulle muodille oma tunnuksensa, joka takaa, etteivät vaatteet ole veren tahrimia.
Kirjoittajan artikkelit
Laki turvaa yhteiskunnallisesti olennaisen tiedon julkitulon.
Työväenliike oli koko ajan taistellut itsenäisyyden puolesta ja pysyi lokakuun vallankumouksen jälkeen samoilla linjoilla.
- ‹ edellinen
- 14 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Venezuela valmistautuu kunnallisvaaleihin 27.7. Nämä ovat jo kolmannen vaalit vuoden sisällä. Petaren kaupunginosa, miljoonien työväenluokan asuinpaikka, elää vaalien arkea konkreettisesti: vesikatkot, julkisen liikenteen haasteet ja paikallinen stigma eivät ole vain infrastruktuurikysymyksiä, vaan kertovat siitä, miten ihmiset kokevat oman arkensa ja tarpeen muutokselle. Haastattelen kolmea nuorta naista. He puhuvat rauhallisesti elämästään ja tulevasta äänioikeudestaan — ei vastakkainasettelun vaan arkisen osallistumisen kautta. Tämä on juttu siitä, kuinka politiikka syntyy, vaikka puistoissa viisaiden nuorten naisten keskustelussa - ei pelkästään vaalihuoneistoissa — ja kuinka optimismi asuu nuoruudessa, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden omana tilanaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.