Tuomiopäivän karavaanin matkaan

Kirjailija Jani Saxellin uusin teos on yli 700-sivuinen järkäle. Tuomiopäivän karavaani lähtee etenemään siitä mihin edellinen, vuonna 2014 ilmestynyt Sotilasrajan unet päättyi. Saxell jatkaa kahden keskeisen hahmon, isä Florianin ja hänen poikansa Flaviuksen tarinaa, joka sijoittuu vaihtoehtoiseen Eurooppaan. Siellä maaginen realisimi yhdistyy lähitulevaisuuden dystopiaan.

Tuomiopäivän karavaani kuljettaa lukijaansa Sarajevon, Mostarin, Kronstadtin ja Pietarin kaupunkien välillä.

Kirjassa Suomeen kotiutunut romanianromani Florian Timar johtaa paranormaaleja kykyjä omaavia, niin sanottuja siunauskirottuja. Joukko pyrkii auttamaan eurooppalaisia, jotka ovat menettäneet kykynsä nähdä lohtua ja ymmärrystä tuovia unia.

Samaan aikaan hänen poikansa Flavius kokoaa oman Osattomien armeijansa. Flavius on viettänyt lapsuutensa Jugoslavian sodan kauhujen keskellä. Nyt hän haluaa armeijansa avulla kostaa Euroopalle Balkanin traagiset tapahtumat ja laiminlyönnit.

Saxell vertaa kirjan isähahmoa Martin Luther Kingiin ja poikaa Malcolm X:ään: aatteissa ja päämäärissä on samaa, keinot vain ovat tyystin erilaiset.

Neliosainen romaanisarja

Saxellilla on työn alla neliosainen romaanisarja, jonka kolmas osa Tuomiopäivän karavaani on. Sitä ovat edeltäneet Unenpäästäjä Florian (2010) ja jo mainittu Sotilasrajan unet. Tuomiopäivän karavaanin kirjoittamiseen meni kolmisen vuotta, ja neljäs, sarjan päättävä romaani ilmestyy sitten kun ilmestyy – näillä näkymin keväällä 2019.

"Balkanilla on edelleen märkiviä, avoimia haavoja."

– Olen halunnut kirjoillani varoittaa siitä, miten menneet, käsittelemättä jääneet joukkomurhat saattavat johtaa koston kierteen uuteen puhkeamiseen. Balkanilla on edelleen märkiviä, avoimia haavoja. Alueen maita ei ole rohkaistu kunnon totuus- ja sovintoprosessiin, kertoo Saxell.

Saxell toteaa olevansa kirjoissaan ”waltarilaisilla linjoilla”. Hän käsittelee sitä uskomatonta tuhoa, jota ahdas kansallisuusajattelu ja ulos sulkeva uskonnollisuus niittivät Balkanilla 1990-luvulla – keskellä Eurooppaa ja vielä aivan hetki sitten.

Ei ole myöskään sattumaa, että Saxell kirjoittaa spekulatiivista fiktiota, jossa on piirteitä tieteis- ja fantasiakirjoista sekä muun muassa supersankarisarjakuvista. Kautta kirjallisuuden historian vaikeita yhteiskunnallis-filosofisia kysymyksiä on voitu käsitellä taitavasti juuri tieteis- ja fantasiakirjallisuuden parissa – mainitaan nyt esimerkkinä vaikkapa Mary Shelleyn Frankenstein tai Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma.

– Tietyllä tavalla ex-Jugoslavian tarina on kauneudessaan ja karmeudessaan niin uskomaton, että sen kertominen vaatii fantasian tuomia vapauksia, toteaa Saxell.

Kantaa otetaan, mutta kiinnostaako ketään?

Takavuosina Suomessakin kirjailijat ja muut kulttuuripersoonat tunnustivat väriä ja ottivat vahvasti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Nykyään tuntuu siltä, että kulttuuriakin tarkastellaan enemmän myyntilukujen valossa – homma on läpikapitalisoitunut.

– Onhan Suomessakin toki olemassa kirjailijoita, joilla on punavihreää asennetta, mutta jotka eivät kantaa ottavuudellaan menetetä apurahoja. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa Katja Kettu, Laura Gustafsson tai Sirpa Kähkönen, listaa Saxell.

Ehkä tilannetta kuvaa paremmin se, että kyllä kirjailijat ottavat kantaa mitä erilaisimpiin asioihin, mutta se ei vain kiinnosta ketään: skumpan kilistely ja vaatteiden esittely naistenlehdissä on mediaseksikkäämpää.

Jani Saxell nostaa esiin tuoreimman kirjansa teemoja: ydinvoima, pakolaiskriisi ja äärioikeiston nousu.

Saxell huomauttaa, että suomalainen kirjallisuus on kuitenkin mainettaan parempaa monessa suhteessa. Vaikkapa nuorten aikuisten kirjallisuuden puolella on kantaa ottavaa ja haastavaa sisältöä, joissa kyseenalaistetaan esimerkiksi perinteiset käsitykset sukupuolesta

– Omien kirjojen kohdalla koen, että olen poliittisempi ja kantaa ottavampi uusissa kirjoissani kuin aiemmin, kun olin vasemmistonuori. Kirjailijan aktivismiin kuuluu kriittisyys myös omia lähtökohtia kohtaan

Saxell nostaa esiin tuoreimman kirjansa teemoja: ydinvoima, pakolaiskriisi ja äärioikeiston nousu. Myös ilmastonmuutosta käsitellään.

– Mielestäni poliittisuus on herättelemistä, ravistelemista, kehotusta ottaa itse asioista selvää. Suoraan propagoiminen kääntyy usein itseään vastaan.