SKP:n pääsihteeri
Tiedonantajan toimituskunnan jäsen
Huomioi kesällä puutarhan pienimmät
Kotipuutarhasta on paljon iloa silmälle ja puutarhanhoito on mukavaa ajanvietettä korona-arjessa. Erilaisten pölyttäjien vähentyminen huolestuttaa monia. Jokainen voi kuitenkin omalta osaltaan auttaa hyönteisiä omalla pihalla tai puutarhassa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on listannut toimenpiteitä, joita jokainen voi ottaa käyttöön.
Anna voikukan ja apilan kukkia ainakin osalla piha-alueesta.
Pörriäiset vaarassa
Myös ilmastonmuutos ja siihen liittyvät helleaallot vaikuttavat vahvasti pölyttäjien selviytymiseen. Helmikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan kohoavat lämpötilat ovat erityisen kohtalokkaita kimalaisille. Pitkäaikaisten säätilastojen ja kimalaisten esiintymisen seurannan vertailussa kävi ilmi, että helleaallot muodostavat niille suuren uhan. Tätä vaikutusta ei selittänyt esimerkiksi maankäytön muuttuminen. Korkeiden lämpötilojen esiintyminen ennusti kimalaisten vähenemistä muista muuttujista riippumatta ja tutkijat uskovat saman pätevän muihinkin pölyttäjiin.
Jokainen voi osaltaan kompensoida tehoviljelyn ja betonierämaiden vaikutuksia. Pihallaan tai taloyhtiön päätöksiä tehdessä voi auttaa niin kimalaisia kuin muitakin pölyttäjiä varmistamalla niille sopivia ruokailupaikkoja. Anna voikukan ja apilan kukkia ainakin osalla piha-alueesta. Keväisin pihan reuna-alueen pajukot ovat pölyttäjille oivallista ruokaa ja syksymmällä maitohorsma. Kotipuutarhassa kannattaa suosia runsaasti mettä sisältäviä pölyttäjiä kiinnostavia kasveja tai pensaita, kuten mäkimeiramia, kurjenpolvea tai kultaherukkaa. Näistä mäkimeirami, eli tuttavallisemmin oregano, kasvaa hyvin myös ruukussa tai parvekkeella ja houkuttelee pölyttäjiä paikalle. Oreganon kukkiminen ei haittaa maustekäyttöä ja kukkia voi itsekin käyttää mausteena.
Pieniä toimia pienten hyväksi
Etenkin viljelyksillä ja kaupunkialueilla pölyttäjähyönteiset kohtaavat monia haasteita. Yksipuoliset ja laajat viljelmät tai suuret lyhyeksi leikatut nurmikentät ovat pölyttäjille vaikeita elinympäristöjä. Monille voi tulla yllätyksenä sekin, että kilpailu tarhamehiläispesien kanssa vähentää luonnossa esiintyvien pölyttäjien määrää. Oma mehiläispesä ei siis välttämättä ole tehokas tapa tukea pölyttäjien kokonaismäärän kasvua etenkään kaupunkialueilla.
Kaikkien pölyttäjien elinolosuhteita voi parantaa myös kaupungeissa monilla erilaisilla toimilla. Suosituiksi tulleeet hyönteishotellit ovat eduksi, kunhan jaksaa ottaa selvää niiden ominaisuuksista. Nurmikon hoidossa voi pyrkiä pois lyhyeksi leikatusta nurmesta ja antaa myös esimerkiksi voikukkien ja apiloiden kukkia. Lisäämällä puutarhoihin niin erilaisia koristekukkia kuin tilaa luonnonkasveillekin, voi parantaa pölyttäjien ruuansaantia.
Erityisesti on syytä vähentää kemikaalikuormaa.
Kemikaalikuorma pienemmäksi
Erityisesti on syytä vähentää kemikaalikuormaa. Siihen Tukes on laatinut konkreettisen listan. Ennalta ehkäisevillä toimilla, kuten kasvualustan kunnosta huolehtimisella ja kasvien sijoittelulla voidaan edistää kasvien terveyttä ja vähentää torjuntatarvetta.
Torjunnassa on myös mahdollista käyttää ns. perusaineita, joita säädellään kasvinsuojeluainelainsäädännöllä, mutta joita käytetään pääasiallisesti muuhun kuin kasvinsuojeluun. Näitä ovat mm. auringonkukkaöljy, fruktoosi ja nokkosuute. Ohjeita erilaisiin luonnonmukaisiin itse valmistettaviin torjunta-aineisiin ja lannoiteliuoksiin löytyy esimerkiksi Hyötykasviyhdistyksen sivuilta.
Näin torjut rikkaruohoja ilman kemiallisia kasvinsuojeluaineita
• Kitkeminen on perinteinen tapa päästä eroon rikkakasveista.
• Maanpeittokasvit hillitsevät rikkakasvien kasvua.
• Katemateriaalit hillitsevät rikkakasvien kasvua.
• Voikukkarauta on hyvä keino voikukkien täsmäkitkemiseen.
• Liekitystä voidaan käyttää kivettyjen- ja päällystettyjen alueiden reunojen rikkakasvitorjuntaan.
• Ole tarkkana, ettei puutarhastasi pääse ympäröivään luontoon helposti leviäviä koristekasveja. Käytä mekaanisia esteitä istutusten reunoissa, äläkä vie kasvijätteitä paikkoihin, joista kasvit voivat levitä ympäristöön.
Harkintaa kemikaalien käyttöön!
Jos kaikesta huolimatta käytät kasvinsuojeluaineita, noudata ehdottomasti käytöstä annettuja ohjeita ja rajoituksia. Listan sallituista torjunta-aineista löydät Tukesin sivuilta.
Torjunta-aineiden käyttöä tarkkaillaan sekä kansallisella tasolla että myös EU:ssa, jossa jäsenmaat on velvoitettu vähentämään kasvinsuojeluaineiden käytöstä aiheutuvia terveys- ja ympäristöriskejä sekä riippuvuutta kemiallisesta torjunnasta. EU:n alueella torjunta-aineiden ammattimaisella käyttäjällä tai ammattikäyttöön hyväksyttyjen valmisteiden ostajalla tulee aina olla kasvinsuojelututkinto. Vain tutkinnon suorittaneet voivat hankkia terveydelle vaarallisempia torjunta-aineita.
Jos pihan perältä tai varastosta löytyy jotain vanhoja torjunta-aineita, vie ne suosiolla ongelmajätteeseen, äläkä käytä niitä. Saatat vaarantaa sekä oman että hyödyllisten eliöiden terveyden.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Turkin kommunistisen puolueen pääsihteeri Kemal Okuyan avaa poliittisen Islamin merkitystä poliittisena voimana. Palestiinalaisten vastarinnan pelkistäminen pelkkään Hamasiin on vakava virhe. Sekulaari yhteiskunta on välttämätön edellytys edistykselle myös Islamilaisessa maailmassa.
Pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta moni muu toimenpide ei tue kestävää asunnottomuuspolitiikkaa. Asumistukiin, sosiaaliturvaan sekä työttömyystukiin kohdistuvat leikkaukset tulevat lisäämään pienituloisten riskiä jäädä asunnottomaksi.
Morenan voitto yhdessä Latinalaisen Amerikan suurimmista maista herätti toivoa alueen edistyksellisten voimien keskuudessa; Latinalaisen Amerikan johtajat ja intellektuellit ovat puhuneet Meksikosta uuden progressiivisen aallon keskuksena pallonpuoliskollaan. Mutta Morenan voitto kohtasi kolme haastetta.
- 1 / 19
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Terveydenhuollon riittämättömät resurssit ja STEA-rahoituksen karsiminen sotejärjestöiltä osuvat kipeästi niihin vanhempiin, jotka saavat lapsensa tulevaisuudessa. Jo tällä hetkellä näkyvät ilmiöt, kuten vanhempien uupumus ja nuorten pahoinvointi, tulevat hyvin todennäköisesti lisääntymään.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.