Identiteettiongelmia ja virtuaalitodellisuutta
Saksan nykykirjallisuuden suuriin nimiin kuuluvan Daniel Kehlmannin novellikokoelma Maine on tekijänsä toinen suomennettu teos. Novellikokoelmaa voi oikeastaan pitää myös romaanina, sillä sen yhdeksän kertomusta nivoutuvat löyhästi yhteen päähenkilöidensä kautta. Yhden novellin päähenkilöt saattavat putkahtaa esiin jossain myöhemmässä tarinassa hiukan eri rooleissa tai tilanteissa.
Kehlmannin novellit käsittelevät meidän aikaamme mistä seuraa, että liikutaan muun muassa tekniikan parissa. Siinä miten se meitä hallitsee ja pyrkimyksistä elää ilman sitä. Kyse on kaiken aikaa reaalisen ja virtuaalisen kohtaamisesta tai ennen kaikkea kohtaamattomuudesta. Ihmisten identiteettiongelmiin haetaan apua virtuaalitodellisuuden kautta. Mistä löytyy ihmiselle elämisen merkitys? Voiko tekniikka ja sen suomat mahdollisuudet vastata kaikkiin tarpeisiimme?
Kehlmann ripottaa novelleihinsa mukaan aimo annoksen hallitsematonta, selittämätöntä kauhua ja yliluonnollista. Hänen voi sanoa ammentaneen novelleihinsa niin Jorge Luis Borgesin kuin Gabriel Garcia Márquezinkin maagisen realismin henkeä. Novelleja lukiessa ei voi myöskään välttää niiden vertaamista japanilaisen postmodernistin Haruki Murakamin tuotantoon.
Kaikesta vertaamisesta huolimatta Kehlmannilla on kuitenkin aivan omanlaisensa tyyli ja ääni. Maine-kokoelman avaa novelli Ääniä, jossa päähenkilö, teknikko Ebling saa erehdyksessä puhelinnumerokseen näyttelijä Ralf Tannerin numeron. Ebling siirtyy sananmukaisesti Tannerin nahkoihin ja alkaa puhua tämän puolesta.
”Kuis panee?” kysytään puhelimessa, ja Ebling vastaa. Hän on vuosia vastustanut kännykän käyttöä, mutta saakin nyt huomata sen varsin kiinnostavaksi apparaatiksi. Ebling on tähän saakka elänyt varsin kurjaa elämää, vaimo ei ole ollut mikään mestarikokki, eikä tämän kirjallista makuakaan ole voinut pitää kovin kultivoituneena. Nyt Ebling-Tanner voisi vaikka sopia itselleen treffit puhelimessa.
Vaarassa-novelli esittelee kirjailija Leo Richterin ja tämän naisystävän Elisabethin lähdössä esitelmämatkalle. Pelko- ja murehtimiskohtauksista kärsivä Richter sattuu olemaan myös lentopelkoinen, joten lääkäri-Elisabethilla on tekemistä.
Tässä kokoelman parhaassa novellissa Kehlmann on yhteiskuntakriittinen, kapinallinen ja paikoin epätoivoinenkin. Novellin päähenkilö Leo Richter on hiljattain pitänyt Saksassa esitelmän, jossa hän on julistanut miten kulttuuri on tullut tiensä päähän, mutta että se ei ole valitettavaa, sillä ihmiskunnalla menisi paremmin ilman tieteen ja perinteen panoksia!
Ja edelleen, että edessä on kuvien, rytmisen melun ja ikuisessa nykyhetkessä syvenevä mystisen hämäryyden aikakausi! Richterin mukaan elämme uskontoja ihailevassa maailmassa, eräänlaisessa tekniikan mahdin kautta todeksi tulleessa tilassa.
Leo Richter, konservatiivi vai nihilisti, ironiaa vai totta? Joka tapauksessa Leo Richteristä tulee puheensa ansiosta suosittu luennoitsija, joka lentää maailmalla esitelmöimässä Saksan kulttuuri-instituuteissa.
Richter on loppuväsynyt esitelmätilaisuuksiiin. Kuulijat ovat saksalaisen teollisuuden, valtionhallinnon ja talouden silmäätekeviä. Pukumiehiä ja helmikaulaisia naisia, jotka kaikki Richter haluaisi tuomita kuolemaan. Näissä persreikien kokoontumisissa näkyy se, mitä taiteesta lopulta tulee. Kaikki muu on toiveajattelua ja propagandaa!
Niin, Leo Richter, tämänkö takia kaikki tuo työ, kaikki tuo taistelu ja huoli, koko elämätön elämä. Että pääsee sieluttomien ihmisten juhliin, että saa pudistaa käsiä, että niillä on jotain puhuttavaa ennen nukkumaanmenoa. Leo Richter ja muusansa Elisabeth, katkaiskaa kahleenne ja siirtykää elävien kirjoihin!
Novellissa Rosalie lähtee kuolemaan liikutaan erikoisissa tunnelmissa. Rosalie on tullut elämässään siihen vaiheeseen, että on aika harkita eutanasiaa. Natriumpentobarbitaalia on mukavasti saatavissa sveitsiläisellä klinikalla, jossa kaikki tuntuu muutoinkin olevan oorningissa.
Novellissa kysytään osaako ihminen arvostaa riittävästi nykyhetkeä, osaako hän elää elämänsä niin kuin jokainen päivä olisi viimeinen? Julmasta ja mustasta aiheesta huolimatta novelli antaa myös positiivisia elämänohjeita. Sitä voi myös pitää kannanottona eutanasiakeskusteluun. Yliluonnollinen vaikutelma tarinaan syntyy, kun paljastuu, että itse Jumala on teuraaksi marssivan Rosalien kuskina. Rosalie, voiko näin läheltä rajaa vielä kääntyä takaisin?
Novelli Itä on Kehlmannin hatunnosto kauhukertomuksille. Maria Rubinstein lähtee kaukaiseen itään työmatkalle Leo Richterin asemesta. Toimittajadelegaation jäsenenä häntä kohdellaan aluksi kuin valtiovierasta, kunnes alkaa tapahtua. Rubinstein joutuu painajaismaiseen tilaan, jossa yksikin väärä liike tietää, että paluuta menneeseen elämään ei enää ole.
Kehlmann osoittaa monipuolisen lahjakkuutensa myös novellissa Vastaus abbedissalle, joka on hulvaton satiiri maailman parhaiten tienaavasta painosten ruhtinaasta, kirjailija Paolo Coelhosta. Coelhon nimi ei tule esille, mutta satiiri osuu kuin nappi otsaan. Eturauhasleikkauksesta toipuva menestyskirjailija haahuilee työhuoneelleen aamutakissaan, ja lukijalla on lupa nauraa.
Maine-teoksessa liikutaan siis varsin vaihtelevissa tunnelmissa. Näistä novelleista on helppo pitää, mutta on niissä juoniromaaneja rakastavalle pureskelemistakin. Yhtä kaikki, mukana on varsin hienoja, oivaltavia tarinanpalasia. Minikertomuksia hulluilta päiviltä. Mausteena hyppysellinen huumoria melankolian vastapainona ja ripaus filosofiaa raakuutta pehmentämässä.
Daniel Kehlmann: Maine. Suomennos: Ilona Nykyri. Tammi 2011, sivuja 175.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.