Israel juutalaistaa Palestiinaa
Itä-Jerusalem on päällisin puolin kiehtova paikka. Mutkittelevat kapeat basaarikadut ovat täynnä pieniä kauppoja, ja kaduilla on eläväinen lähi-itäläinen tunnelma. Ihmisten vaateista ja koruista voi jo useimmiten päätellä heidän uskontonsa. Ortodoksijuutalaiset erottaa helposti, monilla musliminaisilla on nykyään huivit ja kristityillä, varsinkin jos he ovat turisteja, heiluu kultainen risti kaulassa.
Näinhän se on ollut satoja vuosia Jerusalemissa. Lähi-idän kolme suurta uskontoa jakavat saman pyhän kaupungin. Mutta sitä moni turisti ei tiedä, että tilanne ei välttämättä ole sama enää tulevaisuudessa – ei ainakaan jos se on Israelin nykyisestä hallinnosta kiinni. Itä-Jerusalemia juutalaistetaan kovaa vauhtia. Israelin tavoitteena on että 80 prosenttia Itä-Jerusalemin asukkaista on juutalaisia.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että arabeja häädetään omista kodeistaan pois viikoittain ja tilalle muuttaa juutalaisia perheitä. Arabien koteihin muuttavilla juutalaisilla perheillä on usein hyvin heikko kosketus Lähi-itään. He ovat useimmiten kotoisin Venäjältä, Etiopiasta tai Yhdysvalloista. Venäläisten siirtolaisten kohdalla yhteys ylipäätänsä juutalaisuuteen (puhumattakaan Lähi-idän juutalaisuudesta) on myös hyvin heikko.
Länsi-Jerusalem on kuin mikä tahansa kaupunki Pohjois-Saksassa, ja tuntuu että se olisi maantieteellisesti väärässä paikassa. Onko tämä myös Itä-Jerusalemin kohtalo? Vai onko se koko Palestiinan kohtalo?
Se mitä tapahtuu Itä-Jerusalemissa tapahtuu kaikkialla Palestiinassa ja varsinkin Länsirannalla. Mekanismi toimii seuraavanlaisesti: Israelilaisten siirtokuntien ympärillä on turvallisuusvyöhyke. Joka viikko, tai oikeastaan melkein joka päivä, kaapataan palestiinalaisten omistamaa maata "turvallisuusvyöhykkeeksi" eli alue joutuu Israelin armeija hallintaan. Turvallisuusvyöhykkeelle rakennetaan laiton siirtokunta (YK:n päätöslauselmien mukaan kaikki siirtokunnat ovat laittomia, mutta Israelissa puhutaan laillisista ja laittomista siirtokunnista.). Laittoman siirtokunnan ympärille muodostetaan uusi turvallisuusvyöhyke, jolle taas rakennetaan siirtokunta. Näin pala palalta Israel laajenee ja Palestiina pienenee.
Seuraavassa kuvia ja tunnelmia nykyisestä Palestiinasta.
AHTI TAPIOLA