Jacob Zuman siksak-oikeusjuttu

30.01.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 4 / 30.1.2009

Kun yksi oikeuslaitoksen haara Etelä-Afrikassa tekee päätöksen, niin ei aikaakaan kun toinen haara torjuu sen. Uusimat vaiheet Afrikan kansalliskongressin ANC:n puheenjohtajan Jacob Zuman lukuisissa oikeustaisteluissa ovat nyt sellaiset, että ANC:n vaaliasemat kilpailussa tämän vuoden vaaleissa näyttävät epävarmoilta.




Aiempi päätös kumottiin



Tammikuun puolivälissä maan korkein vetoomustuomioistuin kumosi yksimielisesti alemman vetoomusoikeuden syyskuussa tekemän päätöksen, jonka mukaan pitkäaikainen korruptiotutkinta ANC:n puheenjohtajaa vastaan johtui Zuman vastaisesta poliittisesta pelistä.


Syyskuun päätöksessä arvosteltiin silloista maan presidenttiä Thabo Mbekiä kansallisen syyttäjälaitoksen NPA:n käyttämisestä Zuman vainoamiseen. ANC oli valinnut Zuman johtajakseen vuoden 2007 lopussa syrjäyttäen Mbekin, joka, vaikka olikin yhä valtion presidentti, oli menettänyt puolueensa enemmistön tuen. Päätös näytti avaavan tien NPA:n seitsemän vuoden aikana kokoaman pitkän syytöslistan hylkäämiseen.


NPA vetosi syyskuun päätöstä vastaan, ja tammikuun toisella viikolla korkein vetoomustuomioistuin tuki sen väitettä, jonka mukaan se ei ollut Mbekin ja hänen lähipiirinsä poliittinen ase. Uusi päätös palautti uudelleen voimaan NPA:n syytteet, jotka koskevat laitonta liiketoimintaa, rahanpesua ja veronkiertoa.


Vaikka vastakkaiset osapuolet ylistivät kahta vastakkaista päätöstä oikeuslaitoksen riippumattomuutta puolustavina, Zuman laillisuusongelmien poliittisia ulottuvuuksia on vaikea jättää huomiotta.




ANC, Cosatu ja SACP tukevat Zumaa



ANC ja sen liittolaiset, Etelä-Afrikan ammattiliittojen kongressi Cosatu ja Etelä-Afrikan kommunistinen puolue SACP, jotka yhdessä edustavat hyvin suurta väestönosaa, väittävät, että Zuman vastaiset syytökset olivat perimmältään poliittisia ja johtuivat Thabo Mbekin ympärille jokin aika sitten ryhmittyneen ANC:n oikeistosiiven vasemmiston vastaisesta asenteesta. Tämä oikeistosiipi lohkesi ANC:stä viime vuoden lopulla Se pyrkii nyt vakiinnuttamaan asemansa poliittisena puolueena nimeltä Kansankongressi eli Cope. Mbeki on kuitenkin pitänyt etäisyyttä tähän uuteen ryhmittymään.


Yritykset erottaa poliittiset juonittelut näennäisesti puolueettomista oikeusprosesseista törmäävät Zuman tapauksessa siihen outoon tapaan, jolla NPA:n syytteet häntä vastaan koottiin monien vuosien aikana keskellä julkisen kohun saattelemia tutkimuksia Zuman liiketoimista, joita ei tuotu oikeuteen.




Jupakka vaalitaistelun aseena



Poliittinen tekijä on nyt täyteen ladatumpi kuin koskaan. Etelä-Afrikka on vain kuukausien päässä presidentin- ja parlamenttivaaleista. ANC haluaa Zuman presidenttiehdokkaakseen ja pitää kiinni väitteestä, että hänen oikeusjutussaan on kyse poliittisista vaikuttimista. Hänen kannattajansa tulevat pitämään yrityksiä panna Zuma syytetyn penkille pyrkimyksenä lietsoa poliittista jännitystä ANC:n suistamiseksi pois edistykselliseltä vasemmistolinjaltaan.


Zuma saattaa ottaa valitusprosessissa askeleen eteenpäin menemällä perustuslakituomioistuimeen tai hänen lakimiehensä voivat tehdä sopimuksen oikeusprosessin lykkäämisestä. Mikä tahansa lakimenettely valitaan, poliittinen kytkentä näyttää taatusti tulevan yhä raivokkaamman kamppailun kohteeksi.


Apartheidin kaudella oikeuslaitos oli hallituksen peittelemätön työkalu. Demokratian rakentamisen aloittamisesta Etelä-Afrikassa on vain 15 vuotta. Monien ihmisten luottamus läpinäkyvään ja reiluun oikeusprosessiin on yhä hauras.



MARK WALLER


Kirjoittaja on Tiedonantajan Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtaja. Käännös Erkki Susi.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli