Jeesus valkokankaalla

Monessa eri uskontoperinteessä on vietetty erilaisia, yleensä valoon ja aurinkoon liittyviä juhlia talvipäivänseisauksen tienoilla. Pohjoisen pallonpuoliskon asukkaat huomasivat jo varhain, miten keskitalven jälkeen valo alkaa lisääntyä, päivä pidentyä ja alkoi kevään odottelu – siinäpä juhlan aihetta kerrakseen!

Alkukristityt seurakunnat eivät viettäneet Jeesuksen syntymäpäivää.

Eipä siis ihme, että noin 1 500 vuotta sitten Rooman imperiumin valtionuskonnoksi kohonnut kristinusko halusi samoille apajille. Niinpä vuonna 354 Rooman piispa Liberius määräsi, että Jeesuksen virallinen syntymäpäivä oli joulukuun 25. päivä. Raamattu tai muut lähteet eivät kerro Jeesuksen syntymäpäivää eikä Jeesus missään vaiheessa kehottanut juhlistamaan syntymäpäiväänsä. Myöskään alkukristityt seurakunnat eivät viettäneet Jeesuksen syntymäpäivää.

Päivälle oli Rooman valtakunnassa jo perinteitä. Aiemmin Roomassa tunnettu babylonialainen Tammuz-jumala oli syntynyt joulukuun 25 päivä, kuten myös syyrialainen Sol Invictus ja persialainen Mithra, joilla kummallakin oli imperiumissa vahva kulttisuosio. Joulukuun 25 päivä oli myös Rooman keisarin virallinen syntymäpäivä.

Oli siis luonnollista valita sama ajankohta myös kristinuskon keskeisen hahmon juhlapäiväksi.

Marxilainen tulkinta Jeesuksesta

Kristillisen joulun päähenkilöstä on tehty lukuisia elokuvia. Hollantilainen elokuvaohjaaja, Jeesuksen elämään perehtynyt Paul Verhoeven on viransakin puolesta tutustunut liki kaikkiin Jeesus-filmatisointeihin. Verhoeven on mukana arvovaltaisessa tutkijaryhmässä, joka on jo vuosikymmenten ajan selvittänyt Jeesuksen todellista elämää.

Verhoeven ei usko raamatun tarinoiden mukaiseen Jeesukseen, mutta on vakaasti sitä mieltä, että Jeesus on ollut todellinen, historiallinen henkilö.

– ”Jeesusfilmejä” on tehty lukuisia, mutta yleensä elokuva-ala on jäänyt rypemään evankeliumien tarinaan, jonka se on kuorruttanut pyhyydellä, kommentoi Verhoeven.

Ainoana kelvollisena lopputuloksena Verhoeven pitää italialaisen Pier Paolo Pasolinin elokuvaa Il Vangelo secondo Matteo (Matteuksen evankeliumi) vuodelta 1964.

– Pasolini on noudattanut Matteuksen evankeliumia lähes kirjaimellisesti, mutta marxilaisesta näkökulmasta, mikä tuo tarinaan aivan uuden ulottuvuuden. Kumma kyllä, hän ei pyri riisumaan myyttisiä elementtejä, vaikka ei marxistina kristinuskosta perustakaan.

Pasolinin elokuvassa Jeesus kävelee vetten päällä ja tekee kaikki muutkin ”mahdottomat” ihmeet.

– Ehkä Pasolini piti koko evankeliumia hienosti keksittynä fiktiivisenä tarinana ja päätti tehdä siitä elokuvan marxilaisittain. Fiksua! pohtii Verhoeven.

Huumorilla mennään

Jos ajatellaan historiallista esittämistä, kaikista elokuvista brittiläisen Monty Python –koomikkoryhmän Brianin elämä (1979) on Verhoevenin mielestä onnistunut esimerkki.

– Se on komedia, mutta käsikirjoituksessa on hyödynnetty paljon Flavius Josefuksen kirjoista peräisin olevaa tietoa. Elokuva tuo esille aikansa Jerusalemin poliittiset ongelmat, Pontius Pilatuksen ja juutalaisten intressiryhmien jatkuvat kiistelyt.

Ensimmäisen vuosisadan juutalaisen historioitsijan Josefuksen kirjoituksista tiedämme, että Pilatus vei temppeliltä rahaa, jotta saisi Jerusalemiin vihdoin kunnon vesijohdon rakennuttamalla akveduktin.

– Se herätti vastarintaa, joka Brianin elämässä on kuvattu aivan oikein.

Realistista Jeesusta odotellessa

Verhoeven korostaa, että realistista elokuvaa Jeesuksen elämästä ei ole vielä tehty.

– Toistaiseksi kukaan ei ole halunnut esittää Jeesusta pelkkänä ihmisenä, jonka luonnonlakien vastaiset ihmeet katsottaisiin mahdottomiksi niin että ne poistettaisiin elokuvasta tai tulkittaisiin toisin. Elokuvassa pitäisi tuoda kunnolla esille Palestiinan poliittinen tilanne ajanlaskumme alussa. Kyseessä oli säälimätön miehitys.

Realistista elokuvaa Jeesuksen elämästä ei ole vielä tehty.

Verhoevenin mukaan Jeesus pitäisi esittää miehenä, joka muuttui saarnavuosiensa mittaan paljon. Jeesus ei ollut sellainen muuttumaton monoliitti, kuin hänet raamatussa kuvataan.

– Saattaisin olla oikea ihminen tällaisen elokuvan tekijäksi. Yksikään toinen käsikirjoittaja tai ohjaaja ei ole ollut yhtä hullu tutkiakseen aihetta laajasti. En tiedä syntyykö elokuvaa koskaan, toteaa Verhoeven, joka on toistaiseksi käsitellyt aihetta vuonna 2012 suomennetussa kirjassaan Jeesus Nasaretilainen (Into).

Katso Pasolinin Matteuksen evankeliumi Ylen Areenan Kino Klassikko -sarjassa >>>