SKP:n pääsihteeri toteaa Sauli Niinistön puhuneen epätotuuksia väittäessään opiskelijoille näiden joutuvan valtionvelan maksumiehiksi ja toisaalta että sosiaaliturvan, terveyspalveluiden tai toimeentulon varmistaminen olisi Kokoomuksen velkojan oton takana.
Julkisten palvelujen puolesta Vaasassa
Vaasan mielenilmauksen olivat kutsuneet koolle JHL:n Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yhdistykset lauantaina 17. helmikuuta. Mielenilmaus osui sikäli huonoon ajankohtaan, että JHL:n edustajisto oli jo hyväksynyt suuren osan kunta-alan työehtosopimuksista torstaina. Auki on vielä yksityisen puolen neuvotteluja, jotka ovat paljon vaikeampia kuin julkisella puolella.
Nyt on tavoitteena joka alalla sama palkka samasta työstä. Se ei yksityisen puolen varhaiskasvatuksessa toteudu.
Erityistä huolta kannetaan kansainvälisten pörssiyhtiöiden vahvasta roolista sote-uudistuksessa.
JHL:n mielenilmaus Vaasassa on harvinaista ja kertonee kasvavasta huolesta julkisten palvelujen säilymisestä ja työntekijöiden asemasta. Tähän liittyy vahvasti sote- ja maakuntauudistus sekä niiden vaikutus työmarkkinajärjestelmään ja palvelujen tasavertaiseen saatavuuteen. Tapahtumassa ei näkynyt eikä kuulunut kritiikkiä hyväksyttyä työehtosopimuksia kohtaan, joka hyvin kuvastaa yleistä mielialaa työntekijöiden keskuudessa.
Tapahtumassa arvosteltiin mielipidemuokkausta, missä julkisia palveluja arvostellaan kalliiksi ja tehottomiksi. Tämä nähtiin palvelevan yksityistämisen ja voiton tavoittelun etuja. Erityistä huolta kannetaan kansainvälisten pörssiyhtiöiden vahvasta roolista sote-uudistuksessa. Kaiken kaikkiaan mielenilmaus oli positiivinen tapahtuma.
SKP:n Vaasan osaston puheenjohtaja Tapio Hakala arvosteli puheenvuorossaan voimakkaasti eduskuntavasemmiston sitoutumista oikeistopolitiikkaan ja vaati, että vasemmisto ei sitoudu hallituksiin oikeiston kanssa.
Hakala korosti, että Suomeen on muodostunut elitistinen poliittinen järjestelmä. Hän vaati myös, että ammattiyhdistysliike ei mene kikyn kaltaisiin sopimuksiin.
Kirjoittajan artikkelit
Tiistaina 26.9. julkistettiin Rosebud Sivullisen lavalla toimittaja Tero Heinäsen kirja ”Oi niitä aikoja! Unohtumattomien venäläis- ja neuvostolaulujen tarina”. Se on ensimmäinen laaja suomenkielinen esittely Venäjän ja Neuvostoliiton populaarista musiikista.
Puuttuuko sinulta vielä vapun äänimaisemasta oleellisia osia? Ei hätää - meillä on ratkaisu ongelmaasi! Tiedonantaja on saanut lahjoituksena joukon erittäin hyväkuntoisia LP-levyjä, jotka tarjoamme nyt ostettaviksi.
- ‹ edellinen
- 10 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.