Kaappaako tupo-eliitti vallan?
Teknologiateollisuuteen runnattiin työehtoratkaisu välittömästi kesälomien jälkeen liiemmälti keskustelematta ja kysymättä ay-liikkeen jäsenten mielipiteitä. Sopimuksella jatketaan jo edellisessä alan sopimuksessa päänavauksena tehtyä paikalliseen sopimiseen siirtymistä. Tämä siitä huolimatta, että Metalliliiton liittokokous nimenomaisesti päätti luopua huonoihin kokemuksiin vedoten paikallisen sopimisen jatkamisesta.
Palkankorostusten osalta teknologiateollisuuden sopimus antaa vain 0,5 prosentin korotuksen, joka sekin voidaan jättää maksamatta jos työnantajan talous on huonossa kunnossa. Näin alhainen palkankorotus johtaa väistämättä ansiotason reaaliseen alentumiseen, koska hinnat nousevat joka tapauksessa sopimuskauden aikana tätä enemmän.
Erityisesti työnantajatahot, mutta myös maan hallitus ovat avoimesti propagoineet, että teknologiateollisuuden matalatasoisesta sopimuksesta pitää tulla yleinen linja kaikilla aloille sovellettavaksi. Julkisuudessa on nyttemmin liikkunut tieto siitä, että SAK:n, STTK:n ja Akavan sekä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kesken on jonkin aikaa käyty neuvotteluja laaja-alaisesta tulopoliittisesta sopimuksesta. Myös Vanhasen hallitus on osallistunut aktiivisesti keskusteluihin.
SKP:n pääsihteeri Arto Viitaniemi on sitä mieltä, että kyse on röyhkeästä yrityksestä ohittaa ammattiliittojen sopimusoikeudet.
– Siis eräänlainen vallankaappaus, jolla pyritään luomaan ja sopimaan ennen muuta matalatasoinen sopimuslinja ja siten turvaamaan työnantajien voittojen kasvun jatkuminen, toteaa Viitaniemi.
90-luvun laman jäljet varoittavat
90-luvun alun laman varjolla alkoi työmarkkinoilla pitkä kausi, jolloin vuodesta toiseen tehtiin niin sanottuja maltillisia tupo-sopimuksia, joilla väitettiin olevan työllisyyttä edistävä vaikutus. Tätä politiikkaa perusteltiin välttämättömänä myös lamasta selviytymisen kannalta.
– Yritysten voittojen ja omistajille maksettujen osinkojen kasvu on tuskin koskaan ollut niin voimakasta kuin tänä työntekijöiden kannalta mustana ajanjaksona, ja nyt näyttää siltä, että samat virheet ollaan toistamassa, arvioi Viitaniemi.
Hänen mukaansa reaaliansioiden alentumiseen johtavalla palkkapolitiikalla ei ole mitään tekemistä lamasta selviytymisen kanssa. Siitä on vahvana todistuksena nimenomaan 90-luvun laman jälkeinen kokemus. Päinvastoin nyt pitää ostovoimaa parantaa nostamalla reippaasti palkkoja.
– Teknologiateollisuutteen tehty äärimmäisen huono palkkaratkaisu ei ole pelastanut ainuttakaan työpaikkaa, eikä ole odotettavissa, että sen ansiosta niitä tulee jatkossakaan, sanoo Viitaniemi.
Liitot avain asemassa
Pitkän tupo-kauden jälkeen käyty liittokohtainen työehtosopimuskierros johti siihen, että sopimuskaudet päättyvät nyt eri aikoina. Monissa liitoissa päästiin käsiksi myös alakohtaisten ongelmien korjaamiseen. Parhaana esimerkkinä Tehyn työtaistelu, jonka tuloksena päästiin alkuun alan palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamisessa.
– Vaikka työnantajat pyrkivätkin irti keskitetyistä ratkaisuista, ne eivät kuitenkaan halua, että ammattiliitot ryhtyisivät Tehyn tavoin tosissaan kamppailemaan oman alansa ongelmien korjaamiseksi.
Viitaniemi muistuttaa, että vaarana on myös settä liittokohtaisten sopimusten tavoitteiden mitätöinti. Puolen prosentin palkankorotusmallilla ei mitenkään voida korjata matalapalkka-alojen jälkeenjääneisyyttä eikä muutenkaan matalimpia palkkataulukoita.
– Siksi liittokohtaiset sopimukset ovat välttämättömiä ja ainoa oikea ratkaisumalli alalla kuin alalla. (TA)