Heinäkuun alkupäiviä suuntasin Kainuun laulumaille runon sydämeen. Aamujunalla Helsingistä kuusi tuntia ja suoraan Kajaanin kulttuurikeskus Kaukametsän juhlasaliin ja viikon avajaisiin. Siitä alkoi hetimmiten sellainen taidekavalkadi, joka vei tällaisen satunnaisen runojen kuuntelijan mennessään.

Kajaani-puheen piti päihde- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola. Puheen sisältö oli vahvaa tekstiä, juuri tähän päivään sopivaa. Mikä on ihmisen arvo: olemmeko kaikki samanarvoisia? Kuka on syyllinen ja onko meillä toivoa? Tuomola peräsi vahvasti ihmisoikeuksia jokaiselle ihmiselle – unohtamatta kadun kulmassa kerjäävää ihmistä.

Runoviikon ohjelman oli näyttelijä Taisto Reimaluodon valitsema. Esitykset hän oli koonnut vuoden aikana näkemistään esityksistä tai taiteilija ystäviltään saamiensa vinkkien pohjalta. Periaatteella että ”runoissa ja esityksissä pitää olla jotain sanottavaakin syvällisempää”. Reimaluoto on ollut runoviikoilla esiintymässä ensi kerran 1991. Runoviikon taiteellisena johtajana hän on toiminut vuodesta 2010.

Oksasen juhlaa

Aulikki Oksanen – Kajaanin Suven runoilija 2014 – vietti 70-vuotisjuhlavuottaan juuri oikeassa paikassa. Taisto Reimaluoto esitti laajan teoksen Oksasen itsenä valitsemista runoista. Tätä esitystä oli ehkä eniten odotettu. Sali oli ääriään myöten täynnä.

Mies seisoi yksin lavalla. Aluksi hevosimitaatio, kenkien kopse jatkui ja jatkui, sitten alkoi sanojen vyörytys ja kädet ne viuhuivat ja venyivät kuin seiniä hipoen. Reimaluoto maalasi sanojensa tueksi esityskokonaisuuden, joka vei mennessään. Kolmen nännin show -runo vakavasta Tshernobyl-aiheestaan huolimatta sai yleisön haukkomaan henkeään. Esitys eteni tarinasta toiseen, kuulijoille lausuttiin, kerrottiin, jopa laulettiin tapahtumia ja tunnelmia. Kerta kaikkiaan upea esitys.

Suosionosoitusten tauottua lavalle nousi myös kirjailija Oksanen, joka kukitettiin. Esityksen jälkeen julkistettiin uusin runokirja Helise taivas – runoja vuodesta 1964–2014.

Runon ohella teatteria

Kaukametsän sisäpihan soputeltassa oli yhden ihmisen kerrallaan mahdollisuus nauttia runoesityksestä, jonka piti näyttelijä Tuukka Vasama. Vuorollani kävin kuulemassa pyytämäni ” tähän aikaan sopiva runon”. Vasama valitsi A. W. Yrjänän Angeluksen, hienon, puistattavan ja koskettavan esityksen – kolmella eurolla!

Kajaanin teatterissa esitettiin runoviikolla päivittäin esityksiä, joista useat täydelle katsomolle.

Erkki Saarela Emmi Jurkan roolissa ja Eero Ojanen säestäjänä oli sitä vanhaa tuttua, jo 70 luvun Dario Fo -esityksien Saarelaa – ehkä jo liiankin entisenlaista. Joka tapauksessa yleisö oli haltioissaan seuratessaan Saarelan esitystä, mustassa juhlahameessa tanssahtelevaa kuulun teatteripersoonan elämäkertaa ja Huoneteatteri Jurkan historiaa valottavaa numeroa.

Virpi Haataisen Vala-näytelmä kertoi runoilija Katri Valan elämästä 1930-luvulla. Näyttelijä Ella Pyhältö Valan roolissa teki näyttävän ja tunteisiin vetoavan nuoren runoilijan sielunmaiseman. Henry Hanikan Olavi Paavolaisen roolissa jäi ansaitusti varjoon ylimielisyydessään. Katrin veljeä Erkki Valaa esittänyt Juhani Rajalin tasoitti.

Näytelmää katsoessa löytyi paljon yhtymäkohtia tämän päivän elämiseen Suomessa: jatkuva kamppailu toimeentulosta, työttömyys, kulttuurimäärärahojen ja sosiaaliturvan niukkuus sekä naisten työn aliarvostaminen.

Huipentumana lausujakilpailu 

Runoviikko huipentui Veikko Sinisalo -runokilpailuun nuorille alle 30-vuotiaille lausujille. Vuoden Nuoreksi lausujaksi valittiin Antti Tiensuu (s. 1989) Rakkausrunoja-esityksellään.

Kaikkiaan Kajaanin runoviikko jätti mieluisan muiston ja elämänkokemuksena tullee rikastuttamaan tulevaa talvea ja runon ja kirjanlukuharrastustani. Runot ovat kuuluneet ja kuuluvat työväenluokan tapahtumiin ja juhliin sekä julkaisussamme vuosikymmeniä. Ne ovat kertoneet työväen luokan kamppailuista ja antavat voimaa ja innostusta.