Rauhan ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta järjestetään mielenosoitus viikonloppuna Helsingissä. Myös asekauppaa Israelin kanssa vaaditaan lopetettavaksi.
Keywords:
Kansalaisaloite eläkkeiden taitetun indeksin poistamiseksi myötätuulessa
Puolueisiin sitoutumaton eläkeläisjärjestö Suomen Senioriliike ry. käynnisti syyskuussa 2015 Kansalaisaloitteen, jonka tarkoitus on palauttaa nykyisin käytössä oleva työeläkeindeksi eli niin sanottu taitettu indeksi takaisin alkuperäiseen muotoonsa ansiotaso- eli palkkaindeksiksi. Tavoitteena on saada aloitteen tueksi 50 000 kannatusilmoitusta, jolloin eduskunta on velvollinen ryhtymään lainsäädännöllisiin toimiin vaadittavan lakimuutoksen toteuttamiseksi. Aikaa tuon kannattajamäärän saamiseen on 24.3.2016 saakka.
Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa joko internetissä osoitteessa www.kansalaisaloite. fi/fi/aloite/1591 tai paperiversiona.
Tällä hetkellä aloite työeläkeindeksin palauttamiseksi palkkatasoindeksiksi on kannattajamäärältään selvästi suurin verrattuna muihin parhaillaan vireillä oleviin kansalaisaloitteisiin.
Eläkehuijaus!
Verkkosivusto Eläkehuijaus (www.elakehuijaus.fi) kokoaa tietoa taitetusta indeksistä. Sivuston kautta pääsee myös allekirjoittamaan aloitteen.
Taitettu indeksi otettiin käyttöön vuoden 1996 alussa Paavo Lipposen hallituksen päätöksellä.
Suomessa eläkkeet ovat jääneet huomattavasti jälkeen palkkakehityksestä. Niiden reaalinen ostovoima on alentunut: rahat riittävät tänään vähempään kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Eläkeläisköyhyys lisääntyy.
Eläkeläisten työeläkkeitä korotetaan vuosittain 20 prosentin painoarvolla palkkojen kehityksestä ja 80 prosentin painolla kuluttajahintojen kehityksestä. Tämä niin kutsuttu taitettu indeksi otettiin käyttöön vuoden 1996 alussa Paavo Lipposen hallituksen päätöksellä.
Sama työeläke, joka taitetun indeksin käyttöönoton aattona vuonna 1995 oli 60 prosenttia henkilön tuolloisesta palkasta, on painunut vuonna 2015 enää vain noin 47 prosenttiin vuoden 2015 vastaavasta saman henkilön palkkatasosta. Koska eläkkeiden nousu ei ole sidottu palkkojen nousuun, työeläkkeet jäävät jälkeen palkkojen kehityksestä noin 1 % -yksikön vuosivauhdilla.
Kirjoittajan artikkelit
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Lipposen hallituksen eläkeläisiä kohtaan tekemä vääryys on aika korjata. – Taitettu indeksi syö työeläkkeitä yleiseen ansiotasoon nähden noin prosentin vuosivauhdilla, painottavat indeksin kumoamiseen tähtäävään aloitteeseen nimiä keräävät eläkeläisaktiivit.
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.