KAPEAHARTEINEN MIES: Ennätysten kirjaan?
Oli kauhea sensuuri. Neuvostoliitossa hyllytettiin Aleksei Germanin hieno sotaleffa Teiden vartiointi 14 vuodeksi. Kunnes sitten Gorba tuli ja vapautti elokuvan 1985. Eräänlainen kommunisti kuitenkin, myös Gorbatshov.
Törkeätä. Hyvä kun viimeistään nyt 2006 Suomessa herättiin huomaamaan tämä kauhea epäkohta naapurin heikohkossa demokratiassa.
Se on tärkeätä kommunismin vastaisessa julmassa taistelussa. Sitä, kommunismia, kun ei ole saatu vielä maailmasta karsittua. Ja uhkaa niin perkeleellisesti kapitalistien hyvinvointia ja riistoa.
Pitäisi saada kaikkien maiden työläisetkin taistelemaan tuota kauheata kommunismin tautia vastaan.
* * *
Elokuva-arvostelijat eivät tietysti huomanneet, että me suomalaiset lyömme mennen tullen Neuvostoliiton sensuurijärjestelmän. Neljätoista (14) vuotta on meille leikintekoa. On kulunut jo monia kymmeniä vuosia niin, etteivät elokuvantekijämme ole edes uskaltaneet koskea arkoihin aiheisiin.
Tai kenties he eivät ole tienneet asioista, asioitten oikeata laitaa. Tai heidät on aivopesty.
Esimerkkejä, hyvä toveri! Niitä kyllä piisaa. Taannoin esitin, että hyvä sotaleffojen ohjaaja, kulttuuriministeri Tanja Karpelan kihlattu Olli Saarela, tekisi vihdoinkin kunniaa kaukopartiomiehillemme. Annoin aiheenkin: pitkän ja seikkailurikkaan taivalluksen sota-ajan Itä-Karjalaan ja siellä suuren sotasairaalan tuhoamisen.
Asiakirjat löytyvät rajan takaan. Suomessa ne toki on tuhottu.
Ei tietenkään mitään sensuuria, pois se meistä.
* * *
Mutta kaukopartiojuttu on tietysti vain pieni episodi. Paljon mahtavampiakin aiheita olisi luvassa. Ellei olisi sensuuria.
Aatelkaa vaikka Guantanamoa. Jenkit nyt ylpeilevät, että ovat ensimmäisinä keksineet pitää satoja ihmisiä kanahäkeissä vuosikausia ilman syytteen syytettä.
Turhaa tohinaa. Suomalaiset tekivät senkin aiemmin. Etteivät vain olisi suomalaiset sotilasneuvonantajat, jotka pakenivat häntä koipien välissä sodan jälkeen Rapakon taa, kertoneet miten meillä osattiin.
Täällähän suljettiin yli kolmeksi vuodeksi satoja suomalaisia isänmaanystäviä keskitysleireihin, ei syytteen syytettä. Siellä vain olla möllötettiin nälässä ja kauheissa oloissa. Laihduttiin melkein luurangoiksi.
Mutta onko kukaan suomalainen elokuvaohjaaja uskaltanut tarttua tähän hirvittävän upeaan ja ainutlaatuiseen aiheeseen. Ei toki.
Se on sensuuria, nääs. Pitäisi päästä ennätysten kirjaan.
* * *
Kuinka kauan sitä on nyt jo jatkunut? No jos otetaan sodan loppumisvuosi 1944, niin aihe on ollut sensuroituna jo 62 vuotta. Lyö reippaasti typerän neuvostosensuurin 14 vuoden rekan mennen tullen.
Tässä yhteydessä ei kannata edes puhuakaan pidemmälle yltävistä sensuurijaksoista. Onko siitä jo 88 vuotta kun turvallisen porvarikaupungin Hämeenlinnan Ahveniston rotkoihin haudattiin 3 500 ammuttua ja teloitettua, oikeuksiaan ja isänmaataan puolustanutta työväen miestä ja naista.
Eikä ole värähtänytkään kenenkään elokuvamiehen ja -naisen mielessä haastavana aiheena?
Olisikohan siinä ennakkosensuurin makua?
* * *
Täytyy myöntää, että joku jenkkilän elokuvamies, olisiko se Harlin, Herlin vai Juntunen, on ilmoittanut, että taitaisi sittenkin olla parempi tehdä Mannerheim-elokuvan sijasta kertomus Itä-Karjalassa sijainneesta keskitysleiristä. Koveriko se oli?
Harlin, Herlin tai Juntunen sai idean siitä, että Guantanamosta neljän vuoden jälkeen syytteittä vapautuneet britit Asif Iqbal, Rubel Ahmed ja Shafig Rasul pääsivät elokuvasankareiksi vain muutaman kuukauden jälkeen vapautumisestaan.
Ehkä siitä Koveristakin hieman rahaa poikisi.