KAPEAHARTEINEN MIES: Rahaa taivaan tuuliin
Kumma paikka tuo Stalingrad. Sieltä on kotoisin seiväshypyn ME-nainen Jelena Isinbajeva. Ja nyt Kultaisen Liigan kesän kilpailusarjan ainoana lajinsa voittajana selviytynyt kolmiloikkaaja Tatjana Lebedeva.
Tatjana teki hienon eleen: kymmenen prosenttia palkinnostaan kotikaupunkinsa lastentarhalle. Pitäisikö lähteä katsomaan mitä toisen maailmansodan sankarikaupungille nyt kuuluu? Vieläkö kersantti Pavlovin talo on paikallaan. Ja millainen on Mamajevin kukkula, josta käytiin pahimmat taistelut?
Kapeaharteinen on joskus kiivennyt sinne. Silloin kun rinne oli vielä täynnä rautaa.
* * * * *
Keihäänheitto on suurkilpailuissa muuttanut täysin entistä luonnettaan. Vuosikymmenien ajan oli tapana, että ensimmäisellä heitolla pantiin jauhot suihin seuraaville heittäjille. Se tehosi, jos kaari kantoi tarpeeksi pitkälle. Se oli sellainen henkinen teurastus.
Mutta Berliinissä, uusitulla Hitlerin olympiastadionilla nähtiin jälleen, että remmiin ovat astuneet uudenlaiset keihäänheittäjät. He eivät suurista kaarista hätkähdä. Lisää pökköä pesään, jos kaveri pääsee pitemmälle. Hienoa, että ainoa maailmantilaston ykkösnimemme Tero Pitkämäki osoitti taas erinomaiset kilpailuhermonsa ja selvisi kisan ykköseksi.
* * * * *
Kapeaharteinen ei ymmärrä, miksi Turun Weikkojen (TUL) kestävyysjuoksijalle Annemari Sandellille tyrkytetään jatkuvasti maratonjuoksua. Muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen radalle palanneen Annemarin esitykset Ruotsi-Suomi -maaottelussa olivat hienoa tasoa.
Juoksutyyli on muuttunut. Kädet antavat nyt enemmän tukea juoksulle kuin aiemmin. Myös loppukiri onnistui aivan uudella lailla 5000 metrillä. Eikä kaksi raskasta matkaa maaottelupäivinä näyttänyt verottaneen kuntoa.
Halutaanko hänet karkottaa juoksuradoilta, joilla muutenkin on tyhjää, pari kertaa kesässä juostavalle maratonille? Hullua hommaa.
* * * * *
Vahinko että Erkki Hirvosen päätoimittama uusi urheilulehti Urheilun aika ilmestyi juuri yleisurheilun MM-kisojen alla. Se hautautui suureen MM-hälyyn.
Tämä neljä kertaa vuodessa ilmestyväksi suunniteltu lehti sanoo kaiken tietämisen arvoisen Suomen urheilun nykytilasta. Kirjoittaja- ja haastatteluskaala on edustava. Sisältöön tutustuminen on kuin tyrmäysisku: näinkö Suomen urheilu on isketty kanveesiin?
Kapeaharteiselle järkyttävin tieto oli paperijärjestö SLU:n (Suomen Liikunta ja Urheilu) työntekijämäärä: 130 henkilöä! Liikuttelemassa papereita pöydältä toiselle. Ja keksimässä uusia höpöhöpökohteita opetusministeriön syytämälle rahalle!
Se on täysin uskomaton juttu. Tähänkö on tultu?
Kuten aina Seppo Nuuttilan teksti lehdessä on lahjomatonta kritiikkiä – josta vallassaolijat oligarkit eivät tosin ole ennenkään piitanneet. Tai "Nitin" sanoin:
"Jos olette tyytyväisiä, nukkukaa yönne rauhassa ja jatkakaa samaan malliin kuin ennenkin."
* * * * *
Suomen koripallomaajoukkueen valmentaja Henrik Dettman ei ole näitä paperipoikia. Hän muistaa urheilua pidemmällä aikavälillä. Hänen joukkueensa päihitti viikko sitten Georgian, eli Gruusian, ensimmäistä kertaa koripallohistoriassamme.
Henrik sanoo mitä ajattelee. Hänen kolumninsa IS:n Veikkaajassa oli lahjomatonta tekstiä. Siinä tuli täyslaidallinen paperinpyörittäjille. Kampaviinereille.
"Huippu-urheilun asema Suomessa on toivoton. Berliinin muurin kaatuessa kaatui myös vanha SVUL:n ja TUL:n välinen kilpailu", kirjoittaa Dettman ja kaataa järjestelmän SLU:n talossa turvallisessa työsuhteessa toimivien kampaviineri -byrokraattien niskoille.
Miksi kampaviinereitä? Kapeaharteinen näkee sielunsa silmin joukon hyvinsyöneitä byrokraatteja kokouspöydän ympärillä – kahvikupposia ja talon tarjoamia kampaviinereitä!
Siinä Suomen liikuntakulttuurin tulevaisuuden kuva. 130 paperien siirtelijää. Rahaa taivaan tuuliin. Ei anna mairittelevaa kuvaa korkeimman urheiluvaranomaisemme, opetusministeriön urheiluosaston tasosta.