KAPEAHARTEINEN MIES: Talttumaton Salama
Suomen kansa joutui odotellessaan uutisia puolen tunnin ajan nykysuomalaisen työläisurheilun huippuhetkiin: tavoitteena oli Tukholmassa maailmanmestaruus. Tilanne oli 6-6 ja vastustajana ikuinen ystävämme Ruotsi.
Niin sitten kävi, kun Peik Salminen veti tukasta svenskiä maalin suulla ja lensi jäähyaitioon, että Ruotsi voitti 7-6. Mutta ei se mitään: työläisurheilulle, jota sos.dem. puolueen puoluevaltuuston ykkösmies Matti Ahde johtaa, sekin on erinomainen saavutus.
Mikä laji? Salibandy tietenkin.
* * *
– Nyt kuule äijä puhuit palturia. Olen juuri lukenut Suomessa viime vuoden lopulla ilmestyneen Latvian historian. Ei siellä ole sanan sanaa Riian keskitysleireistä.
Tämä kiukkuinen palaute johtui siitä, että jääkiekon MM-kisojen aikana Kapeaharteinen ehdotti kainosti television mahtavaa kalustoa ja henkistä pääomaa käytettäväksi myös maan historiallisten kohteitten tallentamiseen, mm. Riian keskitysleirin, jossa tapettiin 80 000 kommunistia ja juutalaista.
* * *
Riian getto, keskitysleiri, oli osa kaupunkia. Teloitukset, ruoskinnat ja hirttämiset suoritettiin Läkkitorilla, jossa oli hirttotelineet, niissä 8 teräskoukkua hirttosilmukoineen.
Ongelmana oli, ettei Riiassa ollut kaasukammioita eikä polttouuneja. Se oli natsien kehitysmaa. Niinpä teloitukset suoritettiin pääosin läheisessä metsässä konekivääreillä. Ruumiit haudattiin niille sijoilleen.
Syksyllä 1943 Berliinistä tuli käsky, että ne piti kaivaa ylös ja tuhota pysyvämmin. Paikalliset natsit tekivät työtä käskettyä, polttivat ja käyttivät sammuttamatonta kalkkia.
Siitä huolimatta venäläiset löysivät vapauttaessaan Latvian natseilta 1944 paikalta 80 000 luurankoa.
* * *
Hannu Salama ei vain hellitä. On yhtä samaa luokkataistelua kuin Pispalan väki ennen vanhaan. Ja hieman enemmänkin. Oli päässyt tv-ohjelmaan ja lateli siellä kaikki vanhat tunnukset.
Puuttui jopa Natoon hurahtaneiden kansanedustajien ja muiden sotahullujen haaveisiin.
– Mitä luulisitte venäläisten miettivän, jos itärajallamme ilmestyisi Naton tukikohta? Hannu kysyi ja muistutti mieleen vuoden 1939 tilanteen, kun Akateemisen Karjala-seura ja Suur-Suomi hihhulit järjestivät Kannaksella, parhaimmillaan 32 kilometrin päässä Leningradista sotaprovokaatioitaan.
Jotenkin näin se meni. No, jokainenhan tietää, että aika hankalaan rakoseen herrat meidät saattaisivat. Taas.
* * *
Hannu puhui myös kotioloistaan, suvustaan.
Havannassa 1962 itsensä Che Guevaran lisäksi olen tavannut myös Hannu Salaman.
En silloin tosin vielä tiennyt, millainen merkittävä kirjailija pojasta tulee. Noin nelivuotias Hannu pyöriskeli ihmisten jaloissa kotonaan. Oli menossa Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran Pispalan osaston kokous. Se oli kesää 1940. Olin läsnä.
Hieno kokous. Kuvittelimme, että katkeran talvisodan jälkeen suhteet Neuvostoliittoon pitää muokata uuteen uskoon. Luottamuksen ja yhteistyön pohjalle. Siitä meille oli tullut kertomaan herttainen, hymyilevä kansanedustaja Kaisu Mirjami Rydberg. Meille pispalalaisille. Sulo Salaman kotiin.
Muistan sen kuin eilisen päivän. Olin tämän SNS ykkösen jäsen. Ainakin niin vakuuttavat silloisen ohranan, Valtiollisen poliisin kortistot.
Mutta eihän siitä suunnan muutoksesta mitään tullut. Silloiset puolueet olivat jo salaisesti tietoisia tulevista Suur-Suomi -suunnitelmista.
Mistä lie talttumaton Salama poliittiset visionsa perinyt? Kotoaan ja Pispalasta kai.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
