Kapitalismin oloissa rasismi ei lopu

25.06.2020 - 09:45

Useita vuosia toiminut Black Lives Matter -liike sai valtavan kansainvälisen tuen kesäkuussa. Poliisin julma ja suhteeton voimankäyttö rikosepäilyyn nähden johti George Floydin kuolemaan Yhdysvaltain Minnesotassa.

Poliisi tappoi viime vuonna Yhdysvalloissa yli tuhat ihmistä. Mustien amerikkalaisten riski kuolla kohtaamisessa poliisin kanssa on yli kaksinkertainen valkoisiin amerikkalaisiin verrattuna. Väkivaltaan ja tappoihin syyllistyvät poliisit tuomitaan tai todetaan syyllisiksi harvoin, ja moni ei joudu toiminnastaan lainkaan syytteisiin.

Kautta maailman sivu on kuitenkin nähty, että pelkkien tilastojen näyttäminen ei välttämättä saa ihmisiä liikkeelle ajamaan asioita. Tälläkin kertaa siihen tarvittiin yksittäinen tapahtuma, joka ei mennyt enää ihmisten oikeustajuun. Näin rasismia aktiivisesti liikkeissä vastustavat saivat toreille mukaan laajempia ihmisjoukkoja.

– Rasismin ja fasismin vastustaminen siis tukee kamppailua myös kapitalistisen talousjärjestelmän kaatamiseksi.

Kotimaassamme mielenosoituksia arvostelivat usein muutenkin rasismia ja fasismia viljelevät ihmiset. Yhtenä, melkoisen heikkona arvosteluna he kysyivät, miksi Suomessa asti osoitetaan mieltä muualla maailmassa sattuneen tapahtuman vuoksi? Osa näistä pyrki tietoisesti sekoittamaan keskustelua, koska eivät halua antirasistisen ja -fasistisen liikkeen nousevan maassamme. Tyhmyyttään tätä kysyneet sen sijaan ovat totaalisen pihalla suomalaisten historiasta mielenosoitusten suhteen.

Täällä on otettu kantaa maailman toisella puolen tapahtuneisiin asioihin jo yli puoli vuosisataa sitten. Vietnamin sotaa vastustettiin 60- ja 70-lukujen taitteessa tuhansien ihmisten voimin. Samoin joukkotuhoaseet ovat saaneet suomalaiset kaduille, kun Naton euro-ohjuksia vastustettiin 80-luvulla. Kansainvälisissä kysymyksissä liikkeelle lähtevät ihmiset näkevät, että lopulta kyseinen asia saattaa vaikuttaa meihin, läheisiimme tai sorrettuun jota haluamme puolustaa omasta etuoikeutetusta asemastamme käsin.

 

Fasisti, kapitalistin kaveri

Presidentti Donald Trump on rohkaissut valkoisen ylivallan kannattajia mielenosoituksissa ja myös äskettäin julistanut, että antifasisteja kohdellaan terroristijärjestöinä. Fasismin vastustamista tosin tarvitaan tasavertaisuuden saavuttamiseksi yhteiskunnassa, sillä siinä luovutaan demokratian ajatuksesta.

Fasismia vastustetaan myös lisäämällä demokraattista valtaa heille, joilla sitä ei tällä hetkellä ole. Yhteiskunnassa on oltava sosiaaliset ja demokraattiset oikeudet kaikilla. Kaikkia yrityksiä rajata osa ihmisistä lainsäädännöllä niiden ulkopuolelle on vastustettava määrätietoisesti.

Työväki omaa pitkän taistelun historian, mutta tavoite tasa-arvosta ei ole vieläkään toteutunut. Epätasa-arvo tuottaa voittoja suuryrityksille ja sitä kautta jo valmiiksi rikkaille. Köyhien olemassaolo on yksi niistä asioista, joista nykyinen talousjärjestelmämme elää. Kuten Tiina Sandberg kysyi pääsihteerin palstallaan:

– Jos heitä (köyhiä) ei olisi, kenelle myytäisiin roskalainat, kenelle vuokrattaisiin ylihintaiset mörskät, kuka söisi kaiken roskaruuan, kuka tekisi kaikki paskaduunit, joiden palkalla ei tule toimeen vaikka töitä olisi kuinka monta?

Köyhien tehtävä on kapitalismissa pitää huolta rikkaiden rikastumisesta, eikä se onnistu mikäli heillä on valinnanvaraa. Kun sorretut kohtaavat kapitalismin riiston lisäksi vielä räikeää rasismia, eivät he varmasti pääse pois paikaltaan järkyttämään järjestystä.


Rasismin ja fasismin vastustaminen siis tukee kamppailua myös kapitalistisen talousjärjestelmän kaatamiseksi, sillä kyseinen järjestelmä elää jatkuvan voitontavoittelun lisäksi myös enemmän ja vähemmän sorretuista työväenluokan osista.

 

Tiedonantaja tutustumistarjous 2020

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset