Kohti orjatyön yhteiskuntaa

Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla on ilmoitus noin 16 000 vapaasta työpaikasta. Samaan aikaan työttömänä tai työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä on arviolta 480 000 ihmistä.

Suomeen jäi 1990-luvun laman jäljiltä ennennäkemätön suurtyöttömyys, jonka selittäminen liian avokätisellä sosiaaliturvalla tai työttömien laiskuudella ja saamattomuudella on täysin kestämätöntä. Silti juuri tätä ajattelumallia edustaa SSS-hallitus ja sen istuva työministeri, perussuomalaisten Jari Lindström. Hallituksen viime viikolla esittelemät ja tällä viikolla tarkentamat toimet työllisyyden parantamiseksi paljastuvat pintaa raaputtamalla pelkäksi kepiksi ja kuritukseksi. Kokoomukselta työttömien kyykyttäminen käy luonnostaan, mutta myös keskusta ja perussuomalaiset ovat omineet saman ideologian. Tässäkin asiassa rankimmin takkinsa on kääntänyt Perussuomalaiset, joka vielä ennen eduskuntavaaleja esiintyi ”työväenpuolueena ilman sosialismia” ja köyhien ystävänä.

Työttömyys ei johdu työttömien laiskuudesta tai haluttomuudesta tehdä työtä. Tämä on todistettu useiden tutkimusten avulla. 1930-luvun suuri lama aloitti käyttäytymistieteellisen työttömyystutkimuksen perinteen. Tulokset 1930-luvulta tähän päivään ovat samat: työttömyys masentaa, heikentää mielenterveyttä ja itsetuntoa. Työttömyys ahdistaa ja siitä pyritään pois, kunnes olosuhteiden edessä valitettavan usein väsytään.

Tunnetuin tutkimus kolmekymmentäluvulta on Marie Jahodan ryhmän analyysi Marienthalin kaupungin työttömistä. Vuonna 2009 julkaistiin analyysi, jossa koottiin yhteen 237 poikittaistutkimuksen ja 87 pitkittäistutkimuksen tulokset. Analyysin yhteenvetona todettiin, että työttömyys on vakava riski terveydelle ja toimintakyvylle. Työttömät eivät ole laiskoja, vaan kärsivät työttömyydestä.

Ay-liike ei ole onneksi unohtanut työttömien asiaa. Muun muassa Ammattiliitto Pro ja palvelualojen PAM ovat ilmoittaneet, etteivät purematta niele työttömien kyykyttämistä. Eniten vastustusta ovat herättäneet hallituksen esitykset palkattomasta työnäytteestä sekä velvollisuudesta ottaa vastaan työtä, jonka palkka jää työttömyysturvaa vähäisemmäksi.

Hallituksen työllisyyspolitiikalla ei ole tarkoitus työllistää ihmisiä vaan luoda sosiaaliturvalla palkatta duunia tekevä nöyrä ja nöyryytetty halpatyövoima, jonka kustannukset sälytetään yhteiskunnan eli veronmaksajien harteille. Suomi on matkalla kohti orjatyön yhteiskuntaa, jossa palkkatyö ja sen kautta saatava toimeentulo uhkaa jäädä harvojen herkuksi.

SKP on esittänyt useita vaihtoehtoja työllisyyden parantamiseksi. Keskeisimpiä aloitteita on työajan lyhentäminen ja työn jakaminen palkkatasoa alentamatta. Myös palkankorotukset parantaisivat työllisyyttä kohoavan ostovoiman ja kotimaisen kysynnän kautta. Duunari harvemmin kiikuttaa rahansa veroparatiiseihin.

Olisi myös korkea aika laatia julkiselle sektorille – sekä kuntiin että valtiolle – työllistämistä vauhdittavia investointiohjelmia. 1990-luvulla alkaen hallitusten talouspoliittisena ohjenuorana on ollut, että julkinen sektori on loinen, jota pitää supistaa hinnalla millä hyvänsä. Tämä ideologinen lähtökohta pitää kumota. Julkisten investointien tarve on akuutti muun muassa rakennusten peruskorjaamisessa, uusien asuntojen rakentamisessa, infrastruktuurissa, uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisessä ja vaikkapa kulttuuri- ja lähiluontopalveluissa. Tällä hetkellä tilanne rahoitusmarkkinoilla on se, että valtio saisi lainaa nollakorolla.

Tämä kaikki jää utopiaksi niin kauan kuin vallassa on oikeistohegemoninen talouspoliittinen ajattelu. Sen vangiksi tuntuvat jääneen kaikki eduskuntapuolueet oikealta vasemmalle.