Koira ulvoo, kuu kuuntelee

Tammikuun puolivälissä postiluukusta kolahti eteiseemme kirjailija Matti Rossin tuore tarinakokoelma Koira ulvoo, kuu kuuntelee. Tarinakokoelma koostuu muistelmista, kertomuksista, monologeista, dialogeista ja analyyttisistä muistiinpanoista.

Monipuolinen kirjailija kuvasi itseään vuonna 2005 Kulttuurivihkoissa ”lyyris-groteskiksi humoristiksi ja fantasioivaksi satiirikoksi”.

Rossi kertoo mehevän aistivoimaisesti teoksensa 1. osassa Pieniä tarinoita Äijävedeltä ja Tulemajoelta lapsuusaikansa sotavuosien kokemuksista kotiseudullaan Rautalammilla ja ollessaan opettajana toimineen äitinsä matkassa Sallassa ja Karjalassa. Hän kuvaa evakkoja, venäläisiä sotavankeja, saksalaisia ja sodan raunioittamaa kaupunkia. Hän muistelee infarktiin kuollutta jääkärikapteeni-isäänsä ja kertoo ahdistuneesta sotapoliisista. Pojat leikkivät vaarallisia sotaleikkejään. Ihmiset ovat turhautuneita ja väsyneitä sotaan.

”Minä se olen, tuo ruipelo pahvikengissään tai ilman kenkiä, koivet täynnä paiseita, siinä minä hehkun innosta aivan kuin nuo keinuvat lapsisotilaat ja ihailen heidän rohkeuttaan, kun he pyörivät ympäri ja ympäri ja seisten penkeillä aisoihin kytkettyinä paksujen vöittensä varassa polkevat lisää vauhtia. Siinä minä olen pelkkänä silmänä, varjona pauhaavan Tulemajoen törmällä puoliksi palaneessa rauniokaupungissa, johon äitini on tullut opettajaksi.”

Sosialismista

Vappuna 1945 Rautalammin työväentalolla järjestettiin juhla rauhan kunniaksi. Kertomuksen poika oli kohdannut Pääsiäisenä valistuneen piian, joka halusi kirjoittaa kommunistisen runon. Poika rakastui tyttöön.

Kirjailija Rossi tilittää tapahtunutta 1. osan epilogissa:

”En tiedä kenenkään toisen edes yrittäneen. On kirjailijoita, jotka ovat kuvanneet kommunistista yhteiskuntaa. Moni on kertonut, millaista siellä on. Mutta ne kuvaukset ovat syntyneet kommunismin ulkopuolella. Ne eivät ole kommunistisia, sillä kukaan ei ole koskaan elänyt kommunismissa eikä kukaan tuo terveisiä taivaan valtakunnasta. Sitä, mitä ei ole ollut, ei ole vaikea kuvitella. Kirjailijoiden oli vaikea kuvata sosialismia, jossa elivät. Se ei ollut täydellistä. Siinä tehtiin erehdyksiä ja rikoksia. Hyppy epätäydellisestä erehtyvästä sosialismista täydelliseen erehtymättömään kapitalismiin oli erehdys. Erehdystä kätketään väittämällä sosialismia historialliseksi erehdykseksi. Se ei ollut erehdys. Osa ihmiskuntaa yritti ensimmäisen kerran siirtyä järkevämpään historialliseen elämänmuotoon. Niin syntyi huolenpitovaltio. Korporatiivinen kapitalismi purkaa sen, koska se ei tuota voittoa.”

Kasvoja tulien välkkeessä

Tarinoiden toisessa osassa Kasvoja tulien välkkeessä Rossi kirjoittaa sodan, sotimisen ja suomalaisen sotilasjohdon vastenmielisyydestä ja mielettömyydestä. Empatiakyvytön tarkka-ampuja napsii naapurinpoikia kuin kärpäsiä. Hän viihtyy etulinjassa. Hän kokee yhteiskunnallista osallisuutta ja hyväksyntää tappamalla. ”Kun naapurin maita sodan jälkeen jaetaan Suomen pojille, hän saa varmasti pienen sievän palstan ja kaistaleen metsää.”

Sotavankileirin innokas kurittaja, alakoulun opettaja Rentola karkotettiin rintamalle, jossa hän kunnostautui taisteluissa, mutta hän ryhtyikin yllättäen vapaa-ajattelijaksi. Hänelle vaadittiin kenttäoikeudessa kuolemantuomiota maanpetoksesta, kun hän oli kieltänyt Jumalan olemassaolon ja väitti kaikkien sotien olevan jumalien ja uskontojen aiheuttamia.

”Minä käyn tämän sodan loppuun ja menetän järkeni. Hulluna on hyvä elää. Hullu on kuin jumala. Ei vastaa mistään. Minun henkeni on vahvempi kuin koskaan. Minä olen yhdellä sanalla kaatanut ihmiskunnan vaarallisimman vihollisen ja sanoudun tässä irti kekseliäitten apostolien houreista, joista sinä ja perheesi ja koko tuo pyhän kolminaisuuden nukketeatteri olette olleet kaikkein vaikutusvaltaisimmat.”

Sodan olemus

”Mikä on rintamalinja? Se on sotatoimialue, joka haisee ihmisten jätöksiltä ja eritteiltä, lialta, hieltä, aseilta, ja maastoon unohtuneilta vainajilta ja niiden palasilta. Mutta ei ole vain yhtä rintamalinjaa. Niitä täytyy olla kaksi. Ne makaavat vastakkain ja kyttäävät toisiaan. Ja haisevat yhdessä. Yhdessä ne ovat sota.”

Joukko sotaan tympääntyneitä etulinjan miehiä tekee kirjassa oman ratkaisunsa.

”Mitä me halutaan? Tämän järjettömyyden päättymistä. Mitä tapahtuu sitä ennen? Me kaikki ollaan karkureita ja meidät voidaan ampua, koska olemme lähteneet juoksemaan, jättäneet asemat ja avanneet tien viholliselle. Ehkä ne on ottanut huomioon olosuhteet ja paniikin ja tarjoavat meille tilaisuuden palata rintamalle. Palata järjettömyyteen. Entä jos me sanotaan nietu?… Jos ne löytävät teidät, teidät tapetaan, ellette palaa sotaan. Sinä et halua tappaa, mutta niillä, jotka sinua metsästävät, on sopimus sodan kanssa. Ne tappavat. Ne ovat sinun vihollisiasi.”

Rossi ironisoi Suomen pyhää ylipäällikköä osuvasti:

”Vuonna 1917 minä saavuin Suomeen kuin myrskytuuli, kutsuin pelloilta ja metsistä komentooni vankan talonpoikaisarmeijan ja kukistin punaisten huligaanien kapinan. Vannoin silloin, etten pane miekkaani tuppeen ennen kuin olen katkaissut bolševismin pedolta pään koko Venäjällä... Vallankumouksen riehunnan villitsevät musikat oli pantava lujaan järjestykseen. Presidentillä, joka voisin olla minä, olisi laajat valtaoikeudet ja suomalaiseen tapaan maata omistavasta talonpoikaistosta valittu suojeluskunta ja poliisi. Armeijan kouluttaisivat suomalaiset. Venäjän lahjakas aristokratia saisi vihdoinkin tilaisuuden näyttää, mihin se pystyy hoitaessaan maan asioita minun valvontani alla.”

Uudesti syntynyt ja Kevätuhri ovat vaikuttavia ja surullisia kertomuksia vallankäytön brutaaliudesta. Elämä itkee ja kuolema hohottaa. Tapahtumapaikkoina ovat Äänislinnan kaupunki ja suomalainen maaseutu jossain rajan pinnassa. Laatokalla lipui ruumislauttoja. Sodan ainoa voittaja oli kuolema.

Ylipäällikön monologissa Raskaita ajatuksia lehdossa Mannerheim pohtii Stalinin mielenliikkeitä seuraavasti:

”Hän tarvitsi rajattoman vallan voidakseen toteuttaa suunnattomat – mutta rajalliset suunnitelmansa. Ne eivät ole järjettömiä suunnitelmia. Hän on pragmaattinen ja sopuisa henkilö, kun saa tahtonsa lävitse. Kun ei saa, no, se on nähty. Hän halusi rauhaa – tai äänettömyyttä – hinnalla millä hyvänsä. Hän halusi, että maassa kuuluisi vain hänen rauhallinen äänensä. Hän kävi toisen kansalaissotansa bolševikkipuolueen herruudesta ja voitti. Mitä hän hävisi, nähdään joskus.”

Sodan vaara uhkaa

Kirjan kolmas osa sisältää analyyttisiä artikkeleita suurvaltapolitiikasta toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta ulottuen aina nykypäivän Ukrainan kriisiin. Mukana on myös Ukrainan ja Valko-Venäjän natsismin verinen historia. Neuvostoliitto on kaatunut. USA on korvannut Saksan maailmanpolitiikan meisselimiehenä. Suursodan vaara leijuu Euroopan yllä. USA ja EU valmistautuvat sotaan Venäjää vastaan. Fasismi nostaa päätään. Baltiassa pidetään tiiviisti Naton sotaharjoituksia. USA on hallinnut maailmaa taloutensa ja asemahtinsa voimalla. Joka ei taivu isännän tahtoon, pakotetaan tottelemaan. Finaalissa muistutetaan, kuinka Suomelle kävi, kun se harjoitti sotilaallista liittoutumista Natsi-Saksan kanssa.

Rossi summaa:

”Kun Neuvostoliitto hajotettiin 1991, USA antoi pääsihteeri Gorbatshoville suullisen lupauksen, ettei Nato etene tuumaakaan kohti Venäjän rajoja. Kylmän sodan piti olla päättynyt, Natolle etsittiin uusia toiminnan muotoja, puhuttiin jopa sen lakkauttamisesta tarpeettomana. Mutta houkutus oli liian suuri. Venäjä oli heikko, Ukraina oli itsenäistynyt. USA palasi kylmään sotaan, jota se ei ollut missään vaiheessa lopettanut, ja alkoi värvätä uusia jäseniä Natoon Venäjän rajan tuntumasta. Puola, Tšekki, Romania, Unkari ja Baltian maat liittyivät Natoon. Venäjän sotilaallinen saarto kiristyi. USA aloitti Ukrainan horjuttamisen Länsi-Ukrainassa, natsien vanhalla tukialueella. Amerikkalainen Albert Einstein –instituutin johtaja Gene Sharp keksi ”värivallankumoukset” ja opetti, että tappaminen on väkivallan jatkamista toisin keinoin: ”Me teemme avoimesti sitä työtä, jota CIA kaksikymmentä vuotta sitten teki salaa.”

Minusta olisi toivottavaa, että verbaalisen monikärkiohjuksen – Matti Rossin – pienipainoksinen (50 kpl), sodanvastainen monitoimiteos leviäisi myös laajemmalle lukijakunnalle.