KOLUMNI: Aktiiviset kansalaiset ja julkisten palvelujen puolustus

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 17/2006.

1990-luvun kuluessa suomalaisessa hyvinvointimallissa tapahtui suuria muutoksia. Eräs niistä oli, että jopa monien lakisääteisten sosiaalisten oikeuksien toteutuminen alkoi olla pitkän valitustien, muutoksenhaun ja kuntatasoisen edunvalvonnan takana. Edes kunnat eivät välttämättä enää noudata johdonmukaisesti sosiaalilainsäädännön kirjainta. Tässä tilanteessa yksittäiset julkisten palvelujen työntekijät, kansalaiset ja monet kansalaisjärjestöt ovat joutuneet valvomaan kuntalaisten oikeuksien toteutumista.

1990-luvulla alkaneen leikkauspolitiikan ja uudenlaisen kuntien valtionapujärjestelmän käyttöönoton jälkeen edes lakiin kirjattu subjektiivinen oikeus (kuten esim. vammaispalvelulain kuljetuspalvelut) ei aina ole ollut tae palvelujen saamisesta. Tällainen tilanne on korostanut aiempaa enemmän paikallista edunvalvontaa, kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen omaa aktiivisuutta sosiaalisten oikeuksien toteuttamisessa. Yhä useammin kansalaisten on täytynyt osoittaa tietävänsä oikeutensa osatakseen vaatia niitä. Erityisen selvästi tämä näyttää koskevan sosiaali- ja terveyspalveluita ja vastaavia etuuksia, kuten vanhusten palveluja ja työkyvyttömyyseläkepäätöksiä.

Muutosten yhteiskunnassa paikallistason kansalaisten ja heidän liikkeittensä tehtäväksi on asettunut puolustaa kansalaisten oikeuksia kuntien itsenäisen päätäntävallan kasvaessa ja toisaalta kuntatalouden kiristyessä. Liikkeiden ja järjestöjen tehtäväksi on tullut huolehtia kansalaisten oikeuksien toteutumisesta, mutta myös samalla vaikuttaa monin tavoin paikallisesti kuntaan ja sen päätöksentekijöihin. Tästä on tullut aivan jokapäiväistä arkea, kuten esimerkiksi Takahuhdin palvelukeskuksen puolustustaistelut ja Koukkuniemen henkilökuntakysymysten tiimoilta käydyt kiihkeät keskustelut Tampereella osoittavat. Jopa vahvaksi kuviteltu aseveliakseli on joutunut kerta toisensa jälkeen neuvottomana nöyrtymään kansalaisten suoran toiminnan ja vaikuttamisen edessä.

Kansalaiset ja heidän liikkeensä ovat aktiivisella toiminnallaan estäneet ja katkaisseet tehokkaasti syrjäytymiskierteitä, kehittäneet toimivaa paikallistason edunvalvontaa, lisänneet ihmisten tietoisuutta ja sosiaalisia taitoja merkittävällä tavalla. Tällaisella toiminnalla on luotu ihmisten keskuuteen paljon tiedollisia resursseja, tietoisuutta omista sosiaalisista oikeuksista, itsetuntoa ja uskoa vaikuttamisen mahdollisuuksiin. Samalla monet kansalaisliikkeet ja -järjestöt ovat osoittautuneet hyvin tärkeäksi osaksi ihmisten arkista elämää yhdessä perheiden, sukulaisten, ystävien ja hyvinvointivaltion kanssa.

o o o

Kaiken kaikkiaan 1990-luvun syvät muutokset osoittivat, että kansalaiset tarvitsevat sitovaa lainsäädäntöä, subjektiivisia oikeuksia ja enenevissä määrin niiden toteutumisen valvontaa, aktiivisten kansalaisten yhteiskuntaa. Monissa tapauksissa myönteiset päätökset on jouduttu hakemaan pitkän valitustien kautta hallinto-oikeudesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta, eläkelautakunnasta, vakuutusoikeudesta ja joskus jopa korkeimmasta oikeudesta asti.

Ylipäätään monenlaisen kansalaisyhteiskunnan kansalaisvaikuttamisen merkitys näyttää tulevaisuudessa lisääntyvän. Toimivaa hyvinvointikuntaa ei nykyisellään voi ajatella ilman tällaista laajaa kansalaisvaikuttamista, aktiivisten kansalaisten aktiivista ja jokapäiväistä vaikuttamista alhaalta ylös.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on runsaasti ikääntyneitä, työttömiä ja monenlaisten syrjäyttämisuhkien alaisia ihmisiä, joiden jokapäiväinen toimeentulo ja hyvinvointi ovat monelta osin riippuvaista yhteiskunnan tarjoamista palveluista ja etuisuuksista. Ongelmana on kuitenkin tietämättömyys kaikille kansalaisille kuuluvista oikeuksista ja eduista ja kuinka niitä voi hakea. Tässä suhteessa suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan kansalaisten aktivoitumista palvelujen ja etuuksien käyttäjiksi, oikeuksiensa vaatijoiksi.

Siksi kaikkialla tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa, jossa tavoitteena tulisi olla kaikkien toimijoiden kasvanut kyky puolustaa omia etujaan omassa elinympäristössään ja myös laajemmin osallistua keskusteluun ja toimintaan hyvinvointivaltion puolustamiseksi ja kehittämiseksi. Tässä on myös suomalaisen työväenliikkeen, vasemmiston aivan keskeinen toimintakenttä. Tällä kentällä saavutetut voitot tuovat vasemmistolle sen kaipaamaa arkista uskottavuutta, arvovaltaa ja itsetuntoa. Tältä kentältä nousevat itseensä uskovat maailman todelliset muuttajat.

JARI HEINONEN

Kirjoittaja on professori ja Tampereen kaupunginvaltuutettu (skp), www.jariheinonen.tk.