Osuuskunta Tradekan edustajiston vaalin tulos julkistettiin tänään. Kommunistien ja sitoutumattomien listalta valittiin edustajistoon helsinkiläinen Yrjö Hakanen. Äänioikeuttaan käytti noin 51 000 jäsentä.
Kommunistit haluavat Tampereelle maksuttoman julkisen liikenteen
Tampereella asuvat kommunistit Petra Packalén ja Simo Suominen ovat tehneet kuntalaisaloitteen maksuttomasta julkisesta liikenteestä. Packalén ja Suominen esittävät, että Tampereen kaupungin tulee tarjota kaikille asukkailleen maksuton julkinen liikenne kaupungin alueella.
– Vaadimme kaupunkimme siirtämistä nykyaikaan ja julkisen liikenteen muuttamista maksuttomaksi. Uudistus on tehtävä linjoja ja vuoroja vähentämättä, toteaa kaksikko.
He muistuttavat, että ympäri maailman on esimerkkejä onnistuneista maksuttoman joukkoliikenteen malleista.
– Lähinaapurissamme Tallinnassa ovat kuntalaiset päässeet kulkemaan palveluiden äärelle maksuttomasti jo usean vuoden ajan. Tämän mallin positiivisista kokemuksista ja vaikutuksista on raportoitu kattavasti.
Lisää valinnanvapautta
Packalénin ja Suomisen mielestä asukkaiden on päästävä liikkumaan isossakin kaupungissa vaivattomasti ja nopeasti.
"Yhteiskuntaan osallistuminen ei saa jäädä kiinni kulkemisen hankaluudesta."
– Tampereen asukkaista isolla osalla ei ole omaa autoa, joten linja-autolla kulkeminen töihin, kouluun ja palveluihin on elinehto. Yhteiskuntaan osallistuminen ei saa jäädä kiinni kulkemisen hankaluudesta. Uusien vyöhykkeiden myötä eri puolilla kaupunkia asuvat tamperelaiset ovat jääneet eriarvoiseen asemaan. Uudistus ehkäisisi myös kaupunginosien “kuppikuntaistumista”.
Kun asukkaat pääsevät helposti palveluiden luokse, tuottaa se lisää valinnanvapautta kulutustottumuksissa. Eri kaupungin alueille suuntautunut kulutus potentiaalisesti kasvaa. Ihmisten kynnys osallistua kansalaisyhteiskuntaan madaltuu ja se estää osaltaan syrjäytymistä.
Kommunistien mukaan maksuton julkinen liikenne kannustaisi asukkaita käyttämään joukkoliikennettä yksityisautoilun sijaan.
– Yksityisautoilu, erityisesti lyhyillä matkoilla ja kaupunkien keskustoissa, tuottaa kestämättömän määrän hiilidioksidipäästöjä. Tampereen kaupunki on sitoutunut päästöjen vähentämiseen joten päästöjä tuottavan liikenteen vähentäminen on välttämätöntä. Yksityisautoilusta aiheutuu myös muita haittoja kuten melusaastetta, ruuhkia ja saastumista.
Packalén ja Suominen suosittelevat lämpimästi vastaavien aloitteiden tekemistä myös muissa kaupungeissa.
Kirjoittajan artikkelit
Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset muuttuu maaliskuussa viikkolehdestä kuukausilehdeksi. Ilmestymiskertojen väheneminen on jatkoa rajulle muutokselle, jossa kaupallinen lehdistö on keskittynyt ja puolueita lähellä olevien lehdistö supistunut.
Kansainvälinen Rosa Luxemburg hybridiseminaari 5.12.2021 Pasilan Rauhanasemalla, Zoomissa ja verkkolähetyksenä. Aihepiireinä mm. fasismin vastustus ja antinationalismi. Aiheita tarkastellaan myös Luxemburgin kirjoitusten sekä Suomen ja Euroopan nykytilanteen kautta.
- ‹ edellinen
- 15 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.