Tiedonantajan syksyn uudet julkaisut Kun Pakila oli punainen, Oi niitä aikoja! ja Nainen, elämä vapaus! nousevat Kulttilavalle perjantaina 27. lokakuuta. Myös Tiedonantaja-lehteä on jaossa Kultin osastolla.
Korkeakouluopiskelijat sinnittelevät
Tuoreessa tutkimuksessa on tarkasteltu päätoimisesti korkeakouluissa opiskelevien toimeentuloa.
Vastauksista käy ilmi, että kuukausitasolla rahaa on käytettävissä kaiken kaikkiaan keskimäärin lähes 900 euroa. Tärkein tulonlähde on Kelan opintotuki, mutta toimeentulon lisää haetaan eri lähteistä. Menoista suuri osa koostuu asumisen kustannuksista.
Opintolainaa nostaa hieman yli puolet opiskelijoista. Suurimman menoerän muodostavat asuminen ja ruoka. Lainaa otetaan keskimäärin 7000 euroa.
Vastaajista lähes puolet ilmoittaa tekevänsä töitä. Keskiarvotienesti kuukaudessa liikkuu reilussa kuudessasadassa eurossa.
Muuta tuloa saadaan saadaan vanhemmilta tai sukulaisilta.
Opintolainapainotteisuudesta eroon
Moni vastaajista toivoisi opintotukijärjestelmään parannusta. Erityisesti opintolainapainotteisuutta tulisi minimoida ja vastaavasti tulorajaa korottaa. Myös opiskelijan hyvinvointi ja jaksaminen huolettavat. Järjestelmää kritisoidaan siitä, että itsensä kehittämistä ei tueta tarpeeksi.
Kirjoittajan artikkelit
Helsingissä järjestettiin 12.10. Työttömien mielenosoitus teemalla Ei julmia leikkauksia. Mielenosoitukseen saapui ihmisiä eri puolilta Suomea ja sitä tukivat myös ammattiliitoista PAM ja JHL, joiden edustajia oli myös saapunut paikalle.
Ainoa mahdollinen ratkaisu tähän konfliktiin Palestiinan ja Israelin välillä on se, että kansainvälinen yhteisö takaa Israelin panevan täytäntöön erilaiset päätöslauselmat miehitettyjä alueita koskien, toteaa Euroopan parlamentin jäsen Manu Pineda Espanjan kommunistisesta puolueesta.
- ‹ edellinen
- 9 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.