Kreikan Syrizan tavoite: Hallitus nurin!

02.10.2013 - 19:05
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Kreikan Syriza syntyi ihmisten tarpeesta yhteisten tavoitteiden ympärille, kansalaisliikkeitä, ay-liikettä ja eri tahoja kuunnellen, sanoo talousasiantuntija Stefania Georgakakou-Koutsonikou. / Veikko Koivusalo |

Tiedonantaja-festivaalin kansainvälinen vieras hytisee syksyisessä viimassa Turun linja-autoasemalla. Kreikan vasemmistopuolue Syrizan talouspoliittinen asiantuntija Stefania Georgakakou-Koutsonikou jaksaa tavatessamme halata ja hymyillä, vaikka matkaväsymys painaa jo luomia: taival huomattavasti lämpimämmästä Ateenasta kohti pohjoista on alkanut varhain aamulla ja päättynyt Turkuun vasta useita tunteja myöhemmin.

Kreikkalainen sukunimi on suomalaiselle toimittajalle sangen hankala, joten teemme saman tien sinunkaupat: Stefania on siis jatkossa lyhyesti ja ytimekkäästi Stefania.

Pitkäjänteisen yhteistyön tulos

Seuraavana päivänä Turun Kåren alkaa täyttyä ihmisistä ja vilinästä Tiedonantaja-festivaalin päästessä vauhtiin. Matkaväsymyksestään toipunut Stefania istuu toisen kerroksen kahvilassa, hörppii kuumaa juomaa ja vastailee samalla toimittajan kysymyksiin. 

Aloitamme Syrizasta.

Kreikan radikaalin vasemmiston liitto perustettiin alun perin kymmenisen vuotta sitten vaaleja varten. Sen ytimen muodosti vasemmistopuolue Synaspismos, joka kokosi ympärilleen joukon pienempiä ryhmiä.

Aikoinaan vaatimattomasta muutaman prosentin kannatuksesta ponnistanut Syriza nousi kesäkuussa 2012 järjestetyissä uusintavaaleissa Kreikan toiseksi suurimmaksi poliittiseksi voimaksi liki 27 prosentin kannatuksellaan. 

Viime heinäkuussa Syriza järjesti rivinsä yhtenäiseksi puolueeksi. Syrizan sateenvarjon alle kuuluu tätä nykyä parisenkymmentä hyvinkin erilaista poliittista järjestöä ja ryhmää sosialidemokraattisen PASOKin vasemmalta puolelta. 
Stefania kertoo, että laajapohjaisen Syrizan syntyminen oli tulosta vuosia kestäneestä yhteistyöstä.

– Keskityimme erojen sijasta yhteisiin nimittäjiin, niihin asioihin, jotka olivat meille kaikille yhteisiä. Kreikan yhteiskunnallinen kriisi vauhditti omalta osaltaan vasemmiston yhdistymistä ja teki siitä entistä tärkeämpää.

Hänen mukaansa mikään liittouma ei synny ohjelma edellä, oli ohjelma kuinka edistyksellinen tahansa.

– Syriza on pitkäjänteisen yhteistoiminnan tulos. Syriza syntyi ihmisten tarpeesta yhteisten tavoitteiden ympärille, kansalaisliikkeitä, ay-liikettä ja eri tahoja kuunnellen. Toiminnan kautta vahvistui myös keskinäinen luottamus, joka on elintärkeää, kun tällaisia liittoja rakennetaan. Yhteinen poliittinen ohjelma muodostettiin tältä pohjalta, ja siihen vaikutti tietysti myös ajankohtainen tilanne. Vuonna 2008 muodostettu Syriza olisi ollut aivan erilainen kuin nyt muodostunut Syriza vuosimallia 2013, selventää Stefania.

Kreikan kommunistinen puolue KKE ei lähtenyt mukaan Syrizan muodostamiseen, mutta on Stefanian mukaan osa samaa liikettä ja tekee monessa asiassa yhteistyötä Syrizan kanssa – huolimatta aatteellisista erimielisyyksistä.

Syriza suuntaa kohti sosialismia

Kaikki mittarit viittaavat siihen, että Kreikan kriisi tulee kestämään pitkään. Kuinka pitkään, sitä on Stefanian mukaan vaikea sanoa.

– Se riippuu siitä, tapahtuuko Kreikassa poliittista muutosta. Niin kauan kuin hallitus – olipa se sitten nykyinen tai joku muu – tekee kapitalistien etujen mukaista politiikkaa, ei kriisi tule ratkeamaan. Kapitalismi tulee ennemmin tai myöhemmin ajautumaan uuteen kriisin joka tapauksessa.

Myöskään mahdollisella vasemmistohallituksella ei ole käytössään mitään taikasauvaa, jolla Kreikan tilanne saataisiin nopeasti paremmalle tolalle.

– Radikaali vasemmistolainen hallitus voisi muuttaa Kreikan talouspoliittista linjaa niin, että toimitaan ihmisten tarpeiden mukaan, ei kapitalistisen voitontavoittelun vuoksi. Vasemmistolainen talouspolitiikka keskittyisi torjumaan työttömyyttä ja köyhyyttä, ja pitkässä juoksussa voitaisiin rakentaa Kreikkaan sosialismia ja kommunismia, visioi Stefania.

Hän korostaa, että kriisissä tulevaisuus on aina avoin eikä varmoja ennusteita voi kukaan tehdä. 

– Mutta me Syrizassa tiedämme, mitkä ovat omat aikeemme. Tiedämme myös melko hyvin, mitä hallitus juonii. Sen sijaan äärioikeiston edesottamuksista ei kukaan ota selvää, puuskahtaa Stefania. 

Äärioikeistolainen Kultainen Aamunkoitto on jatkuvasti kiihdyttänyt väkivaltaisia hyökkäyksiään. Nyt maahanmuuttajien lisäksi puolueen militantit uhkaavat myös Kreikan vasemmistoa ja ay-liikettä.

– Talouskriisi ja siitä seurannut kurjistamis- ja köyhdyttämispolitiikka ovat yksi tekijä äärioikeiston nousussa. Lisäksi vallitseva selitys talouskriisille tuottaa fasismia. Valheellinen jako rikkaaseen pohjoiseen ja laiskaan, velalla elävään etelään hallitsee poliittista keskustelua ja luo maaperää äärioikeistolaiselle ajattelulle, toteaa Stefania.

Sosialidemokratian aika on ohi

Kapitalismin viimeisin kriisi on tehnyt selväksi, että sosialidemokratian utopia työn ja pääoman rauhanomaisesta liitosta, jonkinlaisesta ihmiskasvoisesta kapitalismista, joka voitaisiin valjastaa toimimaan koko kansan hyväksi, on mennyttä. 

– Itse asiassa tämä on ollut selvää jo 1970-luvulta ja uusliberalismin noususta saakka. Sosialidemokratia on historiaa. Meillä ei ole paluuta aikaisempien vuosikymmenten vahvaan hyvinvointivaltioon. Sekin oli luokkataistelun tulosta, mutta nyt työväenluokan asema on heikompi. Sosialidemokraattisen mallin tekohengittäminen tuottaa vain kovempaa kapitalistista kuria. Täytyy myös muistaa, että kapitalismi on aina tuottanut suuria kriisejä eikä ole koskaan toiminut työväenluokan etujen puolesta, ei edes hyvinvointivaltion kultakaudella toisen maailmansodan jälkeen, muistuttaa Stefania.

Hänen mukaansa työväenluokka tarvitsee tänä päivänä entistä enemmän kansalliset rajat ylittävää kamppailua ja kansainvälisen luokkataistelun yhdistämistä. Tässä Stefania ja monet muut syrizalaiset tuntuvat suhtautuvan Euroopan unioniin toiveikkaammin kuin me suomalaiset toverit. Euroopan unioni on läpeensä suurpääoman projekti, mutta Stefanian mielestä sen luonne voidaan luokkataistelulla muuttaa.

– Vasemmiston EU on laajempi, demokraattisempi ja aidosti kansainvälisempi, muun maailman huomioon ottavampi kuin nykyinen. Sosialismi ja kommunismi eivät toimi yhdessä maassa. Kommunismin on oltava kansainvälistä, ja tämä on mahdollista Euroopan tasolla, pohtii Stefania.

Kohti ennenaikaisia vaaleja

Stefania kertoo, ettei Syriza ole vielä aloittanut kampanjointia ensi vuoden europarlamenttivaaleja silmällä pitäen. Kreikassa eurovaaleihin on yhdistetty myös alueelliset vaalit, mutta Syrizalla on nyt kiikarissa jotain muuta.

– Teemme töitä sen eteen, että Kreikassa järjestettäisiin uudet kansalliset parlamenttivaalit vielä ennen eurovaaleja. Tavoitteena on kaataa nykyinen hallitus mahdollisimman pian.

Hallituksen leikkauspolitiikka on nostanut voimakkaan protestiaallon kautta koko kreikkalaisen yhteiskunnan.

– Tällä hetkellä esimerkiksi lukio-opettajat vastustavat lakoilla toisen asteen oppilaitosten irtisanomisia. Korkeakouluopiskelijat kapinoivat yhdessä henkilökunnan kanssa samoista syistä. Myös terveydenhuoltoalalla työntekijät ovat nousseet vastustamaan sairaaloiden sulkemisia, listaa Stefania. 

Joukkoliikkeitä Kreikassa riittää, ja Syriza on niissä mukana aktiivisesti tukemassa niiden tavoitteita. Radikaali, luokkakantainen ja eurokurin hylkäävä politiikka on nostanut Syrizan mielipidemittauksissa tällä hetkellä Kreikan suosituimmaksi puolueeksi. Stefanian ja tovereiden tavoittelemat uudet vaalit ja radikaalin vasemmiston johtama hallitus eivät Kreikassa ole pelkkää utopiaa.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (9 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.