Kriittinen media kaipaa tervettä itsetuntoa

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 30 / 22.8.2008

Lokakuussa Suomen verkkomediakenttä monipuolistuu kerta heitolla, kun toimintansa aloittaa Voima-lehden kylkeen perustettava sisarjulkaisu. Verkkolehden virallinen nimi julkistetaan Voima-lehdessä myöhemmin syksyllä.

Uuden julkaisun päätoimittajan nimi sen sijaan on jo tiedossa. Hän on muun muassa Suomen Tietotoimistossa ja Tiedonantaja-lehdessäkin työskennellyt monipuolinen journalisti Hanna Nikkanen.

Vaikka verkko-Voimaa tehdään samassa toimituksessa kuin harvemmin ilmestyvää paperijulkaisua, on verkon puolella lähdetty puhtaalta pöydältä miettimään, mitä ja miten halutaan hommaa tehdä.

Nikkasen mukaan verkkolehden avulla päästään paremmin kiinni päivittäisjournalismiin, emolehti kun ilmestyy vain kerran kuukaudessa.

– Syntyi tarvetta nopeampaan reagointiin. Voimme myös käyttää verkosta löytyvää materiaalia tehokkaammin, selventää Nikkanen.

Verkossa vuorovaikutteisuus lehden ja lukijoiden välillä on helpompaa ja välittömämpää.

– Voiman lukijoilla on mielenkiintoisia tarttumapintoja toistensa elämään. Vuorovaikutteisuus myös vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta ja joukkovoimatietoisuutta, kertoo Nikkanen.

Itsetuntoa puuttuu

Suomessakin kokeiltiin 2000-luvun vaihteessa riippumatonta Vaikuttava tietotoimisto -verkkosivustoa, jonne kuka tahansa pystyi välittämään uutisia ja raportteja ja kommentoimaan niitä kansainvälisesti tunnetun Indymedia-verkoston periaatteiden mukaisesti. Hanke kariutui resurssipulan ja uudistumisvaikeuksien vuoksi.

Viime aikoina on vastaavaa verkkojulkaisemista alkanut jälleen viritä. Hanna Nikkanen korostaa, että verkko-Voima eroaa näistä siinä, että kaikki sisältö kulkee toimituksen käsien kautta. Tarkoitus on silti julkaista materiaalia ammattijournalismin ulkopuolisilta kirjoittajilta.

Ammattitaitoisia toimittajia tarvitaan silti riippumatta siitä, onko kyse paperi- vai verkkojulkaisusta.

– Toimittajan roolina on olla välikäsi, joka lukee ja valikoi valtavasta uutisvirrasta aineksia. On lukijan valinta, pitääkö hän julkaisun näkökulmaa itselleen sopivana, pohtii Nikkanen.

Suomalaista kriittistä mediaa vaivaa Nikkasen mielestä ennen kaikkea terveen itsetunnon puute.

– Asenne on usein liian anteeksipyytelevä. Ei joka lehden tarvitse olla Helsingin Sanomat, eivätkä kaikki halua kulkea samoja toimittajien urapolkuja samoihin kustannustaloihin. Monen kokoista ja tyylistä tekijää tarvitaan, eikä marginaalisuudessa ole mitään hävettävää, sanoo Nikkanen.

Vastavirtaan uimisella ei silti ole itseisarvoa, vaan tulevan verkkojulkaisun tarkoituksena on paremminkin tehdä jotakin hyvää ja toimivaa.

Poliitikko ärähtää

Suomalaisessa poliittisessa journalismissa on havaittavissa varovaisuutta ja suoranaista pelkoa. Osittain tämän vuoksi kirjoittaminen viihteellistyy, kanavoituu vain triviaalimpiin asioihin, kuten tekstiviestiseikkailuihin ja parisuhdepohdintoihin.

Kansainvälisesti vertailtuna omituista on myös tapa, millä suomalaiset poliitikot ottavat median uutisoinnin itseensä ja ärähtävät milloin mistäkin.

– Esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen kommentit siitä, mistä saa kirjoittaa ja mistä pitää vaieta, eivät muualla Euroopassa kävisi laatuun. Ne olisivat noloa ja jopa vaalitappion paikka, sanoo Hanna Nikkanen.

Kansainvälisessä uutisoinnissa on viime aikoina esille noussut erityisesti Georgian tilanne. Nyt Nikkasta hieman harmittaa pari vuotta sitten kariutunut suunnitelma tutustua Kaukasuksen herkkään poliittiseen tilanteeseen paikan päällä.

Verkkokeskusteluissa hän on huomannut vapaata verkkojournalismia vastaan esitetyn arvostelun kiihtyneen samalla, kun bloggaajien rooli suurten uutistapahtumien seuraamisessa kasvaa. Kriitikoiden suvaitsevaisuuden raja tulee vastaan, kun verkossa leviää esimerkiksi venäläisten kirjoittajien näkökulmia, jotka eroavat rajusti lännen valtamedian esittämistä uutisista. Silloin bloggaajia epäillään Venäjän hallituksen aivopesemiksi ja heidän puhettaan pidetään lähtökohtaisesti vaarallisena.

Nikkasen mukaan taustalla on todellisen demokratian pelko ja peruskonservatiivinen asenne.

– Ideana mielipiteiden vapaa ilmaisu on ok, mutta entä jos mielipiteet ovatkin vääriä eivätkä ne olekaan sopusoinnussa läntisten mielipiteiden kanssa? miettii Nikkanen. Silloin tulevat nopeasti vastaan läntisen demokratiakäsityksen rajat.

Median valtaa?

Vastavirta-festivaalilla keskustellaan mediasta, vallasta ja valtamediasta. Hanna Nikkasen mielestä pitäisi tarkemmin määritellä, mitä valtamedialla oikein tarkoitetaan. Onko valtamedia jotakin joka on ikään kuin sängyssä vallanpitäjien kanssa vai onko se mediaa joka haalii tai käyttää valtaa? Usein valtaa käytetään piilossa, siten, että yritetään luoda vaikutelma vain neutraalista raportoinnista.

Asiaa voi lähestyä myös kokonaan toisesta näkökulmasta.

– Mitä avoimemmin julkaisu haluaa vaikuttaa ja muuttaa yhteiskuntaa, sitä kauempana se on siitä mitä me yleisesti käsitämme valtamediana. Esimerkiksi Tiedonantaja-lehdellä on selkeä tavoite muuttaa yhteiskuntaa, mutta sitä aika harva nimittäisi valtamediaksi, huomauttaa Hanna Nikkanen.

MARKO KORVELA