Kuka aloitti sodan?

18.08.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantja 29/2006.

Suomenkin media on jo viisi viikkoa kertonut totuutena, että sota Libanonissa alkoi, kun Hizbollah tunkeutui keskiviikkona 12.7. Israelin alueelle ja kaappasi kaksi israelilaista sotilasta.


Tämän päälle on muistutettu, että "Israelilla oli oikeus itsepuolustukseen". Vain harva on antanut periksi sen verran, että on myöntänyt sotilaiden kaappauksen olleen Israelille tekosyy sodan aloittamiseen.


Tiedonantajaa lukuun ottamatta mikään media ei ole tässä yhteydessä huomannut sitä päivänselvyyttä, että tämän suuruusluokan sota vaatii kuukausien ellei yli vuoden valmistelua ja että israelilaissotilaiden "kaappaaminen" oli siksikin vain pitkään valmistellun sodan aloittamisen tekosyy.


Nyt Trish Schuh (Who Really Started the War Against Lebanon?, www.globalresearch.ca, 15.8.06) on huolellisesti tutkinut asiaa ja osoittaa, että Hizbollah ei tunkeutunut Israelin alueelle eikä "kaapannut" israelilaissotilaita, vaan vangitsi Libanonin puolelle tunkeutuneet sotilaat Ait al Shaabin kylän edustalla lähellä rajaa. Hiszbollahilla oli vihiä, että Israel suunnitteli hyökkäystä syys- tai lokakuuksi.


Moni media kylläkin muutti sodan alettua nopeasti alkuperäisen uutisensa ja alkoi väittää välikohtauksen tapahtuneen Israelin puolella rajaa. Näin tehtiin, vaikka jopa israelilaiset lähteet pääministeri Olmertista ja armeijan edustajista lähtien tuoreeltaan myönsivät sotilaiden tulleen pidätetyiksi Etelä-Libanonissa.


Schuhin jutusta paljastui sekin, että vaikka sotilaat olisi vangittu toisella puolella rajaa, kyse ei olisi ollut Israelin vaan miehitetyn Palestiinan alueesta.


Totuus tässä asiassa on tärkeä, koska siihen vedotaan, kun aletaan nostaa sotarikossyytteitä ja korvausvaatimuksia kuolonuhreista ja hävityksestä. Ryhmä israelilaisia lakimiehiä esimerkiksi syyttää Libanonin hallitusta sodan aloittamisesta ja vaatii miljoonien dollarien korvauksia.



(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli