Kultarannan keskustelut

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsuma Kultarannan ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelufoorumi osui tällä kertaa poikkeuksellisen herkkään ja haastavaan tilanteeseen.

Aiheina keskusteluissa olivat muun muassa Venäjän kehitys, Euroopan tilanne, kyber- ja informaatioturvallisuus sekä puolustuspolitiikka. Päällimmäiseksi nousivat kysymykset Venäjästä ja Suomen suhteesta sotilasliitto Natoon.

Kultarannan keskusteluissa heijastuivat Euroopan tilanteen muutokset ja erilaiset arviot siitä, mitä johtopäätöksiä on syytä tehdä muun muassa Ukrainan kriisistä. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perinteiset jakolinjat näkyivät selvästi. Yhtäältä oli niitä, jotka pitivät hyviä suhteita Venäjään maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruskysymyksenä ja korostivat malttia. Toisaalta olivat Nato-aktivistit, jotka olivat saaneet Ukrainan kriisistä uuden perustelun hylätä sotilaallinen liittoutumattomuus ja sitoa Suomi tiiviimmin Yhdysvaltojen politiikkaan. Osa liikkui näiden kahden suuntauksen välissä hakien ratkaisuja kansallisesta puolustuksesta ja Euroopan unionista.

Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kärjistyminen on tuonut mielenkiintoisella tavalla uudelleen ulkopoliittiseen keskusteluun kysymyksen tarpeesta kehittää Suomen omaa, itsenäistä politiikkaa suhteissa Venäjään. Moni, joka aiemmin vannoi vain EU:n yhteisen politiikan nimiin, tunnustaa nyt Suomella olevan kansallisia taloudellisia, turvallisuus- ja muita etuja varjeltavana suhteissa Venäjään. Toivottavasti jatkossa syntyy enemmän keskustelua myös siitä, miten Suomi voi sotilaallisesti liittoutumattomana maana toimia kriisitilanteissa neuvottelujen ja rauhanomaisten ratkaisujen edistäjänä.

Presidentti Niinistö peräänkuulutti Kultarannan avauspuheessaan rohkeaa ja suoraa keskustelua. Valitettavasti Kultarannan foorumi on tässä suhteessa jo kutsulistansa takia vinoutunut. Kultarantaan kutsun saaneen eliitin ajattelu kulkee tunnetusti aikalailla eri suuntaan kuin yleinen kansalaismielipide. Ulko- ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle olisikin hyväksi, jos tällaisille foorumeille kutsuttaisiin laajasti ruohonjuuritason rauhanliikkeen, ammattiyhdistysten ja kansalaisliikkeiden toimijoita.

Vaikka presidentti muistutti talouden olevan sittenkin suurin turvallisuusuhka, hallitsivat Kultarannan keskusteluja yllättävän paljon sotilaallinen turvallisuusajattelu. Tosiasia on kuitenkin se, että turvallisuutta ei lisätä asevarustelulla eikä Natoon liittymällä. Tarvitaan tekoja työllisyyden, kunnollisten työehtojen, julkisten palvelujen, sosiaaliturvan, ympäristönsuojelun ja oikeudenmukaisemman maailman hyväksi. Keinoja ja rahaakin tähän löytyy, mutta niiden saaminen käyttöön edellyttää kehityksen vapauttamista finanssimarkkinoiden ja rahaeliitin vallasta.

(Tiedonantaja 24/2014, 13.6.2014)