Kun kansanliike kaatoi vapaakauppasopimuksen

Vuonna 1995 pääosin rikkaista teollisuusmaista muodostuvan OECD-järjestön puitteissa ryhdyttiin puuhaamaan kansainvälistä sopimusta, jolla oli tarkoitus vapauttaa globaaleja sijoitusvirtoja.

Elettiin ”vapaan” kapitalismin hybriksen kulminaatiopistettä: itäeurooppalainen reaalisosialismi oli kaatunut muutama vuosi aiemmin ja porvarilliset oppineet toistelivat Francis Fukuyaman teesiä historian lopusta, suurten kertomusten tuhosta ja liberaalin kapitalismin voittokulusta. Maailmankauppajärjestö WTO:n perustamisen piti sinetöidä uusi maailmanjärjestys, johon päästäisiin vapauttamalla vaiheittain kaikkinainen kansojen välinen kauppa joka tasolla.

MAI-sopimus (Multilateral Agreement on Investment, suomeksi monenkeskinen investointisopimus) piti neuvotella muitta mutkitta niin, että se olisi valmis allekirjoitettavaksi toukokuussa 1997. Mutta jotain meni pahasti pieleen: viiden vuoden valmistelun jälkeen MAI-sopimus kaatui.

Sijoittajille ja sijoituksille suojaa

Viime vuosituhannen lopulla huomattiin, miten kansainvälinen sijoitustoiminta kasvoi useita kertoja nopeammin kuin kauppa. Sijoittajien painoarvo kansainvälistyvässä maailmantaloudessa lisääntyi samaa tahtia.

OECD-maiden piirissä heräsi kiinnostusta sopia sijoitustoiminnan pelisäännöistä – ja tietysti niin, että sijoittajat ja sijoitukset saisivat mahdollisimman hyvän suojan.

MAI:sta kaavailtiin kansainvälistä ja oikeudellisesti sitovaa sopimusta, joka kattaisi kaikki alat – ellei toisin mainittu. Neuvotteluissa pyrittiin saamaan aikaan ”laaja, monenkeskinen sopimus kansainvälisestä sijoitustoiminnasta”. Siihen piti kuulua investointien mahdollisimman suuri vapaus ja suoja sekä instituutiot mahdollisten riitatapausten käsittelyyn. Käytännössä tämä merkitsi sijoitus- tai yritystuomioistuimia, joissa yksittäinen sijoittaja voisi haastaa valtion oikeuteen ja vaatia vahingonkorvauksia jopa sillä perusteella, että investointisuunnitelmat kokivat takaiskun.

Toteutuessaan sopimus olisi vaikeuttanut muun muassa kansallisvaltioiden kykyä säätää ympäristöä ja työntekijöitä suojelevaa lainsäädäntöä, koska tällaiset lait olisi sopimuksen puitteissa voitu tulkita kilpailun rajoittamiseksi.

Kehittyvät maat pakolla mukaan

OECD:n 29 jäsenmaata neuvottelivat MAI-sopimuksesta kaikessa hiljaisuudessa vuosina 1995-1997. Jo tässä vaiheessa etenkin kehittyvien maiden kansalaisjärjestöt alkoivat epäillä sopimusprosessin kulkua ja itse sopimuksen sisältöä. Rikkaat teollisuusmaat olivat nimittäin valmistelemassa salassa oman järjestönsä puitteissa sopimusta, jonka alle myös kehittyvät maat oli tarkoitus pakottaa.

Kehittyvissä maissa myös tiedettiin, että vain pieni osa ulkomaisista investoinneista kohdennetaan kaikkein köyhimpiin maihin. 1990-luvun lopulla kaksitoista parhaiten toimeen tulevaa kehittyvää maata saivat neljä viidesosaa kaikista kehitysmaihin suuntautuvista sijoituksista.

Kehittyville maille MAIn avainsäädöksillä olisi ollut kauaskantoisia seurauksia. Maat eivät voisi enää soveltaa investointien hankkimisessa ja suuntaamisessa kansallisia päämääriään tai omia kehitystavoitteitaan. Esimerkiksi paikallisen tuotannon edistäminen olisi käynyt liki mahdottomaksi MAI-sopimuksen myötä.

Globaali MAI-vastainen verkosto

MAI-sopimuksen vastainen kansainvälinen liike sai tuulta purjeisiinsa alkuvuodesta 1997, kun yhdysvaltalainen Public Citizen -järjestö ja kanadalainen Council of Canadians saivat käsiinsä salassa pidetyn sopimusluonnoksen.

MAI-sopimuksen sisältö julkaistiin verkossa keväällä 1997. Alkoi muodostua kansalaisjärjestöjen globaali MAI-verkosto, joka hyödynsi nyt täysimittaisesti uutta teknologiaa – sähköpostia ja internetiä – nopeaan ja tehokkaaseen tiedonvälitykseen.

Useisiin maihin muodostui MAIn vastaisia tai MAI-kriittisiä ryhmiä. Eri puolilla maailmaa kunnat ja kaupungit alkoivat julistautua ”MAI-vapaiksi vyöhykkeiksi”.

Suomessakin herättiin vastustamaan MAI-sopimusta. Tiedotusvälineet alkoivat pikku hiljaa kirjoittaa sopimuksesta kriittiseen sävyyn. Virallinen Suomen kanta oli, että MAI-sopimus ”on kansallisten etujemme mukainen”.

Kansalaisyhteiskunnan kenttä ay-liikkeestä ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöihin välitti kriittistä tietoa MAI-sopimuksesta. Osa liikkeestä halusi torpata koko sopimuksen, osa halusi siihen merkittäviä muutoksia, joilla olisi lisätty muun muassa demokratiaa ja kansalaisten oikeuksia.

Neuvottelut hylättiin kansalaisjärjestöjen painostuksesta

Ratkaiseva käänne tapahtui lokakuussa 1998, kun Ranska ilmoitti irtisanoutuvansa MAI-sopimuksen tavoitteista. OECD-maiden konsensusperiaatteen ansiosta tämä merkitsi neuvotteluprosessin hylkäämistä. Ranskalaiset virkamiestahot myönsivät jälkikäteen, että kansalaisjärjestöjen painostus oli merkittävä tekijä sopimuksen kaatumisessa.

MAI-sopimuksen kaaduttua on vastaavia tavoitteita ajettu hajautetummin ja esimerkiksi Maailmankauppajärjestö WTO:n ja Euroopan unionin puitteissa. Tässä taistelussa on vapaakaupan nimissä ajettu sijoittajien ja pääoman diktatuuria kansalaisten etujen edelle.

Yhdysvaltojen ja EU:n välillä neuvoteltava TTIP-vapaakauppasopimus muistuttaa prosessiltaan ja sisällöltään MAI-sopimusta. MAI kaadettiin globaalin kansanliikkeen kamppailun ansiosta. Ei ole mitään syytä miksei TTIP:lle voisi tapahtua samalla tavalla.

T-TIPitön tammikuu

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka ei keksinyt joulukuussa eduskunnassa  järjestetyssä kuulemistilaisuudessa mitään erityisiä uhkia, mitä TTIP-vapaakauppasopimukseen voisi liittyä. Tämä on perin kummallista, sillä jo yli miljoona EU-kansalaista on ilmaissut sopimukseen liittyvän huolensa allekirjoittamalla neuvotteluiden keskeyttämistä vaativan aloitteen.

Liity mukaan T-TIPittömään tammikuuhun ja auta myös ministeriä huomaamaan TTIP-sopimukseen liittyviä uhkia!

Facebook-kampanjaa koordinoi TTIP-info.

www.facebook.com/ttip-info

ttipinfo.wordpress.com