Leikkaukset peruttava – ministerit maksamaan veroja

14.04.2016 - 16:15

Sipilän hallituksen leikkauksilla ja verojen alentamisella rapautetaan hyvinvointipalvelujen rahoituspohjaa. Se koskee Suomessa kaikkia, mutta kipeimmin se osuu köyhimpiin, joille maksuttomat julkiset palvelut ja tulonsiirrot merkitsevät eniten.

Työväenluokan näkökulmasta luotto hallitukseen on vuoden aikana mennyt täysin. Hallituksen leikkauspolitiikalta putosivat perustelut pois viimeistään YLE:n julkistamien Panaman papereista nousseen jupakan myötä. Budjetin kehysriihen eduskuntakeskusteluissa ministerit vetosivat Suomen velkaantumiseen ja rahojen vähyyteen, vaikka juuri oli paljastunut valtavan kokoinen veronkiertoskandaali. Ennestään on jo tiedossa, etteivät edes valtioneuvoston jäsenet itse maksa verojaan.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä on piilottanut omaisuuttaan Panama-kohun keskiöön nousseen Nordean kautta hallinnoituun finanssikuoreen. Pääministerin tulisikin antaa selvitys kuoren sisällöstä.

Suomalaiset poliitikot ovat vastuussa kotimaisesta lainsäädännöstä, joka mahdollistaa veronkiertoa. Lisäksi suomalaiset poliitikot – ennen muuta kokoomuslaiset ja persussuomalaiset mepit – ovat toimineet aktiivisesti Euroopan unionin tasolla harmaan talouden ja veronkierron torjunnan hidastamisessa.

Veroparatiisit ovat olennainen osa finanssikapitalismia ja merkittävässä roolissa siinä, miksi finanssikapitalismi on kriisiytynyt eikä kriisistä näy ulospääsyä. Ne ovat osoitus kapitalistisen järjestelmän vakavista rakenneongelmista. Arvoa luovasta reaalituotannosta irrotettu keinottelutalous etsii pääomalle jatkuvasti suurempia tuottoja. Yksi tapa edistää tätä on verojen kiertäminen veroparatiisien avulla.

Kommunistien mielestä leikkaukset on peruttava ja ministerit laitettava hurskaiden puheiden sijasta maksamaan veroja. On löydettävä keinoja puuttua veronkiertoon ja myös korotettava pääomaan kohdistuvia veroja. Suomessa pääomaan kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista on alhaisempi kuin EU:ssa keskimäärin. Euroissa tämä summa on noin 5,5 miljardia euroa.

Veroparatiiseihin katoavista rahoista taas ei ole kuin karkeita arvioita. Koko EU-alueella verotuloja menetetään noin 1 000 miljardia euroa vuositasolla. Suomen osuus tästä on useita miljardeja.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Pääkirjoitukset

Kommentit (2 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.