Protuleirien suosio on ollut kasvussa ja leirit on ilmoittauduttu täyteen vuosi vuodelta yhä lyhyemmässä ajassa. Tänä kesänä niille osallistuu lähes 1000 leiriläistä. Protuleirillä keskustellaan ja väitellään yhteiskunnallisista, filosofisista ja omaan elämään liittyvistä teemoista.
Mehiläisen kanssa tehty sopimus Länsi-Pohjan keskussairaalasta säädösten vastainen
Mehiläisen haltuun annetun Länsi-Pohjan keskussairaalan tilanne on noussut jälleen puheenaiheeksi.
– Ihmisille yritetään uskotella, että sairaalan toiminnan antaminen yksityisen yrityksen voitontavoittelun kohteeksi varmistaisi sairaalan pysymisen nykyisen kaltaisena laajan päivystyksen sairaalana. Tällä samalla perusteettomalla uskottelulla sekä painostuksella ja asian kiireellisyyteen vetoamalla Meri-Lapin kuntien valtuustot saatiin päättämään ulkoistuksesta vuoden 2017 lopussa, sanotaan Suomen kommunistisen puolueen (SKP) Lapin piiristä.
Korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehdystä purkuhakemuksesta käy kuitenkin selville, että sopimus Mehiläisen kanssa on tehty säädösten vastaisesti.
– Jotta sopimus olisi mennyt läpi sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa, sopimusta vastustaneet jäsenet jäävättiin enemmistön äänillä. Eduskunnan apulaisoikeusmies on todennut jääväysten olevan perusteettomia. Muitakin rikkomuksia sopimuksessa on todettu; esimerkiksi kilpailu- ja kuluttajavirasto pitää ratkaisua lain vastaisena, kerrotaan puoluepiiristä.
Kallis yksityistäminen
Sairaalan toiminnan siirtäminen Mehiläiselle on tullut sairaanhoitopiirille ja sitä kautta piirin muodostaville kunnille erittäin kalliiksi. Kun sairaanhoitopiirin alijäämä oli vuonna 2018 noin 0,6 miljoonaa euroa, alijäämä oli kasvanut vuoteen 2020 mennessä jo noin 10 miljoonaan euroon.
– On selvää, että laaja Lappi tarvitsee nykyiset kaksi keskussairaalaa. Kemin sairaalalle erityinen perustelu on Kemin ja Tornion suurteollisuus sekä mittavat vaarallisten aineiden kuljetukset. Vaikka suuronnettomuudet pyritään estämään, sellaisiin on kuitenkin varauduttava, sanoo SKP:n Lapin piiri.
– Paras tapa Lapin kahden sairaalan turvaamiseksi on purkaa Mehiläiselle tehty ulkoistus. Mitään korvauksia Mehiläiselle ei tietenkään kuulu maksaa, koska Mehiläinen on kerännyt toiminnasta voittoa ja koska sopimukselta on alun perin puuttunut laillisuuspohja, puoluepiiristä vaaditaan.
Kirjoittajan artikkelit
Tampereella järjestetään Natoa vastaan, rauhan puolesta! -mielenosoitus lauantaina 4. kesäkuuta. Marssi järjestäytyy klo 14:00 Sorin aukiolla, josta kuljetaan Jugendtorille. Järjestäjien mukaan Suomen liittyminen supervalta USA:n johtamaan sotilasliittoon merkitsee aseveljeyttä maailman kansoja vastaan, eikä se voi olla myöskään Suomen kansan etu.
Olemmeko me ihmisiä, jotka sotivat? Vai olemmeko me ihmisiä, jotka keskustelevat ja ovat järkeviä, kysyy Kommunistinuorten uusi puheenjohtaja Bex Tapanainen. Nuorisojärjestö otti vuosikokouksessaan selvän kannan: Suomen ei pidä liittyä Natoon.
- ‹ edellinen
- 24 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Luonto ei ole vain stressinlievityksen keidas, vaan poliittinen tila, jossa ihminen kohtaa itsensä. Turun yliopiston uusi tutkimus avaa luonnon merkitystä eudaimonisen hyvinvoinnin näkökulmasta – syvyytenä, toimijuutena ja yhteytenä. Ekokriisi haastaa nuorten itsehyväksynnän ja synnyttää ekosolidaarisuutta.