Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Miljoonat palestiinalaiset suljettiin pois Israelin Covid-19-rokotteen käyttöönotosta, sanovat ihmisoikeusjärjestöt
Israelia on syytetty tällä viikolla rasismista ja terveyden apartheidista, kun miljoonat palestiinalaiset suljettiin pois odotetun koronavirusrokotteen käyttöönotosta.
Palestiinan ihmisoikeusneuvosto PHROC (Palestinian Human Rights Organizations Council) ja Palestiinan kansalaisjärjestöjen verkosto PNGO (Palestinian NGOs Network) julkaisivat eilen yhteisen julkilausuman, jossa tuomittiin palestiinalaisten tahallinen laiminlyönti miehitetyillä alueilla 19. joulukuuta alkaneessa rokoteohjelmassa.
– (miehittävän Israelin) viranomaiset ovat toteuttaneet rokotepolitiikkansa syrjivällä, laittomalla ja rasistisella tavalla jättämällä kokonaan huomiotta velvoitteensa palestiinalaisten terveydenhuollossa, lausunnossa todetaan.
Palestiinan terveydenhuoltojärjestelmä on kärsinyt vuosikymmeniä tahallisesta laiminlyönnistä.
Järjestöt kertovat, että koko miehitetyllä palestiinalaisalueella, lukuun ottamatta Itä-Jerusalemia, Israelin viranomaiset ovat varanneet rokotteet laittomasti alueella asuville, Israelin juutalaisille uudisasukkaille ja kieltäneet rokotteen palestiinalaisväestöltä.
– Länsimaisissa tiedotusvälineissä on kiitelty Israelia ponnisteluista koronavirusta vastaan, mutta niissä on jätetty huomiotta noin viiden miljoonan palestiinalaisen poissulkeminen miehitetyillä alueilla, joilla 9. tammikuuta mennessä rekisteröitiin 165 000 aktiivista koronavirustapausta.
Kohtuuhintaiset rokotteet puuttuvat
Palestiinan terveydenhuoltojärjestelmä on kärsinyt vuosikymmeniä tahallisesta laiminlyönnistä, mikä haittaa sen kykyä selviytyä Covid-19-pandemiasta.
Palestiinan viranomaiset ovat epätoivoisesti pyrkineet saamaan rokotepullot kohtuuhintaan. Ulkoministeriö on vaatinut, että Israelilla "on selkeät lailliset velvoitteet palestiinalaisväestön hyvinvoinnille laittoman miehityksensä aikana".
PHROC:n ja PNGO:n yhteisessä julkilausumassa korostettiin, että kansainvälinen oikeus, etenkin Geneven yleissopimus, velvoittaa Tel Avivin miehittäjiä kunnioittamaan suojellun väestön oikeutta terveyteen.
Tämä velvoite sisältää lääkintätarvikkeiden toimittamisen palestiinalaisille miehitetyllä Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa sekä piiritetyllä Gazan alueella.
Israel väittää luopuneensa terveydenhuollon vastuusta miehitetyillä alueilla väittäen, että ne on siirretty palestiinalaishallinnolle Oslon sopimuksen ehtojen mukaisesti.
PHROC:n ja PNOG:n lausunnot kuitenkin kiistivät tämän vedoten neljännen Geneven yleissopimuksen kahdeksaan artiklaan, jossa todetaan, että "suojatut henkilöt eivät missään olosuhteissa voi luopua osittain tai kokonaan oikeuksista, jotka heille on taattu tällä sopimuksella".
Aiheesta lisää Morning Starin artikkelissa.
Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa! |
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
- 1 / 86
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Israelin tiedusteluministeriön laatimassa asiakirjassa, jonka koko sisältö julkaistiin Mekomit-verkkojulkaisussa viime viikolla, suositellaan Gazan kaistan väestön pakkosiirtoa Siinaille pysyvästi ja kehotetaan valmistelemaan kansainvälistä yhteisöä hyväksymään siirto. Asiakirjassa ehdotetaan myös Gazan asukkaille suunnattua kampanjaa, joka "motivoi heitä hyväksymään suunnitelman".
Turkin kommunistisen puolueen pääsihteeri Kemal Okuyan avaa poliittisen Islamin merkitystä poliittisena voimana. Palestiinalaisten vastarinnan pelkistäminen pelkkään Hamasiin on vakava virhe. Sekulaari yhteiskunta on välttämätön edellytys edistykselle myös Islamilaisessa maailmassa.
Harva on kuullut lokakuun 17. päivän tapahtumista Pariisissa vuonna 1961. Pariisin poliisi kidutti tuhansia ihmisiä ja satoja murhattiin poliisin toimista raa’asti. Kaikki tämä suunnitelmallisesti. Maailma vaikeni yli 30 vuotta asiasta, ja vieläkään Ranskan valtio ei ole ottanut vastuuta Pariisin verilöylystä. Miksi näin?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.