Myanmar, USA ja Kiina

28.09.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 35/2007

Alun perin polttoaineiden hinnankorotuksista liikkeelle lähteneet ja buddhalaismunkkien johtamat mielenosoitukset Myanmarissa (Burmassa) kärjistyivät tiistaina sotilasjuntan julistamaksi ulkonaliikkumiskielloksi ja keskiviikkona sotilaiden ja poliisien sekä mielenosoittajien yhteenotoiksi, joissa muutama mielenosoittaja ammuttiin ja satoja pidätettiin.


Pahempaa voi olla tulossa. Myanmarilaisilla on paljon syitä protestoida sotilasjuntan epädemokraattista hallintoa vastaan Vallanpitäjät puolestaan syyttävät tavan mukaan mielenosoituksia maan sisäisten ja ulkopuolisten hajottavien ainesten lietsomiksi.


Mielenkiintoisen kuvan tapahtumista maalasi Helsingin Sanomien alkuviikosta haastattelema Myanmarissa asuva suomalaisnainen, jonka mukaan mielenosoituksiin osallistui pieni joukko suuren osan väestöstä odottaessa, mitä tuleman pitää. Hän väitti, että "Myanmar on maailman turvallisimpia maita".


Erikoista oli myös se, että puhuessaan tiistaina YK:ssa Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ei keskittänyt päätulitustaan Irania vastaan, vaan jätti sen puudelilleen Nicolas Sarkozylle. Sen sijaan Bush sanoi, että "amerikkalaiset ovat tyrmistyneitä Burman tilanteesta" ja että USA on päättänyt asettaa uusia pakotteita Myanmarin sotilasjohtoa vastaan.


Ei ole epäilystäkään siitä, että Myanmaria hallitseva korruptoitunut sotilashallinto on suorittanut sortotoimia omaa kansaansa vastaan. Mutta Bushin väite, että "amerikkalaiset ovat tyrmistyneitä", on täyttä pötyä. Koska Bushin hallinto ja USA:n valtamedia eivät ole tähän saakka kiinnittäneet juuri mitään huomiota Myanmarin kehitykseen, useimmat amerikkalaiset eivät tiedä siitä yhtään mitään


On myös turha teeskennellä, että Bushin hallinnon huoli liittyy Myanmarin kansan ahdinkoon. USA on tukenut ja suoranaisesti istuttanut pallille lukemattomia sotilasdiktatuureja ja auttanut niitä suorittamaan paljon pahempia julmuuksia kuin Myanmarin juntta on tehnyt.


Pikemminkin USA:n imperialismi taas kerran "vapauden" ja "demokratian" kaavussa edistää omia strategisia etujaan ja yrittää nostaa valtaan USA-mielisen hallituksen, joka avaisi maan USA:n tukikohdille ja pääomalle. Kun otetaan huomioon Myanmarin hallituksen läheiset taloudelliset ja poliittiset suhteet naapurimaa Kiinaan, sellainen hallinnon vaihdos edistäisi merkittävästi USA:n pyrkimyksiä haastaa Kiinan johtoasema alueella, kiristää sotilaallista saartorengasta sen ympärillä ja vaarantaa sen energiareitit.


Tähän viittaa myös amerikkalaisjohtoisen valtamedian yhtäkkiä räjähdysmäisesti lisääntynyt kiinnostus kaukaisen "nowherelandin" asioihin. Samanaikaisesti juuri mitään huomiota ei kiinnitetä esimerkiksi siihen, että USA ja Israel ovat tehneet Palestiinan Gazasta maailman suurimman keskitysleirin, jonka väestöä näännytetään sotilaallisella saarrolla sekä estämällä ruuan, sähkön ja polttoaineen toimitukset.


Tästä näkökulmasta tarkasteltuna ei ole aivan pois suljettua, että Myanmarin aidostikin tulenarkaa tilannetta hämmennetään myös ulkoapäin.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli