Myytintakoja

Teatterikorkeakoulussa esitettiin viime vuoden huhtikuussa ilmeisen vaikuttava näytelmä, joka jäi vaivaamaan mieltä. Omituista sikäli, etten itse edes kyseistä teosta ehtinyt katsomaan.

Sen sijaan luin kuin ohimennen Voiman fifi-verkkolehdestä Huorasatu-nimisen näytelmän ohjaajan Sakari Hokkasen haastattelun. Hokkanen kertoo, miten naisnäkökulmasta kerrottu teksti teki hänestä vihaisen feministin.

Syyskuussa Into-kustannus julkaisi Huorasadun käsikirjoittajan Laura Gustafssonin (s. 1983) samannimisen esikoisromaanin. Liki 300-sivuinen teos vaikutti kiinnostavalta. Siitä voisi tehdä Tiedonantajaan arvion.

Mutta itseäni pelotti miehenä tarttua ilmeisen feministiseen, ronskiin kirjaan, jonka otsikko on raflaava. Teoksen kannessa hurjannäköinen amatsooni vetää tupakkaa ja luimuilee maalattujen kulmien alta itsevarmasti. Takakannessa vaaditaan: Huuda lujempaa!

Tulisiko minustakin kirjan luettuani Hokkasen tavoin vihainen feministi?

Oli pakko testata asia, paitsi lukemalla kirja, myös tapaamalla itse kirjailija.

Laura Gustafssonin Huorasatu on ehdottomasti naisnäkökulmasta kirjoitettu kirja. Sen päähenkilöt ovat naisia, toiminta kuvataan naisten kautta, siinä puuhaillaan naismaisia juttuja ja keskustellaan naisten kesken naisten välisistä asioista.

Kirja on aluksi hämmentävä tekstityyppien sekoitus, joka pakenee kirjallisuusgenrejä. Siinä on fantasiaan sekoittuvaa arkirealismia, antiikin mytologiasta tuttuja hahmoja ja asetelmia, näytelmistä tuttua dialogia, seksiä ja väkivaltaa, jopa ruokareseptejä. Mukaan murtautuu myös nykymediamaailmasta tuttuja elementtejä: iltapäivälehtijournalismia, mainostekstiä, tositelevisiota.

Huorasadun henkilögalleria on laaja. Päähenkilöinä voisi pitää kahta nuorta naista, nimeltään Milla ja Kalla, jotka ovat naapuruksia. Molemmat päätyvät omia reittejään prostituution pariin. Mutta prostituutio ei tälle kaksikolle ole pakko, välttämätön paha tai stigma, enemmänkin vain paskaduuni muiden paskaduunien joukossa – myös työvoimaviranomaisten mielestä.

"Jos on mieluummin huora kuin esim. siivooja tai opettaja niin miksei sais?!", toteaa Huorasadun Milla.

Kirjassa keskeinen hahmo on myös sattuman kautta Helsinkiin päätyvä Afrodite, rakkauden, seksin ja luonnollisesti myös huorien ammattikunnan suojelusjumalatar. Afrodite käy omaa vääntöään taivaan ja helvetin idioottimaisten miesjumalten sekä maallisen patriarkaalisen yhteiskunnan kanssa.

Kirjan kuluessa käydään niin suomalaisella sikatilalla kuin Thaimaan seksiturismin keskellä; molemmathan ovat omalla tavallaan lihamarkkinoita.

Laura Gustafsson määrittelee itse vaatimattomasti, että Huorasatu on "vähän kuin Raamattu. Vain lyhyempi." Huorasatu onkin enemmän myytti kuin satu. Gustafsson takoo ennen muuta nykynaisen mytologiaa.

Myytti on lähtökohtaisesti poliittisempi kuin satu. Myytit kertovat siitä, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat tai miten asioiden pitäisi olla. Ne naulaavat inhimillisen olemassaolon perusteet turvalliseen, epähistorialliseen kallioon muuttuvan maailman kaaoksen keskellä. Lyhyesti: myytit ovat ideologiaa sen perimmäisessä merkityksessä.

Gustafsson kertookin, että hän ei paljoa perusta artistotelisesta draaman kaaresta, missä edetään alusta keskikohdan kautta loppuun. Huorasadun mytologia ei ole niinkään kronologian kautta edistyvä tarina vaan kuin sarja erilaisia tekstinpätkiä, rutiineja, joissa muutos tapahtuu tuomalla mukaan uusia hahmoja, jotka omalta osaltaan valaisevat taas uuden kaistaleen tapahtumakartasta. Tai tuovat uuden puuttuvan palasen palapeliin.

Kirjailijan mukaan kirjan rakenne ja muoto hahmottuivat sitä mukaa kun tekstiä syntyi.

– Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mihin kirja oli missäkin vaiheessa menossa, luonnehtii Gustafsson.

Mutta miksi käyttää antiikin tarinoista, Raamatusta ja muista tunnetuista myyteistä peräisin olevia nimiä eri hahmoista?

– Niistä on olemassa tarinaperinne ja hahmot ovat tuttuja. Inhoan antaa henkilöille tavanomaisia nimiä, tuntuu kuin se jollain tavalla banalisoisi heitä. Minusta taide, kirjallisuus ja teatteri ovat jotain suurempaa, toteaa Gustafsson.

Vaikka henkilönimet ovatkin tarustosta tuttuja, tekevät Afrodite, Persefone, Adonis ja Aadam sangen arkisia asioita ja kohtaavat nyky-Suomestakin tuttuja ongelmia; toimeentulon hankaluutta ja ihmissuhteiden kiemuroita.

Meille tuttu kristillinen mytologia tuntee lähinnä kaksi naishahmoa: Madonnan ja huoran. Näistä ensiksi mainittu on ihanteellinen Maria-neitsytäiti, tahraton emo, jonka keskeisin meriitti on hänen kohtunsa miespuolinen hedelmä, elävä jumala. Jälkimmäinen taas on edellisen antiteesi, maksusta pyhimpäänsä kauppaava Babylonin portto, kuin perisyntiin Aadamin houkutelleen Eevan ikuista stigmaa kantava hylkiö.

Gustafssonin myyttisestä kuvastosta löytyvät nämä molemmat naishahmot, mutta hepä eivät tyydykään raameihinsa. Huorasadun mytologian naiset räjäyttävät miesten luomat arkkityypit säpäleiksi ja määrittävät omaa identiteettiään, omia olemassa olonsa ehtoja.

Tämä ei tapahdu ilman väkivaltaa, joka on olennainen kirjan piirre. Väkivalta on paitsi suoraa fyysistä vallankäyttöä myös instituutioiden kautta harjoitettua pakkovaltaa, syyllistämistä, mahdollisuuksien epäämistä, tytöttelyä, vähättelyä... sangen rankkoja aiheita siis.

Gustafsson lähestyykin vaikeita teemoja huumoria apunaan käyttäen, kepeän tuntuisesti. Mutta tekstin kepeys voi hämätä.

– Huumori on itselleni ominaistapa käsitellä tosi vaikeitakin asioita. Pahoille asioille ei naureta niin , että "hahhah, onpas hauskaa". Huumori ja asioiden liioittelu on puolustuskeino. Joihinkin asioihin ei enää voi reagoida muuten kuin huumorilla. Jos ihmisen saa nauramaan asialle, niin saa helpommin läpi oman viestinsä, pohtii Gustafsson.

Laura Gustafsson ei ulkoiselta habitukseltaan muistuta pätkääkään stereotyyppistä vasemmistohippikirjailijaa. Esimerkiksi elokuussa Innon, Rosebudin ja Voiman syyskauden avajaisissa Gustafsson erottui muusta joukosta mikroshortseissa ja topissa. Hän kertoo pitäneensä aina naisellisesta pukeutumistyylistä eikä sitä häpeile. Hän käyttääkin itsestään luonnehdintaa "glamourblondi".

Moni perinteisempi feministi voisi pitää niukkaa, lutkamaista pukeutumista provosoivana tai ainakaan ei feministille sopivana asustuksena. Gustafsson ei tätä allekirjoita.

– Mörköinäkin pidetyt asiat ovat olemassa, vaikka niitä kuinka ei haluaisi nähdä. Naisilla pitää olla oikeus käyttää vaikkapa minihametta, mutta myös vapaus olla käyttämättä. Vaatteet eivät tee naisesta objektia, se tulee jostain muualta. Ehkä ajatellaan niin, että kun nainen laittaa päälleen minihameen, hän hylkää oman toimijuutensa ja antaa vaatteelle vallan.

Gustafssonin mukaan esimerkiksi raiskaukset eivät loppuisi, mikäli naiset pukeutuisivat julkisilla paikoilla vaikka koko kehon peittävään säkkiin.

– Miten raiskaukset ja naisten pukeutuminen edes liittyvät toisiinsa? Tiedän naisia, jotka on raiskattu verkkareissa, kun he ovat olleet ulkoiluttamassa koiraa.

Mutta eikö ulkonäköönsä satsaavasta, tyylinsä tuntevasta naisesta välity pinnallinen vaikutelma?

– Ei pinnallisuus välttämättä ole huono asia, vaikka tietyissä vasemmistopiireissä ehkä niin saatetaan ajatellakin. On tietysti ikävää, jos ei ole mitään sisältöä, pelkkää pintaa. Minusta ne eivät silti sulje toisiaan pois. Miksei voisi tehdä mitä haluaa ja pukeutua kuten haluaa, ilman turhia sääntöjä? ihmettelee Gustafsson.

Ehkä juuri tässä piilee Huorasadun emansipatorinen aspekti: se vaatii tilaa ja mahdollisuuksia kaikenlaiselle olemiselle.

Prostituutio on asia, joka herättää tunteita ja aika ajoin kiivasta keskustelua. Viime aikoina on uutisoitu, miten Helsinkiin on palannut katuprostituutio, joissakin ravintoloissa käydään kauppaa seksillä ja thai-hierontapaikkoihinkin on pesiytynyt paritusta. Poliisi vaati vastikään sekä seksin oston että myynnin totaalista kriminalisointia. Prostituoitujen parissa työskentelevät taas ovat huomauttaneet, että kriminalisointi vain lisäisi alaan liittyviä ongelmia.

Euroopassa on monenlaista politiikkaa: joissakin maissa prostituutio ja jopa bordellit ovat laillisia, toisissa, kuten Ruotsissa, seksin ostaminen on lailla kielletty.

Laura Gustafsson ei moralisoi prostituutiota. Hän halusi kirjoittaa prostituutiosta sellaisena kuin hän sen näkee, ilman siihen liitettyä tunkkaisuutta ja ahdistavuutta.

– Prostituutio on työtä siinä missä moni muukin työ. Pyrin olemaan sen kuvaamisessa tarkka ja välttämään Pretty Woman -elokuvasta tuttua glamouria ja toisaalta narkomaanihuora-kliseitä.

Kapitalismin logiikkaan kuuluu, että jokaisessa palkkatyössä myydään lopulta omaa itseään. Ero tulee Gustafssonin mukaan siitä, mikä katsotaan sopivaksi ja mille annetaan mitäkin merkityksiä.

Niinpä Huorasadussa seksin myynti on kuin minkä tahansa muun tavaran myyntiä.

Kuten Milla huomauttaa: "Huora myy asiakkaalleen jotain oikeaa. Toisin kuin esim. konsultti, joka myy sellaista, mitä ei ole välttämättä oikeasti edes olemassa."

Vaikka huora voi omistaakin "tuotantovälineensä", ei tuotto taatusti ole finanssipääomaa.

Tällä hetkellä Laura Gustafsson opiskelee Teatterikorkeakoulussa viidettä vuotta dramaturgiaa. Hänellä ei ollut juurikaan kirjoituskokemusta ennen opintojen aloittamista. Taustalla oli kolme vuotta kirjallisuuden opintoja yliopistossa.

Työmetodiaan hän kuvaa seuraavasti: kun kirjoitetaan, niin kirjoitetaan intensiivisesti ja vauhdilla. Gustafsson ei halua kirjoittaa pöytälaatikkoon: huonosti julkaistavaksi sopiva materiaali päätyy verkkoblogiin.

Nuori aloitteleva kirjailija haluaa myös tulla toimeen kirjoittamisella. Huorasatu syntyi osittain pienellä apurahalla, mutta summat ovat mitättömiä. Gustafsson pitääkin Suomea taidevihamielisenä yhteiskuntana.

– Kulttuuria pidetään vain ylimääräisenä puuhasteluna, josta ei tarvitse maksaa kunnon palkkaa. On joku ajatus, että on väärin nauttia työnteosta. Siihen menee kuitenkin niin suuri osa ihmisen elämästä. Olisi kohtuullista, että ihmiset voisivat elättää itsensä mielekkääksi kokemillaan asioilla.

Politiikassa asetetaan usein vastakkain kulttuuri ja muut asiat: että leikataanko mieluummin kirjastoista vai vanhusten palveluista.

– Miksei leikata turhista asioista, kuten sikatalouden ja sianlihan mainostuksen tukemisesta? ihmettelee itse vegaanista ruokavaliota noudattava Gustafsson. Lihansyönnin ja lihateollisuuden kritiikki on myös eräs Huorasadun keskeisistä teemoista.

Gustafsson muistuttaa, että aineettomat kulttuurihyödykkeet ovat kuitenkin kaiken sivistyksen pohja, joka pakenee kapitalismin tuotteista ja myy -periaatetta.

– Ei kulttuurille voi pistää hintalappua.

Satumaista ainesta Huorasadussa on onnellinen loppu. Ja on siinä opetuksiakin, kuten kaikissa hyvissä saduissa tulee olla. Niistä ehkä keskeisin on naistenkeskisen solidaarisuuden vaatimus. Perimätiedon mukaan nimittäin Kostottaret rakensivat Helvettiin oman sopen naisille, jotka eivät auta toisiaan.

Huorasatu sai Helsingin Sanomissa myönteisen arvion, mikä lupaa varmasti hyvää myös Hesarin jokasyksyiseen esikoisromaanikilpailuun. Lehti julkistaa kymmenen nimettyä ehdokasta lokakuun lopulla.

En yhtään ihmettelisi, että Huorasatu ehdokkuuden nappaisi. Se on taatusti syksyn räväyttävin ja omaperäisin esikoinen. Koputetaan kuitenkin puuta. Lihallisuutta, huumeita, väkivaltaa, huoraamista ja raiskauksia sisältävä kirja voi monelle olla liian rankkaa luettavaa.

Mutta ei ole peilin vika, jos näkymä ei miellytä.

Ja ei. Huorasatu ei tehnyt minusta vihaista feministiä. Se muistutti minua siitä, miksi minä olen jo sellainen.

Laura Gustafsson: Huorasatu. Into, 2011. 295 s.

Lappeenrannan kaupunginteatterissa sai 21. lokakuuta ensi-iltansa Laura Gustafssonin näytelmä Hevoshullu.

Laura Gustafsson esittelee Huorasatua Helsingin Kirjamessujen Kirjakahvilassa pe 28.10. klo 18.30.

Laura Gustafssonin blogi: neitilaura.blogspot.com