Nato vaarantaa rauhan ja turvallisuuden

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 13 / 3.4.2009

Pohjois-Atlantin sotilasliitto Nato juhlii tässä kuussa 60-vuotista olemassaoloaan. Juhlallisuuksista vastaavat Saksa ja Ranska yhdessä. Naton huippukokous 3. ja 4. huhtikuuta pidetään Baden-Badenissa sekä molemmin puolin Saksan ja Ranskan rajaa sijaitsevissa Kehlissä ja Strasbourgissa.

Naton olemassaolon alkuperäiset valheelliset perustelut ovat olleet kuolleita jo 20 vuotta. Mutta Nato jatkaa olemassaoloaan. Erilaiset ajatushautomot etsivät epätoivoisesti "uhkia", jotka perustelisivat sotilasliiton olemassaolon.

Ja etsivä löytää. "Uhkiksi" luokitellaan kaikki maailman suuret ja pienemmät ongelmat talouskriisistä ja ilmastonmuutoksesta lähtien sen todistelemiseksi, että niitä torjumaan tarvitaan Nato. Tämä johtaa politiikanteon militarisoimiseen, vaikka se pitäisi demilitarisoida.

Ja Nato jatkaa laajentumistaan. Nykyiset 26 jäsenmaata toivottavat kokouksessa Albanian ja Kroatian tervetulleiksi uusina jäseninä.

Sarkozyn erikoislahja

Ranskan yhä epäsuositumpi presidentti Nicolas Sarkozy ojensi jo etuajassa päivänsankarille syntymäpäivälahjan ilmoittamalla, että Ranska palaa Naton sotilaalliseen komentojärjestelmään. Nato-mieliset piirit Suomessakin taputtivat käsiään ja löysivät tästä uusia "argumentteja" Suomen sotilasliittoon liittymisen puolesta.

Asia on kuitenkin monimutkaisempi kuin näyttää.

Sarkozy väitti, että liittyminen uudelleen Naton komentojärjestelmään tulee vahvistamaan Ranskan tärkeyttä antamalla sille vaikutusvaltaa liittokunnan strategian ja operaatioiden suhteen. Samalla hän muistutti, ettei Ranska ole koskaan lähtenyt Natosta, vaan on jatkuvasti antanut sille suurempan panoksen kuin sen osuus asevoimista on.

Todellisuudessa juuri USA:n totaalinen kontrolli Naton sotilaallisen komentojärjestelmän suhteen pakotti kenraali Charles de Gaullen eroamaan siitä vuonna 1966. De Gaulle ei tehnyt niin hetken mielijohteesta. Hän oli yrittänyt muuttaa päätöksentekoprosessia ja todennut sen mahdottomaksi.

Paljon puhuttu "neuvostouhka" oli vähentynyt, eikä de Gaulle halunnut tulla vedetyksi sotiin, joita hän piti tarpeettomina, kuten USA:n pyrkimys voittaa Indokiinan sota, jonka Ranska oli jo hävinnyt ja todennut mahdottomaksi voittaa. Hän halusi Ranskan kykenevän ajamaan omia etujaan Lähi-idässä ja Afrikassa. Sitä paitsi USA:n sotilaallinen läsnäolo Ranskassa nostatti "Jenkit menkää kotiin" -mielenosoituksia. Naton komentojärjestelmän muutto Belgiaan tyydytti kaikkia.

USA:n mediassa väärin "antiamerikkalaiseksi" leimattu Sarkozyn edeltäjä Jacques Chirac oli jo valmis liittämään Ranskan takaisin komentojärjestelmään, jos hän saisi vastalahjaksi jotain, esimerkiksi Naton Välimeren komentokeskuksen. USA kieltäytyi suoralta kädeltä.

Sarkozy taas on saanut samanlaisista yrityksistään vastineeksi vain murusia: joidenkin johtavien ranskalaisupseerien pääsyn komentokeskukseen Portugalissa ja joihinkin harjoitustukikohtiin USA:ssa. "Mistään ei neuvoteltu. Kaksi tai kolme ranskalaisupseeria lisää ottamassa käskyjä amerikkalaisilta ei muuta mitään", totesi entinen Ranskan ulkoministeri Hubert Védrine

EU:n laajeneminen hautasi "itsenäisen puolustuksen"

Asiantuntijoiden mukaan Sarkozyn ilman ehtoja tapahtuneelle antautumiselle on kaksi pääsyytä.

Ensimmäinen on Sarkozyn psykologia. Esimerkiksi puhuessaan USA:n kongressissa marraskuussa 2007 Sarkozy tunnusti niin ylitsevuotavasti rakkautensa USA:ta kohtaan, että kotimaassa jo vitsailtiin, että Sarkozy on ensimmäinen Ranskan presidentti, joka ei näytä pitävän Ranskasta tai ainakin pitää USA:sta enemmän. Alusta lähtien Sarkozy on ollut innokas "normalisoimaan" Ranskan eli muuttamaan sen Amerikan mallin mukaiseksi.

Toinen vähemmän ilmeinen, mutta objektiivisempi syy on EU:n viimeaikainen laajeneminen. Kaikkien itäisen Euroopan maiden ja Baltian entisten neuvostotasavaltojen nopea liittäminen EU:hun on jyrkästi muuttanut voimatasapainoa unionin sisällä. Perustajamaat Ranska, Saksa, Italia ja Benelux-maat eivät enää pysty luotsaamaan unionin kohti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Sen jälkeen kun Ranska ja Saksa kieltäytyivät menemästä mukaan hyökkäykseen Irakiin, USA:n silloinen puolustusministeri Donald Rumsfeld hyljeksi niitä "vanhana Eurooppana" ja nautiskeli vahingoniloisesti "uuden Euroopan" halukkuudesta seurata USA:n esimerkkiä. Britannia lännessä ja "uudet" eurooppalaiset satelliitit idässä ovat molemmat poliittisesti ja emotionaalisesti kiintyneempiä USA:han kuin EU:hun, joka otti ne jäseniksi, jakoi niille kehitysapua ja antoi niille veto-oikeuden keskeisissä poliittisissa kysymyksissä.

...

ERKKI SUSI