Oikeus olla olemassa

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 32 / 5.9.2008

Vastavirta-festivaalin seminaari vähemmistöjen oikeudesta omaan kulttuuriinsa kokosi saman pöydän ääreen monipuolisen joukon keskustelijoita. Osa kuului kielelliseen, osa seksuaaliseen vähemmistöön. Toisilla valtakulttuuriin osallistumista rajoitti tavalla tai toisella fyysinen vamma, toisilla taas ihonväri.

Vaikka Suomi onkin kohtuullisen tasa-arvoinen yhteiskunta, löydettiin keskustelussa paljon parantamisen varaa. Eri vähemmistöillä oli tietysti omia erityisongelmia, mutta paljon tuntui olevan myös yhteistä kokemuspintaa siitä, miten suomalainen yhteiskunta suhtautuu keskivertonormista poikkeaviin kansalaisiinsa. Myös eri vähemmistöjen asemassa esimerkiksi valtiovallan suhteen on paljon eroja.

Vakavasti otettavaa

EUCREA on vuonna 1997 perustettu kansainvälinen vammaisten ihmisten luovuutta edistävä verkosto. Puheenjohtaja Ismo Helen on ollut mukana EU-rahoitteisissa projekteissa, joissa vammaiset taiteilijat ovat itse järjestäneet taidetapahtumia etupäässä vammaiselle yleisölle. Hän on törmännyt ennakkoluuloihin ja vaikeuksiin, kun vammaisia taiteilijoita ei oteta vakavasti eikä heille myönnetä heille kuuluvaa toimintatukea.

– Kelan ja sosiaalitoimistojen virkailijat katsovat olevansa parempia taiteen asiantuntijoita, kuin taiteen koulutusta antavat oppilaitokset, pohti Helen. Hän on myös törmännyt siihen, miten vammaisten palveluja usein asetetaan vastakkain esimerkiksi vanhusten palvelujen kanssa, rahaa kun ei muka riitä molemmille.

Birit Kitti edusti City-Sámit-yhdistystä, joka perustettiin 20 vuotta sitten ajamaan kaupunkisaamelaisten kulttuurisia, oikeudellisia ja taloudellisia asioita sekä edistämään heidän yhteenkuuluvuuttaan. Kittin mukaan saamelaisten alkuperäiskansa- eikä itsehallintoasemaa huomioida tarpeeksi, vaan kansaa yritetään edelleen suomalaistaa. Tänä päivänä se näkyy erityisesti saamelaisten perinteisen elinkeinon, porotalouden, ympärillä käydyssä kädenväännössä.

Tummaihoisuus määrittää

Näyttelijä Kaisla Löyttyjärvi mainitsi edustavansa vähemmistöä nimeltä ”Espoossa syntyneet mutta Töölössä asuvat 36-vuotiaat kulttuurin parissa työskentelevät naiset”. Muiden mielestä usein merkityksellisimpään rooliin nousee kuitenkin Löyttyjärven valtaväestöstä eroava tumma ihonväri, joka on perua Kamerunista kotoisin olevalta isältä.

Tummaihoista, suomalaista syntyperää olevaa Löyttyjärveä on ulkopuolelta määritelty milloin mitenkin. Ihonvärin kautta vähemmistöön määritelty joutuu kohtaamaan myös kasapäin stereotypioita. Näyttelijänä Löyttyjärvi on usein joutunut kamppailemaan oikeudestaan puhua suomen kieltä ilman ulkomaista aksenttia. Hän on miettinyt, millä tavalla värillinen suomalainen voi kuulua osaksi synnyinmaansa kulttuuria. Myös identiteetissä on pohtimista.

– Olenko musta näyttelijä, suomalainen näyttelijä, naisnäyttelijä vai se ”steppaava neekeri”, listasi Kaisla Löyttyjärvi niitä rooleja, joihin häntä on uransa aikana mahdutettu.

Erilaisuuden hyväksymisen ehdot

Sateenkaariperheet ry:n puheenjohtajan Kaisa Niittysen perhe koostuu lapsista ja kahdesta aikuisesta naisesta. Hän peräänkuulutti monipuolista, heteronormista ja ydinperheoletuksesta irtisanoutuvaa asennetta yhteiskuntaan.

– Yhteiskunta tekee jatkuvasti oletuksia, jotka eivät sovi meidän perheeseemme, sanoi Niittynen.

Erilaisuuden hyväksymisen ehtona tuntuu usein myös olevan se, että ollaan huomaamattomia eikä vaadita samoja oikeuksia, jotka normaaleiksi luokittuvilla ovat automaattisesti. Seksuaalisen suuntautumisen vuoksi esiintyy edelleen syrjimistä ja ahdistelua.

Niittynen kertoi olevansa kyllästynyt siihen, miten kaikilla tuntuu olevan oikeus kertoa mielipiteensä seksuaalivähemmistöistä, oli mielipide miten loukkaava tahansa.

Åbo Akademin tutkija Andreas Fagerholm edusti keskustelussa hyvin heterogeenistä suomenruotsalaisten vähemmistöä, jota yhdistää ennen kaikkea kieli, ja oikeus saada palveluja omalla äidinkielellään onkin suomenruotsalaisille tärkeää.

Keskustelussa vaihdettiin kokemuksia siitä, miten valtaväestö suhtautuu erilaisiin vähemmistöihin ja miten suvaitsevaisuutta saataisiin toteutettua käytännössä, ei vain puheiden tasolla. Todettiin myös, miten jokainen meistä kuuluu ainakin jossain suhteessa johonkin vähemmistöön.

MARKO KORVELA